Älykäs Uusimaa

Kilpilahden Pobi kuuluu Älykkään Uusimaan kärkihankkeisiin.

Älykäs Uusimaa

Uudenmaan liitto on avannut 14.6. uuden englanninkielisen verkkosivuston, joka esittelee Uudenmaan tutkimus- ja innovaatiotyön vahvuuksia.

Yksi esillä olevista hankkeista on Porvoon Kilpilahden bio- ja kiertotalouteen liittyvä Pobi, josta TID-lehti kirjoitti huhtikuussa (lue artikkelit verkkolehdessä Uusiutuvan talouden kärjessä sekä Cleantech tuo kasvua Porvooseen).

Kilpilahti ja Pobi-hanke ovat osa Älykäs Uusimaa brändäystä.

Porvoon Kilpilahteen suunnitellaan bio- ja kiertotalouden teollisuuspuistoa. Ns. Pobi-hanketta vievät eteenpäin Porvoon kaupunki ja Posintra yhteistyössä Kilpilahden yrityksten kanssa.

Uudenmaan liiton sivusto helsinkismart.fi on suunnattu kansainvälisille yhteistyökumppaneille ja sijoittajille. Sen kautta saa suoran yhteyden eri alojen hankkeisiin ja toimijoihin Uudellamaalla.

Linkki sivuston Pobi-hankkeen esittelyyn: Sustainable renaissance in largest biofuels cluster in the Nordics

Tavoitteena on luoda alueelle yhteistä brändiä Älykäs Uusimaa, jota voidaan hyödyntää myös EU-rahoituksen suuntaamisessa maakuntaan. Uudellamaalla on viisi älykkään erikoistumisen kärkiteemaa:

Lähde: Uudenmaan liitto 14.6.2016

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.Vaaditut kentät on merkitty *-merkillä

Voit käyttää näitä HTML -avainsanoja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>