Category Archives: Kartanot

Säteritilasta ravintolaksi

Söderkullan kartano

Söderkullan kartanon mailla Sipoossa kuuli usein hevosen kavioiden kapsetta 1600 – 1700-luvuilla, sillä monet omistajista palvelivat ratsuväessä. Oli kornettia, ratsumestaria ja luutnanttia. Yksi heistä, Bertil Henrikinpoika, soti Kaarle-herttuan joukoissa vuonna 1600 Liivinmaalla kuningas Sigismundia vastaan.

1630-luvulla kartano kukoisti, kun Bertilin poika sotakollegion asessori Klas hoiti tilaa yhdeksän rengin ja viiden piian voimin.

Satakunta vuotta myöhemmin Söderkulla siirtyi tarmokkaalle ja kenties hiukan juonikkaalle Carl Fredrik Tigerstedtin leskelle Sofia Ehrenreuterille. Hän perusti 1754 yhdessä Eriksnäsin Carl Nordenskiöldin kanssa tiilitehtaan. Tiilet ostettiin Viaporin linnoitustyömaalle ja voitot olivat huikeat. Kun tuotanto Söderkullassa oli käynnistynyt kunnolla, Sofia puratti tiiliruukin ja siirsi tiilenvalmistuksen omaan polttimoonsa Söderkullalandetin saarelle.

Nordenskiöld pisti hanttiin, mutta Sofia-rouvan mukaan yhtiökumppanuutta ei ollut koskaan ollutkaan. Riita päätyi käräjille, jossa Nordenskiöld vaati vähintään 3 000 kuparitaalaria korvausta. Sofia kieltäytyi maksamasta. Asia lykättiin ja osapuolet sopivat erimielisyytensä myöhemmin.

Uudet omistajat toivat muassaan uusia toimintoja. Apteekkari Wikberg perusti Söderkullaan 1863 maanviljelyskoulun.

Vuonna 1905 tila siirtyi Söderkulla Gård & Verkstäder -yhtiölle. Kolme vuotta myöhemmin Söderkullassa aloitti metsänvartijakoulu.

Yhtiö rakensi mm. nykyaikaisen tiilenpolttimon, jossa valmistui vuosittain mm. kaksi miljoonaa muuritiiltä. Yhtiö oli kuitenkin investoinut liian innokkaasti ja teki konkurssin 1913.

Kartanon kohtaloksi koitui jälleen omistajanvaihdos. Wilhelm Sumelius lopetti kannattamattoman tiilenvalmistuksen ja irtisanoi koulujen sopimukset. Sumelius lohkoi ja myi melkein puolet kartanon pinta-alasta 1923. Loput myytiin pari vuotta myöhemmin amiraali Hjalmar von Bonsdorffille. Tiilenpolttimo vuokrattiin Sipoon kattotiilitehtaalle, joka jatkoi tuotantoa vuosia käyttämättä olleessa laitoksessa. Polttimo paloi vuosina 1943, 1948 ja 1954. Kolmannen palon jälkeen toiminta lopetettiin.

Amiraalin kuoltua 1945 kartano siirtyi hänen leskelleen Dagmar von Bonsdorffille, joka myi sen Sipoon kunnalle 1949. Se puolestaan kauppasi osan pelloista kylän talonpojille, myi eläimet ja koneet huutokaupalla ja kartanon Arthur Nikanderille seuraavana vuonna. Nikander, joka kuoli jo 1953, oli testamentannut Söderkullan vapaamuurariyhdistykselle. Sillä ei ollut käyttöä lahjoitukselle, joten se myi kartanon takaisin Sipoon kunnalle. 1950-60-luvuilla kartanossa toimi luontaishoitola. Muutaman vuoden hiljaiselon jälkeen kartanon juhlasalia käyttivät kansalaisopiston kutojat vuoteen 1980.

Remontin jälkeen kartanoa vuokrattiin yksityisille ja yhdistyksille juhlakäyttöön. 1990-luvulta lähtien kartanoa on vuokrattu ulkopuolisille yrittäjille.

Nykyään kartanossa kuulee astioiden kilinää ja pullonkorkkien suhahtelua, sillä paikassa toimii ravintola. Sitä pyörittävät yrittäjäpariskunta Riitta Kuosmanen ja Kosti Miinalainen. Viime vuonna kartanossa aloittaneet ravintoloitsijat sanovat historiallisen miljöön olevan toisaalta hyvä ja toisaalta huono asia ravintolaa ajatellen.

– Kartanoa saatetaan luulla liian juhlavaksi paikaksi. Sitä se ei ole. Tänne voi tulla päivällä lounaalle. Sen lisäksi tarjoilemme sunnuntaibrunssin. Tiloja voi myös vuokrata eri tilaisuuksiin kuten häihin ja kokouksiin. Kartanossa järjestetään myös bändi-iltoja. Sunnuntaina 11. joulukuuta täällä pidetään joulumyyjäiset, Kuosmanen kertoo.

Teksti: Leila Toffer-Kares   Kuva: Sara Lukic

Söderkulla

Söderkullan kartano muodostui alunperin kolmesta tilasta, jotka omisti Hans Erikinpoika. Yksi tiloista oli luultavasti Söderkulla (1494 nimellä Swndherkulle), joka annettiin uuden säteritilan nimeksi. Söderkullan kartano on perustettu vuonna 1557.

Hans Erikinpoika aateloitiin 1558 ja otti nimekseen Ekelöf. Ekelöfin suku omisti Söderkullan 1700-luvun alkuun saakka. Tämän jälkeen tila siirtyi Tigerstedtin suvulle ja pysyi sen hallussa 1820-luvulle saakka. Heidän jälkeensä omistajat vaihtuivat tiheästi. Kaikkiaan kartanolla on ollut kolmisenkymmentä omistajaa.

Söderkullan vanhin tunnettu päärakennus, kaksikerroksinen hirsitalo, tuhoutui tulipalossa 1800-luvun puolivälissä. Arkkitehti Karl Lindahlin suunnittelema jugendtyylinen päärakennus valmistui vuonna 1908. Kartanon sisätilat uudistettiin 1980-luvulla.

Lisätietoja kartanon ravintolasta: soderkulla.fi

Historian havinaa

Tjusterbyn kartano

Varhaissyksyn kuulaana päivänä vihreä puimakone sytkyttää vehnänjyviä traktorin lavalle. Kaura ja ohra ovat jo puidut, rypsi odottaa vuoroaan. Peltoja näkyy niin pitkälle kuin silmä kantaa. Eikä ihme, sillä Tjusterbyn kartanon maihin kuuluu 320 peltohehtaaria. Metsää huminoi 600 hehtaaria ja vesialueita on noin 250 hehtaaria. Tjusterby on yksi Suomen kymmenestä suurimmasta viljelytilasta.

Maiden lisäksi alueella sijaitsee lukuisa määrä hyvin hoidettuja rakennuksia. Yhdessä niistä on kartano-osakeyhtiön, Tjusterby Godsaktiebolagin, konttori.

Musta ovi avautuu ja sieltä tassuttelee häntä pyörien labradorinnoutaja Odin. Hymyilevä isäntä, talousneuvos ja hallituksen puheenjohtaja Mikael Antell, 68, kutsuu peremmälle.

– Yhtiön liikevaihto koostuu metsätuloista sekä peltojen ja yhdeksän asunnon vuokratuotosta, Antell kertoo.

Yhtiömuodolla on pitkät, viime vuosisadan alkupuolelle ulottuvat juuret Kasten Antellin ja Emilie de la Chapellen aikaan.

He saivat yhdeksän lasta ja leskeydyttyään Emilie selvitytti, miten maatilan tulevaisuus kannattaisi järjestää. Koska kukaan perillisistä ei pystynyt lunastamaan paikkaa käypään hintaan, sovittiin yhdessä sukuyhtiön perustamisesta. Senaatti hyväksyi yhtiöjärjestyksen vuonna 1913. Vuosien saatossa omistajasuhteet muuttuivat. Sisarusten välillä tehtiin kauppoja ja lopulta yhdeksän sukuhaaraa kutistui kuudeksi. Mikael Antellin isoisä, kanslianeuvos Kurt Antell, lunasti osakkeita sisaruksiltaan niin paljon, että hän lopulta omisti puolet kartanosta. Mikaelin isän, diplomi-insinööri Erik Antellin, ollessa yhtiön puheenjohtajana päätettiin, että kaikki halukkaat hänen sukupolvensa jäsenet saivat lunastaa itselleen tontin vapaa-ajan asuntoa varten yhtä tai kahta osaketta vastaan.

Kesämökkejä alueella on nyt reilut parikymmentä.

– On mukavaa, kun suvulla on kiinteä suhde tilaan, Mikael Antell sanoo.

Vuoteen 1994 asti peltoja viljeli kartanoyhtiö. Tilanteen muutti maatalouspolitiikka joka edellytti ylituotannon vuoksi yhtiöt ja säätiöt kesannoimaan 50 % pelloistaan, kun muille viljelijöille riitti 20 %. Puolentoistasadan peltohehtaarin kesannointi oli kartanolle kestämätön paikka. Niinpä Antell vuokrasi pellot itselleen ja ryhtyi maanviljelijäksi. Aiemmin ekonomiksi kouluttaunut mies oli työskennellyt tekstiilialan agentuuriliikkeensä parissa.

Tjusterby viljely

– Onnistuin sopivasti myymään yhtiöni ennen Neuvostoliiton kaupan romahdusta, hän mainitsee.

Hän jatkoi vuokraviljelijänä vuoteen 2011 saakka, jolloin hän myi koneet ja vuokrasi pellot ulkopuoliselle viljelijälle. Kartanon metsät ja kiinteistöt hoitaa osakeyhtiö. Mikael Antell vastaa vielä sekä vuokraviljelijän että osakeyhtiön hallinnosta, kirjapidosta ja verotuksesta.

– Maanviljelys on Suomessa vaikeaa hinnoittelupolitiikan vuoksi, sillä alkutuottaja ei juurikaan voi vaikuttaa tuotteiden hintaan, Antell sanoo ja kertoo esimerkin. Kauranjyvästä saa huonomman hinnan kuin oljesta. Se johtuu siitä, että viljaa ostavat suuret keskusliikkeet määräävät hinnan, kun taas olkea hankitaan pienimuotoisesti esimerkiksi hevostiloille ja hinnan asettaa myyjä. Vilja on Suomessa EU:n halvinta.

Vielä muutama vuosikymmen sitten maatalouden parissa työskenteli paljon ihmisiä. Nykyisin koneet hoitavat ison osan töistä.

– Lapsuudessani meilläkin oli kolmisenkymmentä työntekijää, kun nyt yhtiöllä on lisäkseni yksi ja vuokraviljelijällä itsensä lisäksi puolitoista henkilöä palkkalistalla.

Tjusterbyn kartano Mikael Antell

Tjusterbyn kartanon vanhimmasta osasta on jäljellä vain kellari, kertoo Mikael Antell.

Kuninkaita ja metsästystä

Toimiston suuren takan edessä huomion kiinnittää komea seeprantalja. Puhe kääntyy isännän metsästysharrastukseen. Hän kertoo käyvänsä ainakin kerran vuodessa ulkomailla metsästämässä. Tilan mailla hän linnustaa Odinin kanssa ja pyytää mm. hirviä ja kauriita.

– Viime vuonna sain täällä saaliiksi ensimmäisen villisian. Muutaman vuoden päästä niitä on varmasti jo paljon, sillä ne lisääntyvät nopeasti.

Antell on kansainvälisen riistansuojeluneuvoston CIC:n* Suomen delegaation puheenjohtaja.

– Se on kansallinen riista-alan asiantuntija- ja vaikuttajayhteisö, joka toimii osana kansainvälistä CIC:tä. Delegaatio edistää Suomen riistatalouden tavoitteita, osallistuu aktiivisesti kestävän riistatalouden periaatteiden edistämiseen kansainvälisesti sekä välittää tietoa riistan kestävän käytön kansainvälisistä suuntauksista, Antell kertoo.

Hän on myös Suomen riistakeskuksen yhteydessä toimivan valtakunnallisen riistaneuvoston varapuheenjohtaja, Uudenmaan alueellisen riistaneuvoston puheenjohtaja ja Suomen Metsästysmuseon hallituksen varapuheenjohtaja sekä Loviisan riistanhoitoyhdistyksen petoyhdyshenkilö.

– Joku aika sitten havaitsin rannassamme karhun jäljen, hän kertoo ja näyttää kännykästään kookkaan käpälänpainauman.

Lähdemme tutustumaan tilaan ja ensimmäisenä kohteena on luonnollisesti sen ensimmäinen päärakennus. Linnanpäällikkö Wildeman rakennutti kartanoon kivisen asuinrakennuksen 1500-luvun puolivälissä. Se oli Itä-Uudenmaan kartanoiden ainoa kivinen päärakennus 1500-luvulla. Linna tuhottiin 1571, mutta kunnostettiin saman vuosikymmenen lopulla. Lopullisesti vanha asuinrakennus tuhoutui isovihan aikana 1700-luvulla. Nyt siitä on jäljellä kellari ja hieman alimman kerroksen osia.

– Se on todennäköisesti ollut puolustuslinnake. Kellarissa sijaitsee lähde, jonka vesi on edelleen juomakelpoista, Antell mainitsee.

Marraskuussa 1555 tilalla kävi kuningas Kustaa Vaasa (1496–1560). Reilu puolivuosisataa myöhemmin kartano sai kokea vielä toisenkin kuninkaallisen visiitin.

– Asiakirjamme kertovat tuolloin 19-vuotiaan kuningas Kustaa II Adolfin (1594–1632) vierailleen täällä toukokuussa 1614. Olen kuullut hänen pitäneen erityisesti kartanon oluesta, Antell naurahtaa. Kuninkaan kolmipäiväisen vierailun ajan valtakuntaa johdettiin Tjusterbystä.

Tilan toinen, pitkulainen rapattu päärakennus, valmistui 1767 ja sata vuotta myöhemmin nykyinen päärakennus, punatiilinen linna. Se putkahtaa näkyviin hieman yllättäen kujanteen päässä. Kaksikerroksisessa rakennuksessa on nähtävissä piirteitä englantilaisesta myöhäisgotiikasta. Sen kahdeksankulmaisessa nelikerroksisessa tornissa hulmuaa keltapunainen isännänviiri.

Linnaa ihailtuamme askellamme englantilaistyyliseen puistoon. Sinne tänne on sijoitettu penkkejä levähtämistä varten ja yhdestä niistä voi katsella Pernajanlahdelle. Pienen peltoaukean reunalla sijaitsee Kasten Antellin muistomausoleumi rintakuvineen.

Kiertelemme tiluksia vielä autolla. Odin on tietysti mukana. Isäntä kertoo, että hänellä on kaksi tytärtä, joilla molemmilla on juuri koulunsa aloittaneet pojat. He viettävät paljon aikaa läheisillä huviloillaan, joten kuusi vuotta sitten leskeksi jääneellä isoisällä on usein mieluista seuraa.

*International Council for Game and Wildlife Conservation

Tjusterby – sukukartano tässä ja nyt

21.10. – 31.12.2016
Näyttely Almintalossa esittelee Tjusterbyn kartanon elämää, taidekokoelmia ja interiööriä.
Almintalo, Brandensteininkatu 3, Loviisa
Avoinna ti-la klo 12-17
Vapaa pääsy
Järjestää: Loviisan Taidekeskuksen Tukiyhdistys ry

Kartanon historia

Tjusterbyn kartano

Tjusterbyn rälssisäteri perustettiin Itä-Uudellemaalle Pernajan pitäjään (nyk. osa Loviisaa) keskiajalla. Ensimmäiset maininnat siitä ovat 1400-luvun alusta. Omistajina vilahtaa Dieknin, Flemingin, Lillen, Wildemanin, Creutzin, Rålambin, Muhlin, De Geerin ja de la Chapellen suvut. Antellien kausi alkoi 1872 kun Emilie de la Chapelle avioitui eversti (myöh. senaattori ja prokuraattori) Kasten Antellin kanssa. Antell-suku aateloitiin 1866.

Tilan nykyinen päärakennus rakennettiin vuosina 1863–67 C.J. von Heidekenin piirustusten mukaan. Tyyliltään se edustaa uusgotiikan Tudor-muunnosta.

TEKSTI LEILA TOFFER-KARES, KUVAT SRBA LUKIC

”Odottakaapas vaan pojat”

Haikon kartano Satu Tiivola

Kauppaneuvos Satu Tiivola – määrätietoinen edelläkävijä

Kauppaneuvos Satu Tiivola kuuluu siihen harvinaiseen joukkoon naisia, jotka ovat pysyneet yritysmaailmassa mukana useita vuosikymmeniä – 66 vuotta tulee täyteen tänä vuonna. Hän on jo jättäytynyt päivittäisestä päätöksenteosta, mutta käy säännöllisesti Haikossa ja vaikuttaa Vuoristo-yhtiöt Oy:n hallituksen jäsenenä.

Kartanon äidiksikin kutsuttu Satu Tiivola, 92, kuvailee Haikon kartanoa kauneimmaksi korukseen. Tänä vuonna 50 vuotista taivaltaan juhlistava kartanohotelli on lumoava kokonaisuus, jonka lukuisissa, tarkkaan mietityissä yksityiskohdissa näkyy Tiivolan kädenjälki.

Satu Tiivola

Pettämättömän tyylitajun lisäksi Satu Tiivolaa on eittämättä siivittänyt myös hyvä bisnesvainu sekä kyky kulkea määrätietoisesti kohti tavoitetta.

  • Haikko oli ensimmäinen kartanohotelli Suomessa. Halusimme silloin luoda jotain aivan uutta. Minulla on aina ollut kova taistelutahto ja halu saada työllä tulosta aikaan, Tiivola kertoo.

Uuden luominen ei loppunut kartanohotellin avajaisiin 17. elokuuta 1966. Nykyään kartanon yhteydessä toimivat myös kongressihotelli ja kylpylä – molemmat vastikään remontoituja. Vuoristo-yhtiöt Oy:n liikevaihto on noin 13 miljoonaa euroa ja se on matkailualan merkittävimpiä toimijoita itäisellä Uudellamaalla ja maanlaajuisestkin ajatellen.

  • Epäilijöitä oli, kun aloitimme. Alan asiantuntijat sanoivat, että konkurssi odottaa, ikinä ei voi tuollainen menestyä, kun eihän Porvooseen ollut edes kunnon maantietä ja kartano sijaitsi maaseudulla kaukana kaikesta. Itsekseni ajattelin, että odottakaapas vaan pojat, Satu Tiivola muistelee hymyn pilke silmissään.

Vision merkitys

Ennen hotellialaa Satu Tiivola oli jo ehtinyt menestyä tekstiilikauppiaana Helsingissä. Kokemusta yrittäjyydestä siis oli ja matkailualakin tuli tutuksi, kun hän ensimmäisen puolisonsa, edesmenneen Leo Vuoriston kanssa osti Porvoon Seurahuoneen sekä Runeberg-laivan, jolla he toivat Helsingistä asiakkaita Seurahuoneelle nauttimaan Porvoon mitalla 50 leikkeleen voileipäpöydän antimista.

Pariskunta oli pitkään etsinyt uutta kohdetta Porvoo-Loviisa-Kotka –akselilta, kun von Etter-suvun omistuksessa ollut Haikon kartano osui kohdalle.

  • Talo oli aivan rappiolla ja sanoin miehelleni, ettei tätä kannata ostaa, mutta sitten talon silloinen isäntä näytti meille arkkitehti Armas Lindgrenin vuonna 1913 tekemän piirustuksen kartanosta. Se ratkaisi asian, Lindgrenin suunnitelma oli upea ja halusin toteuttaa sen.

Tiivola lähti rakentamaan brändiä taiteen kautta.

  • Taiteeseen liittyvät niin monet asiat henkilökunnan vaatteita myöten.

Satu Tiivola tähdentääkin vision merkitystä liiketoiminnassa. Määrätietoinen brändin rakentaminen alkoi, kun selkeä näkemys kartanohotellista oli ensin syntynyt. Vaikeuksia tuotti se, että Satu Tiivola tuntui kulkevan trendien vastavirtaan.

  • Mielessäni oli 1800-luvun romantiikka, mutta ei siihen Suomessa ollut kenelläkään kiinnostusta 1960-luvulla, kun talojen piti oli kantti kertaa kantti. Mieheni sanoi, että hajotan visioni kuuntelemalla liikaa muita, joten lähdin kiertämään Euroopan huutokauppoja ja antiikkiliikkeitä ja loin itse Haikon kartanon sisustuksen. Entisenä kauppiaana tunsin myös eurooppalaiset kangastehtaat. Opin, että on seurattava rohkeasti omaa näkemystä.

Vaikeuksista voittoon

Avajaisvuotena Haikon kartano paistatteli lehtien otsikoissa, mutta ylelliset mielikuvat olivatkin haaste liiketoiminnalle.

  • Asiakkaat ajattelivat, että kun on näin kaunis ja ylellinen paikka, ei sinne ole varaa mennä. Emme kuitenkaan ole omassa luokassamme kallis kohde. Vei aikaa muuttaa ihmisten ennakkoajatuksia, Satu Tiivola miettii.

Neste, joka aloitti tuotantolinjojensa rakentamisen Porvooseen 1960-luvulla, oli tärkeä asiakas, ja sana Haikon hyvästä maineesta kiiri yritysasiakkaiden keskuudessa. Sitten tuli öljykriisi 1973.

  • Kaikki asiakkaat peruivat varauksensa. Olimme juuri saaneet uuden kylpylän valmiiksi. Mieheni oli kuollut, ja hän oli sanonut, että älä rakenna kylpylää, kun on niin paljon muutakin työtä. Minä ajattelin, että varmasti rakennan, sillä hyvinvointi ja terveyshoidot olisivat voineet pelastaa hänetkin.

Yrityksellä oli ensimmäiset suuret lainat, ja lyhennykset ja korot painoivat päälle. Elettiin vielä puhelinluetteloiden aikaa. Satu Tiivola, sihteeri Irma Lehtinen ja talouspäällikkö Ossi Törrönen tarttuivat toimeen ja soittivat puhelinluettelosta löytämiinsä yhdistysnumeroihin. Tiivolalla on vieläkin mielessään Villakoirakerho, joka tällaisen henkilökohtaisen kontaktin kautta järjesti Haikossa vuosikokouksensa ja useita juhlia.

  • Teimme hyvää työtä ja saimme maksettua lainat ja lyhennykset. Opetus tässä on se, että yritysjohtajalla pitää olla tiimi. Johtajan rooli on olla mukana ja antaa voimaa ja innostaa.

Seuraava suuri takaisku koitti 1990-luvun lama myötä.

  • Vei viisi vuotta, ennen kuin saavutimme lamaa edeltävän liikevaihdon. Kaikki säästivät silloin kaikessa. Nyt on toisenlainen aika. On EU-pakotteet Venäjää vastaan, brexit ja paljon epävarmuutta, mutta osa alavireisestä mielialasta on median aikaansaamaa. Pitäisi kertoa enemmän positiivisista asioista.

Työ tuottaa iloa

  • Kun aloitin, johtajan rooli oli sanoa, mitä tehdään. Se on mennyttä aikaa. Nyt tehdään tiimityötä ja keskustellaan. Henkilökunta kantaa tätä yritystä, se on tärkein kaikista. Ja hyvä palvelu, jonka henkilökunta asiakkaalle antaa, Tiivola painottaa.

Alan arvostuskin on muuttunut valtavasti.

  • Ravintolatyöntekijöitä ei arvostettu 1960-luvulla, eivätkä he itsekään arvostaneet omaa ammattiaan. Se oli minulle vierasta, sillä tekstiilialalla annettiin arvo työntekijälle. Halusin muuttaa asenteita ja puhuin paljon siitä, kuinka arvokasta työtä Haikossa teemme.

Satu Tiivola pitää tärkeänä henkilökunnan jatkuvaa koulutusta. Itse hän on ollut tunnettu tarkkuudestaan ja pitkistä työpäivistä.

  • Tämä työ on ihanaa. Vaikeuksienkin keskellä olen nauttinut siitä, että saan jotain aikaiseksi ja onnistun. Haluan ottaa vaikeuksista voiton ja olen aina halunnut löytää uusia keinoja toimia. Rakastan työtäni, se on ollut elämäntapani.
Satu Tiivola

Positiivisuus on Satu Tiivolan elämän kantava voima – ”Vaikeuksia ei voi välttää, mutta niitä voi oppia käsittelemään ja löytämään kaikesta jotain hyvää”.

Vuoristo-yhtiöt Oy

Perheyritys, jonka hallitusta johtaa Satu Tiivolan poika Veikko Vuoristo

Toimitusjohtaja Juha Mähönen

Työntekijöitä noin 120

Haikon kartanohotelli v. 1966

Kylpylä v. 1973

Kongressihotelli v. 1983

Haikon Kartano & Spa –uudistus v. 2016

 

Teksti: Tuula Lukic, Kuvat: Srba Lukic

Lisätietoja: www.haikko.fi

 

Makeata maissia

Kullo gårds sockermajs

Elo-syyskuun vaihteessa Kulloon kartanon maissipelto hehkuu kullankeltaisena ja innokkaita tähkänpoimijoita vilahtelee siellä täällä.

– Suomen oloissa sokerimaissin kypsyminen on epävarmaa, mutta tänä vuonna näyttää hyvältä, tilan isäntä Jakob Frankenhaeuser, 41, sanoo.

Kulloon kartano sijaitsee Porvoosta parinkymmenen minuutin ajomatkan päässä Helsinkiin päin. E 18:n moottoritieltä matkaa tilalle on puolitoista kilometriä. Kartanoympäristöä lähestyttäessä puiston suurten puiden lomasta pilkottaa vaaleaksi rapattu klassistinen päärakennus.

Siitä pienen matkan päässä sijaitsevat punamullatut 1700- ja 1800-luvuilta peräisin olevat hirsiset työväen asunnot ja talousrakennukset. 1900-luvulta ovat mm. talli ja maitokamari.

Nykyisin tallissa toimii Butiken på landet -myymälä. Sen edustalla tapaamme tilan isännän Jakob Frankenhaeuserin ja siirrymme viehättävään myymälään.

kulloonkartano

– Harjoitamme perinteistä maataloutta. Omia peltoja on 200 hehtaaria, mutta vastuullani on lisäksi Kialan kartanon pellot. Aloitimme yhteistyön Kialan kanssa 2012 ja kaiken kaikkiaan viljelymaita on 600 hehtaaria. Niissä kasvatetaan päätuotettamme vehnää ja sen lisäksi rapsia, Frankenhaeuser kertoo. Lisäksi Kulloossa viljellään Suomen oloissa erikoista kasvia, sokerimaissia. Sitä tuotetaan hehtaarin alueella ja sen kasvattaminen on kokonaan isännän heiniä.

Ideat maissin viljelyyn ja Butiken på landet -myymälän perustamiseen Frankenhaeuserit saivat Ruotsista. Aiemmin tilalla viljeltiin mansikkaa.

– Piti keksiä muita tuotteita mansikan jälkeen, sillä se on vaikea ja paljon työvoimaa vaativa kasvatettava.

Maississakin on kommervenkkinsä. Pohjoismaita varten on kehitetty oma sokerimaissilajikkeensa, mutta silti se ei aina ehdi Suomessa kypsyä.

– Tänä vuonna näyttää hyvältä, isäntä toteaa.

Oikeuden kyseisen lajikkeen viljelyyn saa maksamalla lisenssimaksun.

Kulloon maissi ei ole geenimanipuloitua vaan perinteisesti jalostettua. Se ei myöskään ole luomua, mutta tilalla ei käytetä tuholaistorjuntaa, sillä Suomessa ei ole maissia uhkaavia tuholaisia. Viljelyn suurimmaksi ongelmaksi Frankenhaeuser mainitsee rikkaruohot.

Herkullinen tuoretuote

– Sokerimaissi on tuoretuote, joka säilyy jääkaapissa hyvänä 3 – 4 päivää. Sen voi pakastaa sellaisenaan, mikäli käyttää tähkän pian. Pitkään säilytettäessä tähkät kannattaa ryöpätä nopeasti ennen pakastusta, Frankenhaeuser vinkkaa. Siten ne pysyvät hyvänä vaikka seuraavan kesän grillauskauteen saakka.

Kulloon maissia ei saa kaupoista, sillä tukkumarkkinat eivät viljelijän mukaan kannata. Maissi poimitaan itse ja näin se on taatusti tuoretta. Sitä voi myös ostaa tilalta valmiiksi poimittuna.

– Maissin kerääminen on mukavaa, kun ei tarvitse kyykistellä. Myös lapset tykkäävät poimimisesta ja retki maissipellolle on elämys, isäntä on huomannut.

Sokerimaissia voi syödä sellaisenaan, grillata tai vaikkapa paistaa herkullisia paksukaisia.

– Riivitään veitsellä 4 – 5 maissintähkää. Jyvät pistetään tehosekoittimeen, lisätään 1 dl vehnäjauhoja ja 1 muna, ripautetaan hiukan sormisuolaa ja mustapippuria. Jauhetaan hienoksi ja paistetaan lettupannulla. Sopii erinomaisesti vaikkapa riistan lisäkkeeksi, isäntä suosittelee.

Sadetta ja paistetta

Maatalous Suomessa on tarkkaan valvottua. Vaikka Kulloo ei ole luomutila, sielläkin tehdään viranomaistarkastuksia tiuhaan.

– EU:lle pitää raportoida kaikki toimenpiteet.

Maan pohjoinen sijainti asettaa omat haasteensa viljelylle. Suomen viljelyolosuhteet poikkeavat paljon esimerkiksi Etelä-Ruotsin oloista. Kun siellä peltohehtaari tuottaa 10 000 kg (10 tonnia) viljaa, niin Suomessa määrä on 3 000-4 000 kg (3-4 tonnia, huom. korjaukset tehty mittoihin, painetussa lehdessä s. 43 virhe).

Suomessa viljelijälle maksetaan 1 000 vehnäkilosta noin 130 euroa, kun leivästä kaupassa saa kahdeksan kertaa enemmän. Joku muu kuin viljelijä käärii voitot, ja on selvää, että moisella tuotolla ei elä.

– Emme viljele samoilla ehdoilla muiden maiden kanssa ja myös siksi maataloustuet ovat elinehto, Frankenhaeuser sanoo.

– Esimerkiksi tuontivilja puidaan usein kuivana, mikä tarkoittaa sitä, että kasvi on tapettu Roundupilla ennen sadonkorjuuta. Suomessa sellainen toiminta on kiellettyä.

– Tietenkin haluaisimme elättää itsemme omalla työllä ilman tukia, hän jatkaa.

Yrittäjyydessä on myös hyvät puolensa.

– Parasta on vapaus tehdä päätöksiä ja se, että voi seisoa niiden takana. Tavallista työpäivää ei ole. Kirjaimellisesti päivään mahtuu kaikkea maan ja taivaan väliltä. Joskus sataa, joskus paistaa aurinko, isäntä vitsailee.

Frankenhaueserilla on tilalle jo mahdollinen jatkaja kasvamassa, kymmenvuotias Adam.

– Ehkäpä hänestä tulee uusi isäntä, mikäli raportointi helpottaa, isä naurahtaa.

Kulloon kartanon historia

Kulloon kartano muodostui 1600-luvulla kuudesta Kulloon kylän talosta. Gustav II Adolf lahjoitti vuonna 1613 viisi tilaa rakuunaupseeri Lydik Mattsonille, joka oli kuuluisan kenraali Torsten Stålhandsken velipuoli. Kaksi vuotta myöhemmin hän osti kuudennen tilan samasta kylästä. 1660-luvulla Kulloo oli amiraali Lorentz Creutzin omistuksessa, joka omisti myös mm. Sarvilahden, Summan ja Liuksialan kartanot. Nykyisen nimensä kartano sai niin ikään Lorentz Creutzilta. Amiraali Creutz hukkui vuoden 1676 meritaistelussa Öölannin vesillä. Tämän jälkeen kartanolla oli useita omistajia. Vuonna 1910 sen osti arkkitehti Carl Frankenhaeuser, jonka suunnittelema uusi päärakennus on rakennettu vuosina 1912 – 14.

Maa- ja metsätalouden lisäksi Kulloon kartanon toimintaan kuuluvat Butiken på Landet vaateliikkeet Kulloossa ja Fiskarsin ruukkialueella sekä verkkokauppa, hotellimökkien ja asuntojen vuokraus, sokerimaissin itsepoiminta ja suoramyynti.

Teksti: Leila Toffer-Kares

Lisätietoja www.kullogard.fi

Kartanomaissin kypsymisestä saa ilmoituksen liittymällä Kartanomaissi Herrgårdsmajs Facebook-ryhmään.

Mansikat kypsyvät Ilolassa

Ilby GårdIlolan kartano mansikan itsepoiminta

Mansikat ovat kypsyneet tänä vuonna hyvissä ajoin. Ilolassa Ilby Gårdin mansikkaviljelmillä on jo innokkaita kerääjiä ja nämä maukkaat kesän kruunut sujahtavat ketterästi itsepoimintana astioihin – osa suoraan suihin.

  • Se kuuluu asiaan, naurahtaa Ilby Gårdin isäntä Peter Boije, joka on jatkanut tilanpitoa isänsä jalanjäljissä.

Tilalla on viljelty mansikkaa ainakin 20 vuotta. Tänä vuonna viljelmillä kokeillaan haketta mansikoiden suojana muovin sijaan. Näin tavoitellaan ekologisempaa viljelytapaa.

  • Tänä ja ensi vuonna vasta näemme,  mitä tuloksia hake tuo. Kysymysmerkki on esimerkiksi, pysyvätkö rikkaruohot maassa vai tulevatko ne hakkeen läpi. Tulevat vuodet näyttävät, onko tämä hyvä vai huono idea, lähteekö kasvu ensi keväänä hyvin vai joudummeko ehkä panostamaan enemmän rikkakasvien mekaaniseen tai kemialliseen torjuntaa, Peter Boije miettii.

Ilolan kartanon mansikoita

Ilbyn tilalla lajikkeena on Bounty, joka kypsyy yleensä vasta heinäkuun toisella viikolla. Nyt ollaan kaksi ja puoli viikkoa etuajassa.

  • Mansikka on kukkinut hyvin ja pitkään. Luulen, että kausi kestää kolmisen viikkoa, mutta se riippuu totta kai säästä. Jos tulee kovin aurinkoista, kausi lyhenee.

Varoituksen sanoja lyhyestä mansikkakaudesta on kuultu valtamedioissakin. Myös Peter Boije muistuttaa, että mansikat kannattaa tänä vuonna kerätä ajoissa. Mattimyöhäiset saattavat jäädä kokonaan ilman mansikkaa.

  • Monet ovat tottuneet tulemaan heinäkuun puolivälissä, sekin voi olla myöhäistä. Usein satoa riittää jopa elokuun alkuun, mutta tänä vuonna en luottaisi siihen.

Vuosittaista mansikkamäärää on Peter Boijen vaikea tarkalleen sanoa.

  • Meillä on pääosin itsepoimintaa. Hehtaaria kohden pidämme kirjaa ja eritysesti nyt, kun on hakekokeilu. Määrä liikkuu kuitenkin useissa tuhansissa kiloissa hehtaaria kohden.

Kuten sanottu, osa mansikoista menee suoraan suuhun punnituksen ja laskennan ohi, etenkin lapsiperheissä, joita Ilolan mansikkamailla oli tänään runsaasti. Peter Boije ohjeistaakin lapsia reilusti syömään niin, että yksi mansikka kippoon, yksi suuhun.

  • Mansikoissa on enemmän C-vitamiinia kuin appelsiineissa, emmekä me käytä maassa myrkkyjä, hän kertoo.

Mansikanpoimija Ilolan kartano

Poiminta on hauskaa

Viljelmillä Silja Kaasinen ohjasi tänään mansikanpoimijoita oikeille urille, kun porvoolaiset Marjatta ja Risto Selin saapuivat paikalle omien ämpäreidensä kanssa.

Marjatta ja Risto Selin Ilolan kartano mansikat

  • Tämä on meille jo perinne, olemme käyneet täällä jo monta kesää ja meistä mansikanpoiminta on hauskaa, Marjatta Selin hymyili.

Osa mansikoista päätyy pakkaseen syksyn ja talven varalle.

  • Laitan normaalisti pienet mansikat kokonaisina ja isot halkaisen. Sokeria en käytä, Marjatta vinkkasi pakastusohjeita.

Hinta itsepoimituille mansikoille oli tänään (30.6.2016) 4,50 euroa/kg.
Ilolan kartanon mansikanpoimintaa osoitteessa Sannaistentie 3, Porvoo (noin 9 km Porvoosta koilliseen, vanhaa Loviisantietä). Tiedustelut ja tilaukset 0400 999 321, www.ilbygard.com.

Ilolan Postimäki

Mansikanpoiminnan lisäksi kannattaa käydä tutustumassa viljelmien vieressä olevaan Ilolan Postimäkeen, joka on kiinnostava, idyllinen museo- ja kulttuurialue vanhoine käsityöläistupineen. Tarkista aukioloajat: Postimäki

Teksti: Tuula Lukic, Kuvat: Srba Lukic

 

Ylikoulutettu traktorikuski

Aarne Schildt Bosgård

Bosgårdin kartano sijaitsee Porvoosta parinkymmenen minuutin ajomatkan päässä Pikku-Pernajanlahden rantamaisemassa. Tilan isäntä Aarne Schildt, 33, kurvaa tapaamiseen vanhaan navettaan kunnostetun tilapuodin eteen maasturillaan. Aurinkoinen kevätpäivä on houkutellut paikalle asiakkaita lihaostoksille.

Kaupan yhteydessä toimii myös kahvila-ravintola. Sen yläkerran heinävintti on remontoitu juhlatilaksi, jonne mahtuu puolentoistasataa vierasta. Lisäksi kekkereihin voi vuokrata keltaisen kartanorakennuksen alakerran.

­- Täällä juhlitaan häitä ja syntymäpäiviä sekä pidetään kokouksia ja konsertteja, Schildt kertoo.

Tilan töissä ahertaa toistakymmentä henkilöä omistajat mukaan lukien. Kartanon mailla viljellään luomumenetelmin säilörehua, syysviljaa, kauraa sekä härkäpapua. Metsää ja peltoja riittää kynnettäväksi ja hoidettavaksi, mutta pääelinkeino on luomulihantuotanto. Tilan vuosittainen liikevaihto on noin 1,5 miljoonaa euroa. Schildt nimeää yrityksen arvoiksi ympäristöystävällisyyden, asiakaslupaukset ja niiden täyttämisen.

Kolme ja puolisatapäinen Charolais-karja laiduntaa hakamailla ja rantaniityillä, jotka eivät sovellu ihmisravinnon viljelyyn. Näin lehmät osallistuvat uhanalaisten perinnemaisemien hoitoon ja lisäävät luonnon monimuotoisuutta auttamalla monia kasvi-, pieneliö- ja lintulajeja menestymään.

­ – Kutsun nautoja charolaisympäristökoneiksi. Ne kierrättävät ravinteet tehokkaasti. Talvella ne syövät luomusäilörehua ja niiden lanta ja virtsa päätyvät kompostoituna pellolle.

Rotu on hyvä rehunkäyttäjä, ja eläimet kasvavat suuriksi. Kunnioitusta herättävät sonnit painavat 1400 kiloa.

Tilalla kasvanutta kotimaista luomuniittylihaa myydään leikattuna yksittäisille kuluttajille 25 000 kiloa vuodessa. Lihaa voi ostaa tila- ja verkkokaupasta, tukkutorilta sekä Hakaniemen hallista. Myös kotiinkuljetus on mahdollista.

Lajityypillisesti eläessään lehmät ovat tyytyväisiä, ja se vaikuttaa myös lihan makuun.

Maatilatuet ovat elintärkeitä

Suuren tilan johtamiseen erityyppisine tehtävineen tarvitaan monia taitoja. Schildt on koulutukseltaan markkinointitradenomi ja agronomi.

­- Olisi varmaan kannattanut opiskella juristiksikin, sillä en ole vielä sisäistänyt kaikkea maatalousbyrokratiaan liittyvää. Vaikka haasteita on, ja aina löytyy parannettavaa, uskon, että suoriudun tehtävästä hyvin. Ei ole ainakaan tylsää, Schildt toteaa.

Hän kertoo viihtyvänsä kaikissa käytännön hommissa, niin eläinten parissa kuin metsä- ja peltotöissä.

­ – Olen ylikoulutettu traktorikuski, hän naurahtaa.

Talven aikana kerrottin tiedotusvälineissä maataloustukien maksujen myöhästymisestä. Tuet ovat tiloille elintärkeitä, ja viivästys maksatuksissa ajoi monet tilat vaikeuksiin.

­- Ilman valtion tukia Suomessa ei olisi maataloutta. Jos toimisimme markkinatalouden lakien mukaan, niin jonain päivänä ei olisi kaurapuuroa pöydässä, vaan kaikki vilja olisi myyty muualle, Schildt kärjistää.

Tuki ei napsahda tilille kuin manulle illallinen, vaan sen saamiseksi on tiukat kriteerit, joiden noudattamista valvotaan tarkasti. Viime vuonna Bosgårdissa tehtiin kahdeksan kertaa tilatarkastus. Tukien pienenemiseen riittää jo se, että lehmän korvista puuttuu korvamerkki.

­- Voin seistä selkä suorana, sillä meillä on hyvin hoidettu hieno karja. Olen siitä ja tuotteistamme ylpeä. Olen myös onnellinen yrittäjäjyydestä Suomessa. Pitäisi osata olla kiitollinen kaikesta. Tarkastusten jälkeen olen kyllä viikon masentunut, Schildt huokaisee.

Kevät on Bosgårdissakin kiireistä aikaa lehmänpoikimisineen ja kylvöhommineen. Tilakierroksen jälkeen isäntä hyppää autoonsa, pistää aurinkolasit silmilleen ja kiirehtii härkäpavun kylvöön.

Luonto- ja kulttuuripolut

Bosgårdin tilaa ympäröivät aina auki olevat (400 m, 1,5 km ja 4 km) luonto- ja kulttuuripolut. Pisimmällä reitillä voi nähdä Husholmenin muinaisen linnapaikan, joka ehkä on toiminut merirosvojen tukikohtana 1200-luvulla.

Polkujen varsille pystytetyt taulut kertovat mm. karjan- ja metsänhoidosta sekä alueen luonnosta. Reittien esitteen saa tilakaupasta tai sen ulkopuolella olevasta postilaatikosta.

Polut on suunniteltu yhteistyössä Porvoon Seudun Lintuyhdistys ry:n kanssa.

Bosgårdin kartanon historia

Tilan lähellä sijaitsi 1200-luvulla Husholmen-niminen linnoitus. Sen arvellaan toimineen merirosvojen tukikohtana. Nykyisen tilan alueella oli 1600-luvulla Bosgårdin kylä, joka muodostui viidestä rälssitilasta. 1800-luvun alkuun mennessä rälssitiloista kehkeytyi kartano ja sen nykyinen päärakennus rakennettiin.

Päärakennus kunnostettiin perusteellisesti 1900-luvun alussa ajan vaatimusten mukaiseksi, mutta alkuperäinen herraskartanotyyli säilytettiin. 1950-luvulla Wolmar Schildt osti kartanon suvulleen ja aloitti maanviljelyn. Wolmarin pojanpoika Kaarlo Schildt jatkoi maanviljelyä ja aloitti tilalla lihakarjatuotannon Charolais-rodulla 1992. Jo tuolloin karja alkoi laiduntaa luonnonlaitumilla. Vuonna 2012 tila muutettiin osakeyhtiöksi, jonka omistavat Aarne Schildt ja Marcus Walsh. 2013 Bosgårdille myönnettiin virallinen luomumerkki osoituksena luonnonmukaisista kasvatus- ja viljelymenetelmistä.

Teksti: Leila Toffer-Kares, Kuvat: Srba Lukic

Bosgårdin tilakauppa ja kahvilan aukioloajat

Pe 13–18

La 10–16

Tilakaupassa myydään tuoretta Charolais-luomunaudanlihaa ja lihajalosteita kuten makkaroita, meetwurstia, ilmakuivattua paistia sekä paahtopaistia.

Lisätietoja www.bosgard.com

Kartanot talouden keskuksia

Malmgårdin kartanon vanha puhelin. Almintalo.

Kartano tuo nykyihmisen mieleen romanttisen kuvan herrasväestä, aatelisista. Työnteko ei kuulu näihin mielikuviin. Jos aatelinen jotain mielikuvissamme tekee, se liittyy todennäköisesti tanssisaleihin tai metsästysmaille.

Kartano on kuitenkin historian vuosisatoina ollut iso maatalouden tuotantoyksikkö – ei siis pelkkä päärakennus tanssisaleineen tai kaunis maisema metsästysmaineen. Päärakennuksen lisäksi kartanotalouden pyörittämisen kannalta tärkeitä ovat olleet niin tallit, navetat kuin kanalat sekä erilaiset varastotilat sekä työväen asuintilat. Puhumattakaan laajoista viljelysmaista – varsinaisesta tulonlähteestä.

Itäinen Uusimaa kuuluu Suomen vanhimpaan kartanovyöhykkeeseen. Useita kartanoita perustettiin Kuninkaantien / Suuren Rantatien varrelle Sipooseen, Porvooseen ja Pernajaan jo keskiajalla.

Loviisan Pernajassa sijaitsee yhä yksi Suomen vanhimmista kartanoista, Malmgård, jonka omistajat ovat vuodesta 1614 lähtien olleet Creutzeja. Nykyään kartano tuottaa luonnonmukaisesti viljeltyä viljaa ja jalostaa luomutuotteita, muun muassa jauhoja ja puurohiutaleita sekä rypsiöljyä ja oluita.

Malmgård on myös yksi niistä kartanoista, joita Loviisan Taidekeskuksen Tukiyhdistys ry esittelee Itä-Uudenmaan kartanot -näyttelysarjassaan. Malmgårdista kertova näyttely on esillä Loviisan Almintalossa 16.7.2016 asti.

Näyttely tarjoaa viehättävän kurkistuksen kartanon elämään 1880-luvulta näihin päiviin. Vuonna 1885 valmistunutta nykyistä Malmgårdin uusrenessanssityylistä linnaa pääsee tarkastelemaan muun muassa Signe Branderin vuonna 1910 ottamien valokuvien välityksellä. Ihastuttavia ovat myös kreivitär Ulla Creutzin (1887–1965, o.s. Segerstråle) maalaukset, joista välittyy lämpimin sävyin hänen suhteensa kartanoon ja sen maihin.

Ulla Creutzin maalaus Linna puiston puolelta. Almintalo kartanonäyttely.

Ulla Creutzin maalaus Linna puiston puolelta.

Huonekalut, astiastot, taulut, valokuvat ja käsityöt tuovat suvun elämän lähelle katsojaa. Linnan liinakaapin kätköistä ovat löytyneet myös Margareta Creutzin ja Nan Creutzin (1915-2015) monogrammeilla varustetut pyyhe- ja lautasliinat.

Almintalo kartanonäyttely.

Malmgårdin kartanon elämää – empireä, biedermeieria, gustavilaistyyliä ja rokokoota huonekaluissa. Ovensuulla Nina Björkman-Nystén (vas) ja Anneli Sjöholm.

Erikoinen yksityiskohta kokonaisuudessa on seinää vasten nojaava mitättömän oloinen keppi. Sen on vuollut presidentti P.E. Svinhufvud. Arvovieraat eivät ole olleet harvinaisuuksia Malgårdin kartanossa. Svinhufvud käytti keppiä hirvimetsällä vuonna 1940. Mikähän on ollut keskustelujen agendalla sotavuosina? Mikä on mitättömän kepin salaisuus?

Kreivi Carl Gustaf Creutzin (1883-1956) lääkärinlaukku. Taustalla Svinhufvudin pronssiveistos ja keppi. Almintalo kartanonäyttely.

Kreivi Carl Gustaf Creutzin (1883-1956) lääkärinlaukku. Taustalla Svinhufvudin pronssiveistos ja keppi.

  • Kartanoilla on ollut suuri merkitys koko seudulle, suurempi kuin nykypolvet ehkä ymmärtävätkään. Kartanot ovat olleet talouden keskuksia sekä alueen työllistäjiä ja monella tavalla tienraivaajia esimerkiksi uusille keksinnöille ja viljelystavoille. Entisaikoina uudet vaikutteet kulkivat kartanoista muun väestön keskuuteen, kertoo kartanohankkeen äiti, Nina Björkman-Nystén.
Nina Björkman-Nystén (vas), Lotta Suomalainen ja Anneli Sjöholm, Almintalo kartanonäyttely.

Nina Björkman-Nystén (vas), Lotta Suomalainen ja Anneli Sjöholm. Potreteissa kreivilliseen sukuun kuuluneita naisia.

Loviisan Taidekeskuksen Tukiyhdistyksen puheenjohtaja Anneli Sjöholm jatkaa, että tavoitteena on järjestää näyttely noin kymmenestä Itä-Uudenmaan kartanosta. Kokonaisuuteen kuuluu myös työpajatoimintaa sekä valokuvanäyttelyitä, joita viedään suoraan kouluihin. Tulevista näyttelyistä tiedossa ovat Kulla ja Labby. Hankevastaavana toimii FM Lotta Suomalainen.

Lue: TID-lehdessä 1/2016 ilmestynyt artikkeli Malmgårdista.

Almintalo, Brandensteininkatu 3, 07900 Loviisa
Avoinna: ke – la klo 12-17
Suljettu: 24.-28.6.
Avoinna poikkeuksellisesti:
2. – 3.7. klo 10–17
27. – 28.8. klo 10–17

Vieraile: Loviisan Taidekeskuksen Tukiyhdistyksen Facebook-sivuilla

Tutustu: Almintalo, Loviisa

Teksti: Tuula Lukic – Kuvat: Srba Lukic

Artikkelin lähteinä on käytetty Almintalon näyttelystä saatua tietomateriaalia sekä Irma Lounatvuoren artikkelia ”Malliksi maaseudulle – säätyläiset, rakennuskulttuurin edelläkävijät”  www.kulttuuriymparistomme.fi, 16.1.2006

 

Malmgårdin kartano elää luomuaikaa

kreivi Henrik Creutz, malmgård

Loviisan alueella, entisessä Pernajan pitäjässä, sijaitsee yksi Suomen kauneimmista kartanoista. Päärakennuksen ympärillä on useita muitakin viehättäviä vanhoja rakennuksia. Osassa niistä asutaan, sesonkiaikoina yhdessä toimii kahvila. Vanha navetta on kunnostettu panimoksi, puodiksi ja tilausravintolaksi. Paikan omistavat kreivi Henrik Creutz, 42, ja hänen Lontoossa asuva veljensä Fredrik Creutz, 44.

– Yritystoimintamme koostuu kolmesta osasta yhteisen Malmgård-brändin alla. Panimo vastaa oluttuotannosta, Viljamakasiini viljojen ja marjojen jatkojalostuksesta, puodista, matkailusta sekä jälleenmyynnistä. Maataloutta johdan yhdessä veljeni kanssa, Henrik Creutz kertoo.

Komean linnan edestä avautuvat laajat peltoaukeat. Yli 500 hehtaarin alalla kasvatetaan luonnonmukaisesti viljaa, myös alkuviljoja spelttiä ja emmeriä. Näiden lisäksi tila tuottaa omenoita ja marjoja. Tuotteita saa ostaa mm. jauhoina, mehuina ja hilloina kartanon puodista sekä jälleenmyyjiltä eri puolilla Suomea.

– Vähän harmittaa, ettei myymälässämme saa kaupata 4,7 % vahvempia oluita. Monesti asiakkaat ihmettelevät, miksi meillä ei ole tarjolla kaikkia 15:ttä olutmerkkiämme. Syynä on alkoholilaki. Tähän toivon muutosta, Henrik Creutz huokaisee.

Vähitellen kauppa on saatu käyntiin myös ulkomaille.

– Olutta ostetaan Pohjoismaiden lisäksi Saksaan, USA:han, Kanadaan, Viroon ja Puolaan. Ilokseni kuulin äsken äidiltäni, että osallistumisemme Pariisin ruokamessuihin on tuottanut tulosta. Tuotteitamme aletaan viedä myös Ranskaan.

Viljatuotteiden kohdalla viennin onnistumisen edellytyksenä on erikoistuminen. Suomalaisten elintarvikkeiden valtteina ovat puhtaus ja pitkien valoisien kesien synnyttämät hienostuneet aromit.

Kesät ovat matkailun kulta-aikaa. Turisteja saapuu bussilasteittain kokemaan kartanoromantiikkaa ja maistelemaan oluita. Yksittäinen kävijäkin pääsee ihastelemaan menneen ajan eleganssia lunastamalla pääsylipun ja ilmoittautumalla ns. keräysryhmään. Katseltavaa riittää, eikä niskakaan pääse helpolla, sillä jokaisen huoneen kattoa värittävät upeat kattomaalaukset.

– Niitä on jopa komeroissa, Creutz naurahtaa.

Koko perhe osallistuu työntekoon

Kartanon pyörittäminen on sitoutumista ja tarmokkuutta vaativa tehtävä.

– Töihin osallistuu koko perhe, vaimoni, vanhempani ja veljeni, Creutz kertoo.

Palkattua työvoimaa Malmgårdissa ahkeroi vakituisesti toistakymmentä henkilöä. Kesäksi väkeä pestataan muutama lisää. Creutz mainitsee työllistävänsä mielellään lähiseudun asukkaita.

Vuonna 2013 tilalla tehtiin sukupolvenvaihdos. Isä kreivi Johan Creutz jäi eläkkeelle, ja poika Henrik Creutz sai tilan hoidettavakseen.

– Siirtymä oli pehmeä, sillä olen kasvanut tehtävään pikkuhiljaa. Ensimmäisen kerran ajoin täällä traktoria vuonna 1991 ja varsinaisen työskentelyn aloitin kymmenkunta vuotta sitten. Eläköitymisestään huolimatta isäni auttaa edelleen paljon tilanhoidossa.

Koulutukseltaan Henrik Creutz on valtiotieteiden maisteri, ja hän puhuu äidinkielensä ruotsin lisäksi sujuvasti suomea, englantia ja saksaa. Tutkinto auttaa hänen mukaansa tilanpidossa avartamalla ajattelua, ja kielitaito on aina hyödyksi. Maataloutta ja luomutuotantoa hän on opiskellut kursseilla.

– Tärkein anti niistä on saada vaihtaa ajatuksia muiden maanviljelijöiden ja yrittäjien kanssa.

Haasteellisimmaksi työssään Creutz kokee toiminnan kehittämisen ajan vaatimusten mukaisesti ja perinteitä kunnioittaen, ilman että paikasta muodostuu museo.

Uusia ideoita tilan parantamiseksi hän kertoo miettivänsä kaiken aikaa. Nyt kypsymässä on ajatus, joka koskee luomua ja paikallisuutta, mutta sitä ei voi vielä paljastaa. Sen sijaan oman humalan kasvattamisesta haaveilu ei ole salaisuus.

– Olisi hienoa löytää lajike, jonka viljely onnistuisi täällä.

Mieluisinta puuhaa kreiville ovat kevättyöt traktorilla.

– Traktorin pukilta voin seurata luonnon heräämistä ja kasvien kasvuun lähtöä. Se on minulle tärkeää, hän juttelee.

– Maaseutu on minulle paikka, jossa voin olla rauhassa ja nauttia puhtaasta ilmasta. Joskus tuntuu yksinäiseltä, mutta kunnioitan perintöäni. Koen, että tila on minulla lainassa, ja velvollisuutenani on siirtää se hyvin hoidettuna seuraavalle sukupolvelle.

Seuraava sukupolvi, jo neljästoista, on kasvamassa. Ehkäpä Henrik Creutzin ja hänen vaimonsa Katjan lapset, kuusivuotias tytär ja kolmevuotias poika, ottavat tilan hoidon jonain päivänä elämäntehtäväkseen.

malmgard2

Creutzin suvun kartanotila Malmgård on kokenut 400-vuotisen historiansa aikana monia vaiheita. Paikan omistavat kreivi Henrik Creutz (kuvassa) ja hänen Lontoossa asuva veljensä Fredrik Creutz.

Historia

Malmgårdin kartanon ensimmäinen omistaja oli virolainen sotaleski Catharina Hess von Wichdorff. Hän sai tilan lohdutuslahjaksi kuningas Kaarle IX:ltä, kun hänen miehesä oli kuollut taistelussa isänmaan puolesta. Paikkaan tutustuessan hän tapasi naapurikartanon isännän Ernst Creutzin. He avioituivat vuonna 1614. Siitä lähtien tila on ollut Creutz-suvun omistuksessa. Suku aateloitiin vuonna 1569.

Malmgårdin päärakennus, renessanssityylinen tiililinna, on valmistunut 1885 arkkitehti F.A. Sjöströmin piirustusten mukaan.

1990-luvulla kartanon yritystoiminta uudistettiin. Kartanossa keskityttiin metsätalouteen ja lihakarjan kasvatukseen, joista jälkimmäisestä on nykyään kokonaan luovuttu. Samalla siirryttiin vähitellen luomuviljelyyn.

Kesällä 2003 aloitettiin matkailutoiminta ja linnanovet avattiin matkailijaryhmille.

Nykyisin Malmgård on erikoistunut luonnonmukaiseen viljelyyn, luomutuotteiden jalostamiseen, matkailuun sekä oluen tuottamiseen.

Teksti: Leila Toffer-Kares

 

Kartanopuodin aukioloajat:

tiistai-torstai klo 10-16
perjantai klo 10-18
lauantai-sunnuntai klo 11-16
maanantaisin suljettu

Lisätietoja www.malmgard.fi