Kiinteistönvälittäjillä hyvä alkuvuosi

Joka kuudes eurooppalainen omistaa kakkosasunnon.

Punainen puutalo

KVKL hehkuttaa kasvua

Kiinteistönvälityksen alkuvuosi on lähtenyt käyntiin kasvun merkeissä. Vuoden 2016 tammi-, helmi- ja maaliskuu tuottivat yhteensä yli 16 prosentin kokonaisliikevaihdon kasvun edellisvuoden ensimmäiseen kvartaaliin verrattuna. Myös alan henkilöstömäärässä kirjattiin lähes 7 prosentin kasvu edellisvuoden ensimmäiseen kvartaaliin verrattuna, kertoo Kiinteistönvälitysalan Keskusliitto KVKL.

Voimakkaasti eli yli 15 prosenttia liikevaihtoaan kasvattaneiden yritysten lukumäärä oli vuoden 2016 tammi-maaliskuussa 542 kappaletta ja vastaavasti voimakkaasti liikevaihdoltaan supistuneiden yritysten lukumäärä 450 kappaletta.

Alle 10 henkilöä työllistäviä yrityksiä on kiinteistönvälityksen toimialan yrityksissä lukumääräisesti eniten. Kyseisten yritysten lukumäärä oli vuoden 2015 viimeisellä vuosineljänneksellä 1 353 kappaletta, eli 89 prosenttia toimialan yrityksistä. Toimialalla oli enemmän vanhoja kuin nuoria pk-yrityksiä. 77 prosenttia toimialan yrityksistä oli toiminut alalla vähintään 5 vuotta.

Rantatalo

Suurin osa eurooppalaisten kakkosasunnoista on heidän kotimaassaan

RE/MAXin 16:ssa maassa toteuttaman Kotona Euroopassa -tutkimuksen mukaan joka kuudes eurooppalainen omistaa kakkosasunnon. Suomalaisista 12,1 %:lla on kakkosasunto.

Korkein osuus kakkoskodin omistajista on Kreikassa – lähes kolmasosa kreikkalaisista omistaa toissijaisen asunnon ja haluaa viettää lomansa siellä. Seuraavana tulee Puola (25,1 %) ja Turkki (24,8 %). Sen sijaan vain 5,4 % saksalaisista ilmoitti, että heillä on kakkosasunto.

Suomalaisten ulkomailla olevista kakkosasunnoista suurin osa (9,8 %) on kaupungeissa. Eurooppalaisista 8,7 % omistaa toisen asunnon työntekoa varten ja miehiä tästä luvusta on lähes kaksi kertaa enemmän kuin naisia. Suomalaisista kakkosasunnon työntekoa varten omistaa 3,3 %.

Euroopan laajuisesti kakkosasuntoa käytetään lähinnä lomailuun (33,7 %) ja viikonloppuisin (23,9 %) ja se sijaitsee henkilön kotimaassa. Yli yksi kolmasosa (37,7 %) niistä suomalaisista, joilla on kakkosasunto, käyttää omistamaansa asuntoa lomailuun. Viikonloppuisin asuntoa käyttää suomalaisista myös iso osa (27,9 %).

Suurin osa (39,3 %) suomalaisten kakkoskodeista kotimaassa sijaitsee maaseudulla. Tilastokeskuksen julkaisussa Kesämökit 2015 kerrotaan, että yleensä kesämökki sijaitsee lähellä ihmisten vakinaista asuinpaikkaa. Mökkimatkoista puolet on korkeintaan 38 kilometriä, paitsi Uudellamaalla asuvien mökinomistajien, joiden matka mökille on kolme kertaa pidempi kuin koko maan mediaani.

Lähteet: KVKL, tiedote 29.6.2016, RE/MAX Finland, tiedote 21.6.2016 (jonka lähteet: At Home in Europe -tutkimus, RE/MAX Europe, RE/MAX, Suomen virallinen tilasto (SVT): Rakennukset ja kesämökit [verkkojulkaisu]. ISSN=1798-677X. 2015, Kesämökit 2015 . Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 15.6.2016]. Saantitapa: http://www.stat.fi/til/rakke/2015/rakke_2015_2016-05-26_kat_001_fi.html)

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.Vaaditut kentät on merkitty *-merkillä

Voit käyttää näitä HTML -avainsanoja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>