Category Archives: Historia

Kolme tarinaa pankkitoiminnasta

Temppeliherrain ritarikunta

Pankkitoiminnan alkuvaiheissa on kyse mahdollisuuksista ja luottamuksesta, ahneudesta ja voitosta. Vuosien saatossa moni testaa ideoita tallettamisesta, lainaamisesta, luotosta ja voitosta.

Kun 1100-luku lähestyy loppuaan, valkoiseen, punaristiseen asuun pukeutunut mies avaa Lontoossa Fleet Streetin ja Thames-joen välissä sijaitsevan kirkon oven. Ulos tullessaan matkalaisella on pieni lappu kädessään.

Temple Church toimii eräänlaisena pankkina. Pankkitoimintaa pyörittää mahtijärjestöksi noussut Temppeliherrain ritarikunta. Oven avaaja elää munkin tavoin eikä omista juuri mitään. Kirkko sen sijaan on täynnä rikkauksia.

Helmitaulu

**

1100-luvun lopulla Temppeliherrain ritarikunta on Euroopan vaikutusvaltaisimpia järjestöjä. Sen alkuperäinen tehtävä on suojella pyhiinvaeltajia ja ristiretkeläisiä. Vuonna 1139 ritarikunta on saanut verovapauden ja veronkanto-oikeuden. Tilivelvollinen se on vain paaville.

Kun järjestö kokoaa vaurautta ja vaikutusvaltaa, alkavat kuninkaalliset ja ylimystö uskoa myös omaisuuttaan sen huomaan. Pian Temppeliherrat omistavat rakennuksia, kirkkoja, maata, sotaväkeä ja Lontoossa jopa oman laiturin. Alkuperäinen suojelutehtävä jää rahan varjoon.

Kuninkaat lahjoittavat Temppeliherroille maata ja omaisuuksia. Temple Church –kirkosta tulee hovin aarteiden ja tulojen aarrekammio, jossa säilytetään myös kruununjalokiviä. Kun kuningas Henry III haluaa hankkia itselleen kaukaisen Oleronin saaren, Temppeliherrat hoitavat kaupan. Pian Henry III:n vaatevarastoakin säilytetään ritarikunnan huomassa.

Katolinen kirkko on jo aiemmin kieltänyt kristityiltä rahan lainaamisen ja koron perimisen epäkristillisenä. Rahanlainauksesta huolehtivat juutalaiset, joita katolisen kirkon määräykset eivät koske.

Aarteita on viety turvaan pyhiin paikkoihin aina. Muinaisessa Babyloniassa ja Egyptissä omaisuus vietiin temppeleihin ja papit lainasivat rahaa. Antiikin Kreikassa rahat saattoi tallettaa paikalliseen pankkiin ja nostaa takuutodistuksella toisesta pankista. Esimerkiksi Ateenalla oli oma pankki jo 400-luvulla eaa.

Temppeliherrojen pankkitoiminta menee kuitenkin astetta pidemmälle. He toimivat useassa maassa, yli rajojen, omaa omaisuutta kerryttäen.

Kun matkalainen tallettaa varansa Temple Churchiin, hän saa mukaansa todistuksen, jolla voi nostaa vastaavan summan missä päin Eurooppaa tai Lähi-itää tahansa. Se on kuin keskiaikainen luottokortti, vaikutusvaltaisen tahon takaama luotonanto yksityiselle ihmiselle. Tällainen pieni lappu kädessään astuu kirkosta ulos myös ritarikunnan munkki tarinamme alussa. Ehkä hän valmistautuu pyhiinvaellusmatkalle tai ristiretkelle.

Temppeliherrojen pankkeja nousee eri puolille Eurooppaa. Heidän turviinsa tuodaan yhä enemmän aarteita. Toiminta jatkuu aina 1200-luvun lopulle asti. 1300-luvun alussa * alkaa ritarikunnan alasajo ja suoranainen vaino, joka johtaa lopulta toiminnan lakkauttamiseen.

*Tarkennus tehty 15.10.2017.

Brunkebergstorg, Tukholma

Vankeuteen päätyvä hollantilainen Johan Palmstruch luo Tukholmaan maailman ensimmäisen keskuspankin ja Euroopan ensimmäisen setelirahan. Luottoakin saa.

Kun Riikassa syntynyt ja Hollannissa uraa tehnyt liikemies Johan Palmstruch saapuu vuonna 1647 * Ruotsiin, hän anoo ensitöikseen oikeutta pankin perustamiseen. Palmstruch on tehnyt uraa Amsterdamissa, aikansa pankkikeskuksessa. Takana hänellä on myös vuosi vankilassa maksamattomien velkojen takia. Tukholmassa hän aikoo aloittaa uuden elämän.

Ensimmäiset pankinperustamisanomukset eivät saa vastakaikua, mutta Kaarle X Kustaa (kuningas 1654-1660) * on jo pitkään haaveillut pankista, joka modernisoisi Ruotsin talouden. Vasta kun Palmstruch kolmannessa anomuksessa lupaa puolet voitoista hoviin, pankkitoimilupa myönnetään. Osakkaaksi Palmstruch kutsuu 12 vaikutusvaltaista ruotsalaista.

Syntyy Stockholms Banco. Vuosi on 1657 ja pankki maailman ensimmäinen keskuspankki.

Stockholms Banco ottaa mallia Euroopan johtavista pankeista Amsterdamissa ja Hampurissa. Jotain uuttakin Palmstruch tuo mukaan.

Ensimmäinen uutuus on talletuksiin pohjaavat lainat. Niitä Stockholms Banco alkaa myöntää ensimmäisenä Euroopassa.

ensimmäinen seteliraha

Tiukan lobbaamisen jälkeen Palmstruch saa ottaa käyttöön myös setelirahan, Euroopan ensimmäisen. Vuosi on 1661. Aiemmin raha on ollut kuparista tehtyä ja materiaaliltaan painavaa, hankalaa kuljettaa. Kun seteliraha tulee, kansa villiintyy ja kuningas puhuu Good Conviniencesta.

Palmstruchin pankki vetää talletuksia. Vuonna 1660 niitä on 400 000 kuparitaalan eli nykyrahassa noin 76 miljoonan dollarin arvosta. Koska talletuksia on runsaasti, uskaltautuu Palmstruch toiseen uudistukseen.

Pankki alkaa lainata talletettua rahaa ulos. Rahaa lainataan kauppiaille suolan, tervan ja sokerin ostoon, yrityksille uusien innovaatioiden kehittämiseen, ylimystölle ja maanostoon. Yläluokka elää luotolla, yrittäjät investoivat uuteen. Mutta kuningas kuolee, tulee devalvaatio ja äkkiä arvossa kasvaneet talletukset halutaan pankista ulos.

Palmstruch yrittää kuumeisesti keksiä ratkaisua. Koska lainat ovat pitkiä ja talletukset lyhyitä, ulosmaksettavaa ei riitä. Ratkaisuksi hän keksii luottosetelit, kreditsedlar.

Ruotsiin syntyy moderni talous. Seteliä ei vastaa enää konkreettinen kuparikolikko, vaan kyse on ideasta, jostain abstaktista, jossa setelin arvon takaa luottamus pankki-instituutioon.

Luottosetelit voi vaihtaa kulta- tai hopearahoiksi. Palmstruch painaa kuitenkin liikaa seteleitä ja laiminlyö kirjanpitoa.

Muutaman vuoden päästä 1663 luottamus pankkiin alkaa heikentyä. Maksut tulevat hitaasti. Ihmiset puhuvat. Jotain on vialla. Raha käy vähiin. Yritykset, jotka ovat juuri tottuneet investoimaan luotolla, ovat pulassa.

Pankki joutuu konkurssiin 1667. Palmstruch menettää pankkioikeutensa ja hänet määrätään maksamaan talletukset takaisin. Kun hän ei siihen kykene, uhkaa kuolemanrangaistus. Palmstruch on vienyt ruotsalaisten säästöt, aiheuttanut taloudellisen katastrofin, maa on kaaoksen partaalla. Kuolemanrangaistus muuttuu vankeudeksi. Palmstruch kuolee istuttuaan vuoden vankilassa. Siitä, oliko hän väärinymmärretty nero vai piittaamaton taloushuijari, keskustellaan yhä.

Stockholms Bancon seuraajaksi perustetaan vuonna 1668 nykyisen Riksbankenin edeltäjä Riksens Ständers Bank, jota valvoo parlamentti.

*Tarkennus tehty 15.10.2017. Kun Palmstruch saapui 1647 Ruotsiin, hallitsijana oli kuningatar Kristiina.

65 Lombard Street, Lontoo

Lontoolaisen pankkikriisin pelastaa reilusti luottoa antava keskuspankki, sillä pankkitoiminnassa on kyse etenkin luottamuksesta.

Toukokuun 10. päivänä vuonna 1866 lontoolaisen Overend, Gurney & Co -pankin sihteeri tuo pankin oveen lapun. Maksut ovat pahasti myöhässä. Itse asiassa pankki on kaatumassa.

Overend, Gurney & Co on pienestä aloittanut itäanglialainen pankki, joka on toiminut Lontoon Cityssä rahanlainauksessa jo pitkään. Se on rahoittanut niin plantaaseja Dominikaanisessa tasavallassa kuin rautatien tekoa Irlannissakin. Kaikki on sujunut hyvin.

Nyt kaikki on toisin. Sijoittajat jonottavat nostaakseen rahansa pankista pois, shekit ovat muuttuneet arvottomiksi ja pankin lainoilla toimineet tekevät konkursseja.

On kaaos ja paniikki. Pian kymmenet pankkimiehet jonottavat Englannin keskuspankkiin pelko mielessään. Puolien Lontoon pankeista uskotaan kaatuvan.

Keskuspankin johtaja Henry Lancelot Holland päättää toimia. Hän tietää, että pankkitoiminnassa on pohjimmiltaan kyse luottamuksesta. Maa halutaan pelastaa konkurssilta. Keskuspankki, Bank of England, tulee apuun valtavalla riskillä. Ensimmäisenä päivänä luottoa myönnetään neljä miljoonaa puntaa, seuraavina kuukausina 45 miljoonaa. Summa on valtava, sillä pankeissa arvioidaan olevan talletuksia 90 miljoonaa.

Syntyy malli siitä, että keskuspankin tehtävä on katkaista kriisi, pelastaa pienet pankit ja liikemiehet, lainata riittävän suurella korolla niille, joiden varat kriisi on alentanut.

Kun paniikki vihdoin laantuu, moni yritys nousee jaloilleen.

Teksti: Leena-Kaisa Laakso

Banco

Sana pankki on alun perin italiaa, banco. Se tarkoittaa penkkiä, jolla keskiajan rahanlainausta käytiin. Myöhäiskeskiajalla juuri italialaiset keksivät, miten kristittyjen rahanlainauskieltoa voi kiertää. Pohjoisitalialaiset kauppiaat keksivät korolle uuden nimen. Puhuttiin lahjoista tai palkkioista. Pankkeja alkoi nousta Italian kaupunkeihin. Eniten niitä oli Firenzessä, jossa Medicit innostuivat pankkitoiminnasta. Lahjat ja palkkiot kannattivat, suvut vaurastuivat. Medicit nousivat aina Italian johtoon ja paaveiksi asti.

Hyvän elämän etsintää

Pyhiinvaeltajat

Matkailun historia on yhteiskunnan muutosta ja hyvän elämän etsintää. Matkailun historia on maailma pienoiskoossa. Teknologia kohtaa maantieteen, kulttuuri ihmiskuvan. Kun työn, vapaa-ajan ja rahan käsite muuttuu, muuttuu myös matkailu. Kaikki alkaa kuitenkin pyhän etsinnästä.

Jerusalem

Kun suomalainen bloggari kirjoittaa vuonna 2016 pyhiinvaellusmatkastaan Santiago de Compostelaan, postaus leviää verkossa ja pian moni muukin pakkaa vaelluskenkiä matkaan. Hienointa bloggarista matkassa on ollut toisaalta hiljaisuus, yksinkertaisuus, toisaalta yhteisöllisyys, vanha perinne. Tilanne kertoo paljon. Hiljaisuuden, juurien ja oman etsintä on matkailun tätä päivää. Oikeastaan moderni pyhiinvaeltaja on matkailun juurilla. Sillä juuri pyhiinvaelluksista ja jaetuista kokemuksista kaikki alkaa.

Pyhän kohtaamisia

Erityisen suosittuja pyhiinvaellukset ovat keskiajalla. Miljoonat matkaavat hitaasti halki Euroopan. Paikkoihin, jotka liittyvät Jeesuksen elämään. Paikkoihin, joissa on apostolien ja marttyyrien hautoja. Betlehemiin ja Jerusalemiin, Roomaan ja Vatikaaniin.

Matkaa tehdään vaivalla, läpi vaarojen ja koettelemusten. Se on kuin eletty elämä pienoiskoossa: monisyinen, kivuliaskin. Yhdessä eletty. Sen katsotaan vapauttavan synneistä. Tärkeintä pyhiinvaelluksessa on pyhän kohtaaminen. Ortodoksinen kirkko kirjoittaa näin:

Pyhä kohde ei automaattisesti muuta matkaa pyhiinvaellukseksi. Pyhiinvaelluksen ja matkailun ero on matkalle annetussa sisäisessä merkityksessä ja matkan sisäisessä suuntautumisessa. Pyhiinvaelluksen merkitys on pyhän kohtaamisessa, pyhän koskettamisessa.

Jo varhain pyhiinvaelluksen ympärille syntyy myös bisnes. Burgosin kaupunki majoittaa pyhiinvaeltajat lukuisiin yömajoihin, Santiago de Compostelassa tehdään jo 1100-luvulla matkamuistoilla kauppaa. Vuonna 1139 julkaistaan Codex Calixtinus, yksi maailman ensimmäisistä matkaoppaista. Keskiajan Suomessakin pyhiinvaeltajilla oli oikeus yöpyä luostareissa, säätyyn katsomatta.

Pyhiinvaellus liittyy uskontoon, mutta matkailun tutkijat näkevät samanlaisia piirteitä myös muussa matkanteossa. Matkoilla suunnataan tärkeisiin paikkoihin, tietyin rituaalein. Kohdataan jokin itselle tärkeä, lähes pyhä.

Rooma

Hollikyytejä ja kestikievareita

Keskiajalla matkaan lähtevät myös aateliset ja ylemmät virkamiehet. Majapaikka löytyy useimmiten munkkiluostarista. Myöhemmin teiden varsille syntyy myös majatalojen verkosto.

Keskiajan Euroopassa on kaupunkeja ja yliopistoja, matkataan, käydään kauppaa ja opitaan uutta. Samaa aikaan miljoonat pyhiinvaeltajat suuntaavat edelleen kohti omia kohteitaan.

Matkanteko on hidasta ja vaarallista. Tiet ovat kapeita ja huonoja, ja mutkissa väijyvät niin sudet kuin ryöväritkin. Matkaa tehdään usein jalan, ja eteneminen on hidasta. Etäisyyksiä mitataan ajassa. Puhutaan päivämatkoista.

Suomessa yleisiä teitä on jo 800-luvulla, ensin Hämeen ja Aurajokilaakson välillä, myöhemmin muuallakin. 1600-luvulla syntyvät ensimmäiset kuoppaiset, mutkaiset, kärryillä kuljettavat polut. Niitä kutsutaan valtateiksi. Kun hevosvankkurit yleistyvät, matkanteko helpottuu.

Suomessa matkaajat yöpyvät kestikievareissa ja majataloissa. Ensimmäiset majatalot on perustettu jo 1500-luvulla. Kestikievariksi moni niistä muuttuu 1734 Kruunun luomien kuninkaanteiden ja hollikyytijärjestelmän myötä.

Hollikyytijärjestelmä määrää kestikievarit majoittamaan jokaisen maksamaan pystyvän sekä kyyditsemään majoittujat ja postin seuraavaan majapaikkaan. Hollikyyti takaa tavallisille kansalaisille kyydin lähes mihin tahansa. Järjestelmä toimii parisataa vuotta, kunnes helpottunut matkanteko tekee sen turhaksi. Suomen viimeinen kestikievari lopettaa Enontekiöllä 1955.

vanha juna-asema

Junalla raittiuskokoukseen

Idea turismista eli matkaamisesta nähtävyyksiä kierrellen ja paikkoja katsellen syntyy Englannissa 1700- ja 1800 -luvun taitteessa. Sitä ennen on matkattu tietyllä asialla, kauppaa tehden, ideoita hakien, maailmaa valloittaen.

Taustalla on yhteiskunnan muutos. Teollinen vallankumous on tuonut ihmiset kaupunkeihin ja luonut työn, palkan ja vapaa-ajan käsitteet. Elintaso on noussut. Hevosvankkureiden sijaan matkalaisia kuljettavat höyrylaivat ja junat. Suomessa lähiseuduille reissataan 1800-luvun lopulla myös suosituksi tulleella polkupyörällä, pikajalalla.

Maailman ensimmäisen ryhmämatkan järjestää britti Thomas Cook. Vuosi on 1841 ja matka tehdään junalla raittiuskokoukseen. Seuraavalla vuosikymmenellä Cook kuljettaa jo kymmeniä tuhansia matkaajia Lontoon maailmannäyttelyyn.

Luontomatkailua

Luonto ja maisemat nousevat romantiikan ajalla, 1800-luvun lopulla, arvoonsa. Pian Euroopassa matkataan Alpeille, merenrantaan ja luontoa ihailemaan.

Myös Suomen matkailu pohjaa maisemaan. 1800-luvun luontomatkailija ei kuitenkaan vaella erämaassa, vaan ihailee luontoa kulttuurimaisemassa. Usein matkakohteeksi valikoituu hieno maisema hyvän majatalon lähellä, hyvien yhteyksien päässä. Yksi tällainen on Imatrankoski.

Imatrankosken ympärille perustetaan vuonna 1842 Suomen ensimmäinen luonnonsuojelualue. Se nimetään Kruunupuistoksi. Ideana on nostaa kosken matkailuarvoa ja turvata rantojen metsät. Pian aukeaa myös Saimaan kanava. Junalla Imatralle pääsee vuonna 1891.

Imatrankoski

Pyhästä tulee arki

1900-luvulle tultaessa matkailu avautuu ja maailma pienenee. Hotellitoiminta alkaa saada muotoaan. Myös Imatralle rakennetaan hotelli, Valtionhotelli. Sen isännäksi tulee pietarilainen Petter Müller, ja hotelli saa nimen Grand Hotel Cascade. Imatrankoski ja kalaisa Vuoksi houkuttelevatkin runsaasti varakkaita matkalaisia Venäjältä ja Saksasta.

Vuosisadan vaihteen luontohuuma tuo valokeilaan myös Lapin. Suomen ensimmäinen laskettelukeskus, Pallas, avataan vuonna 1938.

Hotelleissa yöpyvät 1900-luvun alussa vain rikkaat. Tavallisille matkaajille on matkustajakoteja. Niitä syntyy etenkin 1930-luvulla, kun kestikievarivaatimukset poistuvat. Matkustajakodit ovat usein vaatimattomia, mutta viihtyisiä perheyrityksiä, jotka tarjoavat hotelleita edullisemman vaihtoehdon.

Sotien runnoma matkailuinto alkaa toisen maailmansodan jälkeen taas kasvaa. Maailma on nyt toinen ja siirtyminen paikasta toiseen nopeaa. Pian myös työväestö matkustaa. Syntyy uusia kohteita, hotelliketjuja, suuren luokan matkailua.

Pian jumbojetit kiidättävät matkailijoita kaikkialle maailmaan. Vaivalloisesta on tullut helppoa, pyhästä arkea. Massaturismin aika on alkanut. Rituaaleja matkantekoon liittyy yhä.

Teksti: Leena-Kaisa Laakso

Vanha kartta

Pestuuvapaista lomaan

Från städslingsledighet till semester

”Vapaa-aika liittyy niihin käsitteisiin, joiden avulla on liikuteltu niin kansalaisten tai väestön ruumiita kuin sielujakin”, todetaan Tilastokeskuksen hyvinvointikatsauksessa.

Ennen teollistumista talonpojat huhkivat kylvö- ja sadonkorjuutöissä, mutta silti heillä oli vuodessa lomaa kahdeksasta viikosta puoleen vuoteen. Käsityöläisten työaika määräytyi pitkälti valoisan ajan mukaan. Kirkko puolestaan määräsi pakollisia lomia, jottei kansa kapinoisi. Häät, hautajaiset ja kastajaiset saattoivat venyä viikon mittaisiksi juhliksi.

Teollistumisen päästyä vauhtiin 1800-luvulla tiesi se työläisille 12-16 tunnin työpäiviä ilman lomia. Alettiin vaatia työajan lyhentämistä kahdeksaan tuntiin päivässä.

Suomi hyväksyi kahdeksan tunnin työaikalain 1917. Vuosilomasta alettiin puhua 1920-luvulla. Sitä ennen maalla oli palkollissääntö. Viikon mittainen pestuuvapaa-ajatus siirtyi teollisuusyhteiskuntaan. Viikon vapaan aikana solmittiin uusi pesti. Siinä työsuhde vaihtui toiseen eli ei sekään ollut vapaa-aikaa siinä mielessä kuin me sen ymmärrämme.

Pestuuvapaista lomaan

Sanakirjamääritelmissä vapaa-aika selitetään työn vastakohdaksi, tiettyinä lähinnä harrastuksiksi luokiteltavina toimintoina tai subjektiivisesti koettuna ja laadullisena käsitteenä. Se heijastaa myös historiallista muutosta ja on kulttuurisidonnainen.

1900-luvun alkupuolella kansainvälinen työjärjestö ILO teki aloitteen lakisääteisestä lomaoikeudesta. Pohjoismaissa, Ranskassa ja Iso-Britanniassa laki tuli voimaan 1930-luvun lopulla. Se takasi vuosiloman, jonka pituus riippui työsuhteen pituudesta.

Jo vuosikymmeniä on puhuttu siitä, että vapaa-aika lisääntyy. Vuonna 1972 talousneuvoston* raportissa todettiin: ”Ajattelutapoja on ilmeisesti kyettävä muuttamaan tilanteessa, jossa vapaa-aika alkaa selvästi dominoida yhteiskunnassa ajankäyttöä.” Useimmiten lisääntynyt vapaa-aika on herättänyt huolta siitä, että työn arvo suhteessa vapaa-aikaan vähenee ja tuottamattomuus lisääntyy. Yhteiskunnan kannalta vapaa-aika on koettu hyväksi nimenomaan työhön sidottuna ja työtä palveleva.

Amerikkalainen taloustieteilijä, professori Juliet B. Shor huomasi tutkittuaan ihmisten työaikoja, että työläisten pitkät työajat ja lyhyet lomat ovat tavallisia ihmiskunnan historiassa. Kova työnteko ei kuitenkaan edistä tuottavuutta. Useat tutkimukset ovat osoittaneet, että esimerkiksi ylitöiden tekeminen heikentää tuottavuutta. Toisaalta työntekijän suorituskyky paranee lomien jälkeen. Mitä pidempi loma on ollut, sitä energisempinä ihmiset palaavat töihinsä. Mielenkiintoinen havainto, kun työaikaa on pidennetty ja eläkeikää nostettu Suomessakin vastikään.

*Talousneuvosto on pääministerin johdolla toimiva hallituksen, tärkeimpien etujärjestöjen ja Suomen Pankin välinen yhteistyöelin. Se tarkastelee kansakunnan menestymisen kannalta keskeisiä talous- ja yhteiskuntapoliittisia kysymyksiä.

Leila Toffer-KaresTeksti: Leila Toffer-Kares

Kirjoittaja on TID-lehden toimittaja.

 

Sahatavara oli 1800-luvun hypetuote

Borgå ångsåg

Eklöf August Eklöf vei Porvoon sahateollisuuden huipulle

Kun 16-vuotias August Eklöf muuttaa puotipojaksi Porvooseen, kukaan ei arvaa, että alkamassa on kappale sahateollisuuden historiaa. Vuosi on 1853.

Suomalainen sahateollisuus alkaa 1500-luvun kruunun sahamyllyistä. Kun kruunu vetäytyy, yksityiset perustavat vesisahoja koskien äärelle ja rannikolle.

Vesisaha TIDmedia

Ensimmäinen iso muutos tulee 1700-luvulla. Uusi ohutterätekniikka mahdollistaa suuremman volyymin, ja pian kaupallinen sahatoiminta yleistyy. Usein sahat rakennetaan jokien suulle, puutavara uitetaan paikalle ja tuotteet lastataan matkaan lähisatamassa.

Sahan perustaminen ei ole kuitenkaan helppoa. Sahoja pidetään metsien hävittäjinä aina 1800-luvun puoliväliin. Tätä ennen lupa sahalle pitää hakea vaikeimmillaan Tukholman kollegiolta ja toimintaa rajoitetaan myös puukiintiöin.

Suurimmat sahatavarakauppahuoneet syntyvät Viipuriin ja Haminaan. Koko Suomen suurin sahatavaran viejä on Viipurissa toimiva Hackman.

**

Mutta takaisin Porvooseen ja 1800-luvun puoliväliin.

Eklöf on Porvoossa uusi. Hän ei ole kauppiassukua, eikä hänellä ole kontakteja tai pääomaa. Kun hän saa Porvoon porvarinoikeudet 1865, hän perustaa oman yhtiön.

Porvoo on 1800-luvulla vilkas siirtomaatavaran tuonnin keskus. Myös Eklöf aloittaa siirtomaatavaroilla.

Sitten tulevat sahat. Sahateknologia on ottanut jälleen harppauksen. Nyt kaiken mullistaa höyry. Se tuo lisää kapasiteettia ja mahdollistaa rakentamisen mihin vain. Höyrysahat sallitaan vuonna 1857, ja Suomen ensimmäinen höyrysaha aloittaa 1860. Eurooppa on korkeasuhdanteessa ja vapaakauppaan uskova Englanti poistaa tullit.

Ollaan sahateollisuuden kulta-ajan kynnyksellä. August Eklöf päättää toimia. Hän on tutustunut sahateollisuuteen Wilhelm Steniuksen konkurssipesän selvittäjänä.

1870 Eklöf perustaa Porvooseen höyrysahan, joka on etelärannikon ensimmäisiä. Paikaksi valikoituu Hamarin edustalla oleva Kaunissaari, josta pääsee hyvin ulkomerelle. Pian saarelle nousee Porvoon Höyrysahan toimisto, saha ja asuinrakennuksia.

Eklöf on uuden ajan kauppamies. Hän uskoo, että myytävän tuotteen pitää olla parasta laatua ja asiakkaalla ajoissa. Jos ongelmia tulee, asiakasta informoidaan heti. Eklöf saavuttaakin pian kauppakumppaneidensa luottamuksen. Hän ottaa myös ensimmäisenä porvoolaisena kauppiaana käyttöön lennättimen.

Myöhemmin Eklöf laajentaa saha-aluetta Tornikallion ja Örnshamnin väliin ja Haikkoon pohjoispuolelle.

Eletään sahateollisuuden hulluja vuosia. Sahateollisuus kasvaa nopeammin kuin mikään muu teollisuudenala, sahatavaran arvo nousee ja kysyntä on kovaa. Porvooseen saha tuo työtä ja vaurautta.

August Eklöf uskoo kansainvälisyyteen. Hän matkustaa paljon ja luo aktiivisesti liikesuhteita. Brittiläinen The Timber Trades Journal ylistää häntä ”erääksi luotettavimmista ja hienostuneimmista liikemiehistä Suomessa”, ja Wienin maailmannäyttelyssä Porvoon höyrysahan osasto palkitaan tunnustuspalkinnolla.

Kokonaan puutavaraan Eklöf siirtyy 1880.

**

Vuonna 1880 Suomi on maailman kolmanneksi suurin sahatavaran viejä. Pääosa menee Länsi-Eurooppaan. Sahojen perustamiseen ei enää tarvita lupaa.

Eklöf ostaa Tolkkisten höyrysahan 1885. Häntä eivät lannista edes vastoinkäymiset. Kun Porvoon höyrysaha palaa 1890, tilalle tehdään uusi, ja siitä tulee Uudenmaan suurimpia.

Pian Eklöf omistaa viisi sahaa. Konttorin hän siirtää Porvoonjoen länsirannalle maalaiskunnan puolelle – kaupungissa verotetaan hänen mielestään liikaa. Aug. Eklöf Ab perustetaan vuonna 1910. Ennen ensimmäistä maailmansotaa se on maan kymmenenneksi suurin puutavaranviejä.

**

Ensimmäisen maailmansodan jälkeen sahateollisuus nousee Suomen suurimmaksi teollisuudenhaaraksi ja Suomi Euroopan suurimmaksi sahatuotteiden viejäksi. Muutos tulee vähitellen. Toisen maailmansodan jälkeen painopiste siirtyy paperiin. Sahateollisuus säilyttää asemansa kuitenkin 1960-luvulle.

Tänä päivänä paikka, jossa Porvoon höyrysaha sijaitsi, on nimeltään Sahasaari. Saha lopetti toimintansa 1955 ja sen rakennukset on purettu. Aug. Eklöf Ab myytiin Tampellalle 1964. Sahateollisuus nukkuu unohdetun unta, jossa menneestä kertovat vain rannan paalut ja vanhan puiston jäänteet.

Teksti: Leena-Kaisa Laakso

 

Miksi nuoriso kapinoi?

Nuorisokapinat - ympäristömielenosoitus USA:ssa

Nuorisokapina. Leveät farkunlahkeet, James Dean, rock ja e-pillerit. Usein kyse on kuitenkin muusta. Kun nuoriso kapinoi, on vastassa globaali talous, kestämätön kulutus tai pakkovalta. Nuorisokapinasta on versonut myös nykyinen hyvinvointivaltio. Jututimme nuorisotutkimuksen tutkijatohtori Sofia Lainetta ja kysyimme, mikä ajaa nuoret kapinaan.

Kapinasta versoo uutta

– Nuorisokapinat syntyvät usein marginaalissa ja ovat marginaalissa ennen kuin saavat laajempaa joukkovoimaa. Ne myös hyödyntävät vahvasti julkista tilaa, kuvaa ja ääntä, tutkijatohtori Sofia Laine sanoo.

Monialaisen Nuorisotutkimusverkoston tutkijatohtorina toimiva Laine on tutkinut nuorten osallistumista ympäri maailmaa.

Tällä hetkellä maailmalla kapinaa tekee esimerkiksi tunisialaislähtöinen, sanavapausasioista oikeudessakin ollut graffittiryhmä Zwewla, joka kritisoi eriarvoisuutta symboliikkaa hyödyntäen. Sama sosiaalinen liike toimii muun muassa myös Ranskassa, Senegalissa ja Usa:ssa.

– Zwewlan yksi tehtävä on saada ihmiset ajattelemaan kriittisesti ja tiedostamaan yhteiskunnan epäkohtia. Heillä on muun muassa graffitihahmo, joka on selin katsojaan ja alla lukee ”Hän kääntää selkänsä vasta,kun köyhien marginalisointi ja sivuuttaminen on loppu, kun heitä kohdellaan tasa-arvoisesti.” Zwewla ja sen ydinviestit ovat erityisesti Tunisiassa hyvin tunnettuja. Yhteiskuntarakenteeseen ei ole tullut muutosta, joten kapinointi jatkuu, Laine kertoo

Laine odottaa, milloin ensimmäiset Zorro-z:lla signeeratut graffitit ilmestyvät Suomeen. Edellytyksiä jo olisi.

– Vahva nuorisotyöttömyys, syrjäytyminen ja tunne siitä, että perinteinen järjestelmä ei tavoita nuorien ääntä ja asiaa luovat pohjaa kapinalle, hän sanoo.

Nuorisokapinoista muistetaan radikaalit teot ja ääritapahtumat. Usein niistä syntyy kuitenkin myös uusia kehityskulkuja.

– Vastarinta, kapina ja aktivismi kuuluvat terveeseen demokratiaan, kunhan ne ovat väkivallattomia ja syrjinnästä vapaita. Toisinajattelijoiden kautta yhteiskunta uudistuu ja kehittyy. Esimerkiksi 60-luvun lopun nuorisokapinasta saivat alkunsa monet nykypäivän hyvinvointivaltioon kuuluvat asiat, kuten ympäristöliike ja tasa-arvoliike. Nämä sitten johtivat myöhemmin hyvinvointivaltion rakennustalkoisiin, Laine sanoo.

Thessalonikia Kreikka 17.11.2016

Thessaloniki, Kreikka 17.11.2016. Opiskelijat marssivat diktatuuria vastaan suunnatun, vuoden 1973 opiskelijamielenosoituksen muistoksi. Kuva: Giannis Papanikos / Shutterstock.

Kohteena globaali talous

Viime vuosikymmeninä nuorisokapinan kohteena on ollut globaali talous, sen valtarakenne ja eriarvoisuus.

Etenkin 2000-luvun alkuvuosina esiin nousi uusia yhteiskuntakriittisiä nuorisokapinan muotoja. Kun Genovassa ja Göteborgissa järjestettiin maailmankauppajärjestön suurkokouksia, lähtivät mielenosoittajat kaduille.

– Kapinaksi suurmielenosoitukset yltyivät poliisiväkivallan takia. Italiassa mielenosoituksen yöstä tuli surullisen kuuluisa, kun poliisi hyökkäsi yöllä makuupusseissaan nukkuvia aktivisteja vastaan, Laine kertoo.

Nuoriso halusi muutosta globaaliin, suuryritysten hallitsemaan talouteen.

Aikapankkeja ja degrowthia – vaihtoehtoista talotta kehittämään

Nuorisokapina ei ole vain olemassaolevan vastustamista. Siitä kasvaa myös jotain uutta.

2000-luvun alun kapinat johtivat Maailman sosiaalifoorumin perustamiseen, vastapainoksi maailmankauppajärjestön kokouksille.

Sosiaalifoorumissa pohditaan vaihtoehtoisen talouden muotoja ja jaetaan vaihtoehtoista tietoa. Siellä syntyy myös konkreettisia ideoita, jotka pikku hiljaa siirtyvät laajemman yleisön tietoisuuteen.

– Aikapankkitoiminta, degrowth ja erilaiset osuuskunnat. Esimerkiksi Stadin Aikapankin idean helsinkiläinen Ruby van der Wekken sai Etelä-Afrikasta ja sosiaalifoorumista, Laine sanoo.

Some ja globaali yhteys

Seuraava kapina-aalto tuli vuonna 2011. Muistamme sen Arabikeväänä. Tällä kertaa käytössä on uusi keino: sosiaalinen media.

– Kapina on erilainen esimerkiksi vuosituhannen vaihteeseen verrattuna. Nyt eletään Twitter- ja Facebook-aikaa, ja tieto leviää nopeasti eri puolille maailmaa. Syntyy myös vahvempi globaali yhteys, ihmisiä saadaan mukaan yli kansallisien rajojen, Laine sanoo.

Kapina alkaa Tunisian vallankumouksesta tammikuussa vuonna 2011 ja leviää pian Egyptiin ja muualle Välimeren eteläosiin. Toukokuussa Espanjaan, syyskuussa Yhdysvaltoihin. New Yorkin Zucotti-puistossa ryhtyy kokoontumaan eriarvoisuuteen ja rahoitusmaailman valtaan kyllästynyt joukko ihmisiä. Syntyy Occupy-liike.

– Eri maiden liikkeet ovat myös yhteyksissä toisiinsa. Vaikuttajahahmoja lennätetään Tunisiasta ja Egyptistä New Yorkiin, Laine kertoo.

Alkaa massiivinen kapinointi. Nuoret ovat saaneet äänen. Ja he ovat turhautuneet. Yhteiskunnan tilaan, globaaliin talouteen, rahoitusmarkkinoiden valtaan, eriarvoisuuteen, tavallisten ihmisten laskevaan elintasoon, demokratian korruptioon.

Tunisian vallankumouksen jälkeinen demokratian rakentamisprosessi, johon otettiin kansalaisyhteiskuntaa mukaan, sai viime vuonna Nobelin rauhanpalkinnon.

– Espanjan kapinasta sai alkunsa uusvasemmistolainen Podemos- puolue, ja vastaavia ilmiöitä on muuallakin maailmassa: laaja yhteiskunnallinen liike institutionalisoituu ja pyrkii muuttamaan systeemiä sisältäpäin uutena puolueena, Laine kertoo.

Julkisen tilan kapina

Entä nyt? Laine näkee, että nuoret ovat pohtivia, valveutuneita.

– Yksi nuoria aktivoiva asia on ilmastonmuutos. Se on iso ja globaali kysymys, joka kietoutuu pakolaisuuteen ja muuttoliikkeisiin. Katastrofiherkkyys lisääntyy. Ilmaston muutos kytkeytyy myös talouteen ja luonnonvarojen käyttöön, Laine sanoo.

There is no planet B

Oslo 21.9.2014.

Laine kritisoi koulutusjärjestelmää siitä, että nuorten osallistuminen on jätetty siitä pois. Hänen mielestään kansalaistoimintaa pitäisi opettaa koulussa. Nimenomaan sitä, että jokainen voi tehdä jotain.

– Voisi opettaa, että ihan paikallisesti voi tehdä jotain. Pienistä asioista lähtee isompia kehityskulkuja. Samalla rakennetaan omaa identiteettiä, hän sanoo.

Marginaalissa syntyneet kapinailmiöt pyritään usein valtavirtaistamaan. 1990-luvulla Suomea puhuttivat kettutytöt, turkistarhoihin kohdistuneet iskut. Pian iso kotimainen yritys mainosti vaatemallistoaan kettutyttölookilla. Markkinatalous löytää nopeasti heikot signaalit.

Teksti: Leena-Kaisa Laakso

Sofia Laine

VTT Sofia Laine (s. 1977) työskentelee tutkijatohtorina Nuorisotutkimusverkostossa. Laineen tutkimusteemat liittyvät nuorten poliittisuuden aina arkipolitikoinnista institutionaaliseen politiikkaan. Parhaillaan hän työskentelee kahdessa tutkimushankkeessa, joissa kartoitetaan nuorten poliittisuutta Pohjois-Afrikassa. Vuonna 2005 hän toimitti teoksen Mitä on tehtävä? Nuorison kapinan teoriaa ja käytäntöä (Loki-kirjat ja Nuorisotutkimusverkosto) yhdessä tutkimusprofessori Tommi Hoikkalan ja Jyrki Laineen kanssa – ja jatkaa edelleen tutkimusta teeman parissa.

 

Pörssin synnyinsijoilla

Amsterdamin pörssi

de Keyserin pörssi mullisti tavan ajatella sijoittamista ja riskejä

Tiedätkö, kuka on Hendrick de Keyser? Ehkä et. Ehkä tiedät ja mietit, miten hän liittyy talouteen.
Utrechtissa vuonna 1565 syntynyt de Keyser oli hollantilainen kuvanveistäjä ja arkkitehti, ehkä hollantilaisen renessanssin merkittävin taiteilija, Amsterdamin kaupungin virallinen kuvanveistäjä. Eikä siinä kaikki. Hänen nimeään kantoi myös maailman ensimmäinen pörssi, Beurs van Hendrick de Keyser.

**

de Keyserin lisäksi pörssin alkuun liittyvät olennaisesti hollantilaiset retkikunnat. Nuo mahtavat laivastot, jotka matkasivat yli maailman merien, valloittivat ja tekivät kauppaa. 1600-luvun alun Hollanti oli vahva talous- ja sotilasmahti. Sen tärkeimmät kauppareitit suuntautuivat Itä-Aasiaan. Matkat olivat kuitenkin kalliita ja riskejä oli paljon.

east-india-trading-company

Hollannin kauppareitit suuntautuivat 1600-luvulla Itä-Aasiaan.

Tavallinen käytäntö oli, että kunkin Itä-Aasian matkan rahoittamiseksi perustettiin oma yhtiönsä. Sijoittajille tämä oli raskasta. Laivojen varustelu ja takaisin tuotavan lastin turvaaminen kysyi valtavia varoja, ja samaan aikaan riskit olivat suuret. Oli rosvoja, tauteja, haaksirikkoja ja vihollisia. Ehkä sijoittajat eivät koskaan saisi omiaan takaisin.

Tähän ongelmaan hollantilaiset alkoivat miettiä ratkaisua. Sen nimeksi tuli ”Verenigde Oostindische Compagnien”, Hollannin Itä-Intian kauppakomppania.

Vuonna 1602 perustettu kauppakomppania sai monopolin Itä-Aasian kauppaan. Tarvittiin pääomaa. Sen keräämiseen perustettiin pörssi. Samalla syntyi uusi tapa ajatella riskialttiin toiminnan rahoittamista.

Sijoittajaksi Itä-Intian kauppakomppaniaan pääsi kohtuullisella investoinnilla, johon kykeni keskivertokauppiaskin. Osakkeet houkuttivat. Oli mukana jossain suuressa. Idästä rahdattiin aarteita ja rikkauksia. Ensimmäinen osakeanti keräsi yli 6 miljoonaa guldenia.

Siinä missä aiemmin kutakin retkeä varten perustettu yhtiö oli purettu heti matkan jälkeen, uusi kauppakomppania oli ja pysyi. Jos sijoittajat halusivat varansa takaisin, heidän täytyi myydä osakkeensa. Jos halusi mukaan, täytyi ostaa.

Syntyi Amsterdamin pörssi, maailman ensimmäinen. Ajatus oli käänteentekevä. Pääoman kerääminen monelta taholta yhteen ja riskien jakaminen usealle eri taholle sekä kaupankäyminen myös futuureilla osoittautui hyväksi ratkaisuksi. Seuraavan vajaan sadan vuoden aikana Itä-Aasian kauppakomppania lähetti matkaan lähes viisituhatta laivaa – enemmän kuin kukaan muu.

**

dekeyser

Takaisin Keyseriin.

Ensin osakkeita myytiin ja ostettiin pitkin kaupunkia. Kaupankäyntiin haluttiin kuitenkin varta vasten suunniteltu paikka, ja kaupunki kutsui apuun virallisen taiteilijansa, Keyserin. Hänen käsialaansa olivat jo monet Amsterdamin arkkitehtonisista merkkipaaluista, kuten Zuidenkirke ja Mint Tower.

Vuonna 1611 uusi pörssirakennus oli valmis. Sen nimeksi tuli ”Beurs van Hendrick de Keyser”, Hendrick de Keyserin pörssi.

Tulppaanimania

1630-luvulla Amsterdamin pörssissä kuohui. Käsillä oli maailmantalouden ensimmäinen kupla. Ja sen ytimessä olivat mitkäpä muutkaan kuin kukat. Tulppaanit olivat menneet pörssiin ja sekoittaneet sen.

Kaikki sai alkunsa puutarhasta.

Puutarhanhoito ajanvietteenä oli vasta tullut Hollantiin. Se oli uutta ja ihmeellistä. Kasvitieteilijä Carolus Clusius oli 1500-luvun lopulla perustanut kasvitieteellisen puutarhan Leidenin yliopistoon. Hänellä oli myös yksityinen puutarha, jossa kasvatti tulppaanikokoelmaansa. Ottomaanien ja aasialaisten tulppaanit olivat Euroopassa uutta, ja pian muutkin kuin kasvitieteilijät kiinnostuivat niistä.

tulips

Kasvitieteilijät alkoivat vaihtaa harvinaisia tulppaaninsipuleita keskenään. Kun vaihtoverkosto kasvoi, sipuleita alettiin myydä. Harvinaisuudet alkoivat houkuttaa varakasta keskiluokkaa ja kauppamiehiä. Kysyntä nousi, hinnat alkoivat nousta.

Liikkeellä oli paljon rahaa ja ihmiset varakkaita. Arvometallien hinta oli alhaalla. Haettiin seuraavaa rikkauksien lähdettä.

Alkoi armoton tulppaanikeinottelu. Tulppaaninsipuleita myytiin toreilla ja kahviloiden takahuoneissa. Spekuloitiin, käytiin futuurikauppaa, jossa kaupan kohteena oli sipulien tuleva arvo, ei itse kukka. Luotiin uusia lajikkeita, jännitetiin kukinta-aikaa.

1630-luvulla yhden sipulin hinnalla saattoi ostaa talon amsterdamista. Tulppaanit toimivat rahana. Kuume yltyi. Huhut äkkirikastumisista levisivät. Elämä oli hullua, keinottelua, toiveita, spekulaatiota.

Kunnes tultiin talveen 1636-7. Hinnat olivat karanneet ulottumattomiin, kysyntä laski. Huhu kaukomailta saapuvista uusista lajikkeista hermostutti sijoittajat. Sipulit jäivät käsiin. Kupla oli puhjennut.

Teksti: Leena-Kaisa Laakso

Naisille mahdollisuus omiin tienisteihin

Alva Forsius 150 näyttely

Alva Forsius (1866-1935) oli päämäärätietoinen nainen. Hänellä oli tavoite ja tahtoa sekä kykyä ja vahvaa sydämenpaloa asiansa eteenpäin viemiseksi.

150 vuotta Alva Forsiuksen syntymän jälkeen muistamme häntä muun muassa Porvoon synnytyssairaalan sekä yksinäisille äideille ja heidän lapsilleen perustetun suojakodin tähden. Ne olivat Alva Forsiuksen näkyvimmät saavutukset. Forsius on kuitenkin jäänyt historiankirjoissa marginaaliin. Hänen työnsä on kaiketi kategorisoitu ”sosiaalitätien puuhasteluksi”, vaikka kaikki merkit osoittavat, että tällä naisella on ollut nykyajan termein erittäin yrittäjämäinen ote ja saavutukset ovat olleet kauaskantoisia.

Alva Forsius adoptiotyttäriensä kanssa.

Alva Forsius adoptiotyttäriensä Anna Sofien, Marta Bernhardinen ja Eva Elisabethin kanssa. Kuva Porvoon museon näyttelystä.

Alva Forsiuksen työn pohjavireenä on ollut inhimillisyys, mutta on mielenkiintoista pohtia hänen toimintaansa myös taloudelliselta kannalta ja erityisesti naisen taloudellisen itsenäisyyden kannalta. Synnytyslaitos ja nimenomaan yksinhuoltajaäitien suojakoti tarjosivat yhteiskunnan hyljeksimille naisille toivoa tulevasta ja mahdollisuuden elättää itsensä ja lapsensa. Tämä tapahtui koulutuksen kautta, sillä naiset saivat suojakodissa ammatillista oppia.

  • Tämä on mielestäni kaikkein tärkein arvo Alva Forsiuksen työssä. Lapsensa kanssa yksin selviytymään jätetyt nuoret naiset olivat kouluttamattomia. Heidät oli ehkä alun perin lähetetty maalta kaupunkiin tienaamaan, monet olivat piikoja ja lähettivät rahaa kotiin. Raskaus vei työpaikan eikä paluuta köyhään kotiinkaan ollut. Häpeäpenkissähän ei koskaan istunut se toinen osapuoli, vaan aina nainen, toteaa Eila Forsblom, joka on paneutunut Alva Forsiuksen elämäntyöhön ja toimi myös primus motorina toukokuussa paljastetun Alvan muistopatsaan puolesta.
Nuoret äidit oppivat Solhemissä kodinhoitoa ja käsitöitä, joilla pystyivät myös tienaamaan oman elantonsa.

Nuoret äidit oppivat Solhemissä kodinhoitoa ja käsitöitä, joilla pystyivät myös tienaamaan oman elantonsa.

Suojakoti sai nimekseen Solhem-Aurinkokoti. Nuoret äidit viettivät siellä lapsineen kuusi kuukautta. Arkitöiden ja lastenhoidon ohella he oppivat muun muassa käyttämään ompelukonetta.

  • Käsitöitä tehtiin myyjäisiin ja myös tilauksesta Porvoon rouville. Oli parsimista ja paikkaamista. Torilla käytiin myymässä oman kasvimaan tuotteita, varmaan omien kanojenkin munia. Naiset pilkkoivat polttopuutkin itse, Eila Forsblom kertoo.

Solhem toimi vuoteen 1957, jolloin siitä tuli Pelastusarmeijan Porvoon lastenseimi.

Sote-alan itsellinen naisyrittäjä

Taloudellinen itsenäisyys on yksi nykyisen tasa-arvomme peruspilareista. Myös Alva Forsius oli itsellinen, koulutettu nainen, joka pyöritti omaa yritystä, yksityistä sairaalaa. Tämä oli mahdollista naimattomille naisille vuoden 1863 lainsäädäntöuudistuksen jälkeen. Avioliitossa naisella ei sen sijaan ollut täysivaltaisuutta. Vuoteen 1930 asti naisen katsottiin olevan avioliitossa miehensä holhouksessa.

Alva valmistui ensin käsityöopettajaksi, mutta suuntautui myöhemmin sosiaalityöhön ja toi Pelastusarmeija-järjestön Suomeen. Kätilöksi Forsius valmistui vuonna 1895. Kesät hän asui Åbyn kartanossa Porvoon maalaiskunnassa ja teki kotikäyntejä niin maaseudulla kuin kaupungissa. Hauska yksityiskohta on eräässä Borgåbladetin ilmoituksessa, jossa Forsius mainitsee, että hänellä on myös puhelin – harvinaisuus tuohon aikaan.

Oma yritystoiminta ei ehkä tuonut toivottua tulosta, sillä välillä Forsius toimi Turussa Turva- ja työkodin johtajana. Asiaa voi tarkastella niinkin, että Forsius sai tarjouksen, josta ei voinut kieltäytyä, ja kävi keräämässä kokemusta. Hän myös hankki lisäkoulutusta ja suoritti  koneellisen lapsenpäästöopin eli oppi käyttämään mm. synnytyspihtejä.

Koneellinen lapsenpäästöoppi antoi taidot mm. synnytyspihtien käyttöön.

Koneellinen lapsenpäästöoppi antoi taidot mm. synnytyspihtien käyttöön.

Alva Forsius kulki omaa tietään, nykytermein rakensi urapolkuaan. Kuka tietää, kuinka kauan sairaala oli ollut hänen unelmansa? Joka tapauksessa vuonna 1899 33-vuotias Alva Forsius perusti Porvooseen yksityisen synnytyssairaalan, johon hän sai valtiontukea: 1000 markkaa perustamiskustannuksiin ja 3000 markkaa ylläpitoon kolmeksi vuodeksi. Vuokratiloissa Uudella Vuorikadulla (nykyinen Linnankoskenkatu) sijainneessa sairaalassa oli kolme huonetta ja viisi sänkyä, joista kaksi oli maksaville potilaille ja kolme ilmaista.

Sairaalataloutta

Synnytyslaitoksella riitti asiakkaita ja pian tarvittiin jo lisää tilaa. Niinpä Alva Forsius päätti rakennuttaa uuden synnytyslaitoksen, joka avatui 12-paikkaisena vuonna 1902 Joonaanmäelle. Kustannusarvio oli 45 000 markkaa. Kaupunki lahjoitti tonttimaat.

FT Anneli Mäkitalo on kuvaillut Alva Forsiuksen synnytyslaitoksen taloutta: ”Suuren laitoksen talous oli vaikeuksissa, eikä perustaja voinut laskea itselleen kuin pienen palkan. Valtiolta saatua rakennusvelkaa piti lyhentää säännöllisesti, eikä ennen ensimmäistä maailmansotaa tunnettu inflaation käsitettä, vaan kultamarkka piti arvonsa. Taloutta oli paikattava omavaraisuudella, joten sairaala sai kasveja omasta puutarhastaan ja sillä oli lehmä.”

Uusi sairaala sai myös valtionavustusta, mutta avustukset eivät tulleet aina luvatusti.

Porvoon torilla vuonna 1904 kävi myyntikuhina. Postikortti suurennoksena Porvoon museon kokoelmista.

Porvoon torilla vuonna 1904 kävi myyntikuhina. Postikortti suurennoksena Porvoon museon kokoelmista.

Sairaalapaikat eivät olleet ilmaisia, mutta maksut oli porrastettu. Säätyläishenkilöt maksoivat yksityishuoneista 100 – 150 markkaa 12 – 14 vuorokaudesta. Käsityöläisrouvien yksityishuoneet maksoivat 4 – 5 markkaa vähintään kymmeneltä vuorokaudelta. Varattomimmat majoittuivat saliin, jossa oli 2 – 3 markan paikkoja ja ilmaissijoja.

Alva Forsiuksen 150 -näyttelyn avajaisia juhlistivat mm. Nils-Gustav ja Carita Andersson, Alvan sukulaisia.

Alva Forsiuksen 150 -näyttelyn avajaisia juhlistivat mm. Nils-Gustav ja Carita Andersson (vas), Alvan sukulaisia. Kuva Holmin talon pihalta.

Alva Forsius 150 vuotta

Porvoon museon Holmin talossa on parhaillaan esillä Alva Forsiuksen elämää ja elämäntyötä käsittelevä näyttely, ja vastikään paljastettiin Alva Forsiuksen patsas entisen synnytyslaitoksen, nykyisen Retkeilymajan pihamaalla. Tämäkin on tarvinnut päämäärätietoisuutta, ”ripauksen Alva Forsiusta”, kuten Eila Forsblom ytimekkäästi ilmaisee.

Holmin talon näyttelyn avasi Porvoon kaupunginjohtaja Jukka-Pekka Ujula keskiviikkona 15.6.

Kaupunginjohtaja Jukka-Pekka Ujula

Porvoon kaupunginjohtaja Jukka-Pekka Ujula nosti avajaispuheessaan esiin Alva Forsiuksen kansallisen merkityksen ja liitti hänet myös kansainväliseen kehykseen, Florence Nightingalen työhön nykyaikaisen sairaanhoidon kehittäjänä.

Näyttely on avoinna 31.8.2016 asti ma-la klo 10-16, su klo 11-16 ja 1.9.-18.9. ke-su klo 12-16.

Välikatu 13, Vanha Porvoo

www.porvoonmuseo.fi

Alva Forsiuksesta kertovat myös Porvoon Matkailuoppaat teemakierroksellaan ”Naiskohtaloita”

su   3.7.2016   klo 14
ti     2.8.2016  klo 18

Ruotsiksi ”Kvinnoöden”

ti  12.7  kl 18
sö 14.8  kl 14

Lähtöpaikka Vanha Raatihuoneentori, kesto noin tunti. Lue lisää: Porvoon Matkailuoppaat

Teksti: Tuula Lukić

Kuvat Porvoon museon luvalla näyttelystä.

Lähteenä käytetty myös FT dos Anneli Mäkitalon luentomateriaalia maaliskuulta 2016. Katso myös alvaforsius.fi.

HUOM. Artikkeliin on tehty korjauksia 16.6. seuraaviin asioihin liittyen:

  • Koneellisen lapsenpäästöopin välineisiin ei kuulunut imukuppi.
  • Valmistuttuaan kätilöksi Alva Forsius ei ottanut potilaita vastaan kotonaan Porvoossa, vaan teki kotikäyntejä.
  • Alvan ensimmäinen sairaala ei sijainnut Vuorikatu 7:ssä, vaan Uudella Vuorikadulla.
  • Uusi sairaala sai valtionavustusta jo ennen vuotta 1906.

 

Innovaattori edellä aikaansa

Nikola Tesla

Nikola Tesla keksi vaihtovirran ja sähköauton. Maailma ei ollut kuitenkaan vielä valmis.

Mitä, jos saastuttamaton sähköauto keksittiinkin jo lähes sata vuotta sitten? Mitä jos sähköä tuotettaisiin ilman saasteita ja kuluja? Mitä jos Nikola Teslaa, New Yorkiin emigroitunutta omalaatuista eurooppalaista, olisikin uskottu?

Kun Euroopasta New Yorkiin emigroitunut serbialaisfyysikko ja keksijä Nikola Tesla visioi 1900-luvun alkuvuosina langattoman viestinnän maailmansysteemin, kukaan ei usko häneen. Teslan systeemissä sähkövoima kulkee johdoitta yli Atlantin ja välittää myös viestejä, kuvaa, musiikkia tai vaikkapa lehtijuttuja.

Aikalaisten korvaan ajatus kuulostaa absurdilta. Autoja tai televisiota ei vielä ole, sähkö on saatu kaupunkeihin vasta parikymmentä vuotta aiemmin.

Tesla ei ole mikä tahansa haaveilija. Kun hän tulee 28-vuotiaana, vuonna 1884, Amerikkaan, hän on jo keksinyt vaihtovirran ja vaihtovirtamoottorin. Grazin yliopistossa opiskellut pappisisän ja arkikeksintöjä kehitelleen äidin poika on myös laajalti lukenut.

Mutta maailma ei ole vielä valmis.

Elokuvassa The Prestige Nikola Teslaa esittävä David Bowie sanoo: You’re familiar with the phrase ’Man’s reach exceeds his grasp’? It’s a lie: man’s grasp exceeds his nerve.” Myöhemmin hänelle vastataan: Man’s reach exceeds his imagination.”

Teslan ja Edisonin mittelö

1800-luvun lopun New York on sähkön keskus, kiitos Thomas Edisonin.

Sähkö on silkkaa magiaa, aikansa ihme. Edisonia kutsutaankin Menlo Parkin velhoksi.

Edison ja koko maa uskoo tasavirtaan, Tesla vaihtovirtaan. Kun Tesla ja Edison kohtaavat, mittelevät eri visiot amerikkalaisen sähköntuotannon tulevaisuudesta.

Samalla kohtaavat myös erilaiset innovaatiokulttuurit. Tesla on korkeasti koulutettu, laajasti lukenut teoreetikko, joka visioi kaiken ensin valmiiksi mielessään. Kuin vanhan Euroopan ääni.

Edison on itseoppinut ja käytännönläheinen. Hän kokeilee ja testaa. Hän on käytäntöä rakastavan Amerikan ääni.

Alkaa kuitenkin sähkövirran kehittämisen yhteistyö, joka myöhemmin päättyy vihaan ja mustamaalaamiseen.

Vuonna 1887 Teslalla on useita vaihtovirtatekniikkaan liittyviä patentteja, jotka Westinghouse Corporation ostaa.

Vaihtovirta-innovaatio on valmis maailmaan. Mutta taloudellinen valloitus ei ala käden käänteessä. Alkaa vuosia kestänyt kiista tasavirran ja vaihtovirran välillä. Tarvitaan rahoittajia, puolestapuhujia, yhteiskunnallista näkyvyyttä.

Ensimmäisen erävoiton Tesla saa Chicagon maailmannäyttelyssä 1893. Hän luo sinne vaihtovirralla toimivan tuhansien valojen kaupungin.

Teslan näytöt suurenevat ja haaveet kasvavat

Jo lapsena Tesla on haaveillut Niagaran putousten valjastamisesta. Nyt se toteutuu. Projekti vie vuosia, hermoja ja rahaa, mutta kun se loppuu, Niagarasta saatu sähkö valaisee aina Broadwaynkin.

Tesla ei lopeta. Hän tekee yhä uusia kokeita laboratoriossaan New Yorkissa. Miten tuottaa sähköä, vapaaenergiaa, jakaa sitä maailmalle. Salamat räiskyvät, Tesla nukkuu öisin vain muutaman tunnin. Ollaan niin lähellä.

Ja kun 1800-luku kääntyy loppuun, Tesla aloittaa johdottoman voimansiirron kokeet Colorado Springsissä. Siellä hänen laboratorionsa tuottaa sähköä apunaan 60 metrin tolppa, jonka huipulla on kuparipallo. Sen avulla hän tuottaa sähköä: jyrinää ja salamoita, joiden kajo leiskuu Colorado Springsin taivaalla.

Tesla myös uskoo, että sähköä voi välittää ympäri maapallon, ilman johtoja, minne vain, ionosfäärin avulla. Hän sytyttää 200 lamppua etänä, kymmenien mailien päästä. Syntyy myös teslakäämi, vapaaenergiageneraattori.

Oliko Teslan tornilla ja pyramideilla jotain yhteistä?

Läpimurto on lähellä. Mitä jos sähköä voisi tosiaan tuottaa näin, tyhjästä. Tesla on innoissaan. Hän palaa New Yorkiin ja pystyttää Long Islandille Wardenclyffeksi nimetyn tornin. Se on 57 metriä korkea, päällä on iso metallikupoli. Torni toimii sähkön lähettimenä.

Tesla uskoo, että torni voi tuottaa sata miljardia wattia energiaa. Eteenpäin energiaa kulkisi maapallon välityksellä, maata pitkin. Vastaanottaja tarvitsee vain sauvan ja vastaanottimen, jolla sähkö vastaanotetaan maasta.

Tesla näkee maailman, jossa tällainen sähköntuotto kattaa pian kaiken energiantarpeen.

Eräiden teorioiden mukaan samankaltaista teknologiaa on käytetty myös muinaisissa Gizan pyramideissa. Pyramidit olisivatkin olleet valtavia sähköntuotantolaitoksia. Niissä jännite syntyi maaperän materiaaleista ja sitä keräsi pyramidin huipulla oleva metalli.

Myös Teslan torni oli pyramidin muotoinen ja sen huipulla on kupoli.

Raha kuitenkin ratkaisee. Sähkönjakelu on suurta bisnestä. Teslan tornin päärahoittaja vetäytyy hankkeesta vuonna 1905, sillä Tesla-sähköstä ei voi laskuttaa kulutukseen pohjaavaa hintaa. Uutta rahoittajaa ei löydy. Vuonna 1917 USAn hallitus päättää purkaa tornin.

Tesla ei luovuta, vielä. Vuonna 1931 hän kehittää eetteristä energiaa luovan Pierce Arrow -auton. Autossa on 80 hevosvoiman vaihtovirtasähkömoottori eikä akkua ollenkaan. Teslan kokoama salaperäinen laatikko nostetaan kuljettajan viereen ja auto käynnistyy.

Sitä, mistä sen energia tulee, Tesla ei suostu kertomaan. Hän vain osoittaa taivasta ja sanoo ”eetteristä”.

P.S.

Jää jälkipolvien mietittäväksi, miksi Teslaan ei uskottu.

Ei tullut Nobeleita, ei sähköautotehtaita. Oliko Edisonin asema niin vankkumaton? Pelättiinkö Teslan salamoita ja jyrähdyksiä? Oltiinko ahneita? Oliko uusi idea liian hallitsematon? Pelättiinkö, että sähkönjakelusta saatava tuotto häviäisi?

Teksti: Leena-Kaisa Laakso

Innovaatiot vaativat uskallusta

Innovaatiot, Sammon taonta

Miksi yksi innovaatio lähtee lentoon, toinen ei? Millaiset juuret innovaatioiden hyödyntämisellä on? Ja miksi maailma tietää, että suklaapatukka suli amerikkalaisen tutkijan taskuun 1940-luvulla? Lähdimme ottamaan selvää.

– Innovaatio tarkoittaa jo hyödyntämisvaiheessa olevaa ideaa tai keksintöä. Innovaatioita on vaikea nähdä, ennen kuin ne ovat käynnissä, innovaatioiden historiaan perehtynyt tekniikan tohtori Kari Leppälä sanoo.

Mietitään. Start-upit, keksinnöt ja innovaatiot eivät siis ole uusi juttu. Ideoita on esitelty ja rahoitusta haettu jo satoja vuosia. Suomessakin keksittiin. 1800-luvulla vaikkapa viljaa käsittelevä viskuri, maidonkäsittelyn muuttanut separaattori ja raudanjalostus, joka mahdollisti käyttöesineiden tuotannon. Tanskassa tuulivoimala. Ruotsissa jakoavain.

Samalla vuosisadalla Atlantin toisella puolen amerikkalainen saippuakauppias William Colgate avasi 1806 New Yorkiin saippua-, tärkki- ja kynttilätehtaan. Lähes 70 vuotta myöhemmin yhtiö toi markkinoille uuden keksinnön, teollisesti valmistetun hammastahnan. Sitä myytiin ensin kannuissa. Tuubit tulivat markkinoille 1896.

Seuraavalla vuosisadalla Suomessa syntyi vaikkapa Abloy-lukko 1918, häkäpönttö 1928 ja myöhemmin ksylitoli 1974 ja sykemittari 1975, sekä kymmeniä muita.

Keksitty Ruotsissa jo 1800-luvulla.

Keksitty Ruotsissa jo 1800-luvulla.

Oivallusta ei voi ennustaa

Innovaatioihin kuuluu eräänlainen arvaamattomuus. Koskaan ei voi tietää, mistä tulee se iso juttu tai mikä jää pysymään.

– Innovaatioita on vaikeita tunnistaa ja ennustaa. Tukea jakavat tahot tekevätkin lähes aina vääriä päätöksiä, jos ne yrittävät arvata, mihin kannattaa satsata, Leppälä sanoo.

Onko kaikki vain sattumaa? Esimerkiksi aiheesta kirjoittaneen Richard Gaughanin mukaan ei. Innovaation keksijän pitää hallita asiansa ja olla hyvin valmistautunut. Muuten hän ei osaa tulkita näkemäänsä uutta. Hänellä pitää olla myös mahdollisuus keksiä ja halu löytää uutta.

Esimerkkejä on. Antibiootti. Ensimmäisen antibiootin, penisilliinin, keksi Alexander Fleming 1928 huomattuaan tutkimassaan bakteeriviljelmässä hometta ja homeen ympärillä alueen, jossa bakteerit eivät kasvaneet. Vei vuosia ennen kuin lääke otettiin käyttöön.

Mikroaaltouuni. Kun amerikkalainen sota-aikana tutkimusta tekevä Percy Spencer huomasi, että mikroaallot, joiden parissa häntyöskenteli, olivat sulattaneet hänen taskussaan olevan suklaapatukan, syntyi oivallus. Ensimmäinen mikroaaltouuni tehtiin vuonna 1954, kotikäyttöön suunniteltu laite 1967.

Pelkkä keksintö ei ole innovaatio. Myös ajan täytyy olla oikea. Tarvitaan yhteiskunnallinen tai sosiaalinen merkitys ja uuden mahdollistavaa infrastruktuuri. Tarvitaan sosiaalinen tarve sekä päätöksiä, jotka mahdollistavat kehityksen.

VR suunnitteli ensimmäiset sähköveturit jo 1913. Tuolloin sähköjunaverkon toteuttamiseen ei kuitenkaan vielä investoitu. Sähköistettyyn raideverkkoon oli varaa vasta vuosikymmeniä myöhemmin.

Ensimmäinen sähköjuna pääsi matkaan 1969.

Innovaatioiden evoluutio

Pohjimmiltaan innovaatio on erilaisten asioiden yhdistämistä tai vanhan näkemisestä uudella tavalla. Luova on se, joka hoksaa yhteydet asioiden välillä.

– Pienien ja suurempienkin yritysten toiminta on keskeinen innovaatiomoottori. Ja siellä tarvitaan osaamista, riskipääomaa, sopiva lainsäädäntö ja turvallinen toimintaympäristö, Leppälä sanoo.

Kun katsotaan innovaatioiden historiaa, ideat ovat usein syntyneet virallisten tahojen ulkopuolella.

– Perinteiset yliopistot eivät ole olleet mitään innovaatiohautomoita, Leppälä huomauttaa.

Leppälä huomauttaa, että esimerkiksi luonnontieteellisillä seuroilla ja tiedeakatemioilla on ollut tärkeä rooli. Siinä missä yliopistot
kouluttivat pappeja ja lääkäreitä, luonnontieteellisissä seuroissa ja tiedeakatemioissa ajateltiin vapaammin. Se tarjosi innovaatioille hyvän pohjan. Seuroja syntyi 1600-luvulta lähtien muun muassa Englantiin, Ranskaan, Italiaan, Preussiin, Tukholmaan ja Pietariin.

Leppälä sanoo, että parhaan kasvualustan innovaatioille on tarjonnut teollinen yhteiskunta: yhteiskunnat, joissa ajattelu on ollut vapaata ja joissa erilaiset näkemykset ja myös erilaiset ihmiset ovat kohdanneet.

– Etenkin Hollanti näyttää pienistä maista erityisen innovatiiviselta. Se johtuu ehkä siitä, että siellä on harrastettu paljon merenkulkua ja kauppaa. Siellä on ollut paljon yhteyksiä ja sekoittuvia aatevirtauksia, Leppälä sanoo.

Hän näkee innovaatioiden synnyn eräänlaisena evoluutiona.
– Tarvitaan ympäristö, jossa tapahtuu lukemattomia yrityksiä ja erehdyksiä. Pitää olla resurssit synnyttää tavattoman paljon enemmän uusia kokeiluja ja yrityksiä kuin mitä voi jäädä eloon, Leppälä sanoo.

Kantokyvyn testaavat markkinat. Yksi selviää, toinen ei. On innovaatioita, jotka ovat muuttaneet historiaa. Tulen ja metallien käyttö, maatalous, paperi ja kirjapaino. On innovaatioita, jotka ovat unohtuneet.

Innovaatiot voivat herätä henkiin myös myöhemmin.
– Esimerkiksi 1920- luvulle asti sähköauto oli levinnein autotyyppi. Sitten se jäi marginaaliin, kunnes se on alkanut uudelleen elpyä. 1800-luvun puoliväliin optinen lennätin oli tärkein nopean tiedonsiirron väline. Nyt optinen tiedonsiirto yleistyy taas valokuitujen muodossa, Leppälä sanoo.

Teksti: Leena-Kaisa Laakso