”Jos voitettaisiin edes kerran. Edes yksi mitali saataisiin, kultamitali, se olisi onnenpäivä!”
Iloinen energia pulppuaa nuorista muodostelmaluistelijoista Porvoon Jäähallin edustalla Kokonniemessä. Syksyn harjoittelukausi on päässyt vauhtiin ja Porvoon Taitoluistelijat ry:n Ad Aurum –ryhmällä on tanssitunti alkamassa. Nimensä mukaisesti ryhmä kulkee kohti kultaa, mutta harrastus merkitsee näille innokkaille luistelijoille paljon muutakin kuin palkintomitalin loiste.
Haastatteluhetkeen jäävät Kiira (8v), Anni (9v), Inari (10v), Jasmin (8v) ja Maaria (11v). Ad Aurumissa on kaikkiaan 25 muodostelmaluistelijaa, joiden keski-ikä on 9,3 vuotta. Moni on aloittanut luisteluharrastuksen ennen kouluikää, ja useimmiten sen pariin on tultu, kun vanhemmat ovat kannustaneet tai kaveripiiristäkin joku on ollut mukana. Porvoon Taitoluistelijoiden luistelukouluun voi osallistua jo 3-vuotiaana.

Iloista jännitystä
Kesän muistot ovat vahvasti mielessä, kun harrastuksen huippuhetket tulevat puheeksi.
”Kesäleireillä on kivaa. Ollaan oltu trampoliinipuistossa ja seinäkiipeilemässä” tytöt kertovat.
Valmentaja Essi Bruun tarkentaa, että aina leirin viimeisenä päivänä lapset viedään johonkin yllätyskohteeseen. Kesäleireillä on oma paikkansa harrastustoiminnassa, mutta kun syksy etenee, on edessä kisakausi aina marraskuusta maaliskuulle. Ja myös kisailu on kivaa, vaikka vähän jännittäisikin.
”En kauheasti jännitä, paitsi pari sekuntia ennen jäälle menoa. Silloin kipristää vatsassa” Inari aloittaa.
”Sama täällä, ensin jännittää, mutta sitten se menee ohi” Kiira jatkaa.
”Sehän olisikin kauheaa, jos tulisi rimakauhu, sitten ei voisi luistella” Anni lisää.
”Jos olisi yksin, jännittäisi enemmän, mutta me olemme jäällä yhdessä” Maaria toteaa.
”Kilpailujännitys on iloista, ei pelokasta” Jasmin sanoo ja lisää vielä, ettei voitto ole tärkeintä, vaan se, että luistelu on hauskaa.
Tytöt juttelevat luontevasti, yksi ajatus johtaa toiseen ja jokaiselle annetaan suunvuoro. He ovat sitä mieltä, että kisoissa on aina hauskaa, paitsi joskus aikaisin herääminen ärsyttää, jos täytyy lähteä varhain aamulla jonnekin. Toisaalta uusia paikkoja ja kisahalleja eri puolilla Suomea on kiinnostava nähdä.

Läpimeno, piiri, rivi
Ad Aurumilla on neljät harjoitukset viikossa. Jäällä tehdään muodostelmaluistelun perusliikkeitä, läpimenoja, rivejä ja piirejä.
Vaikeinta on linjeeraus, siinä sattuu vielä kaatumisiakin. Jasmin hyppää ylös ja näyttää alkuasennon. Ryhdikkäästi, jalat suorana ja kärjet ulospäin. Li´un ja kaarroksen demonstraatioon tarvittaisiin luistimet, ruohikolla se on vähän vaikeaa. Tosin kuivaharjoitteluakin tehdään paljon.
Miten uusiin liikkeisiin uskaltaa ryhtyä?
”Ensin voi antaa itselle helpotuksia ja aikaa ymmärtää liike” Jasmin sanoo.
”Ja monta kertaa on tehtävä samaa, kerrattava” Inari lisää.
Valmentaja kertoo, että aloittelevat harrastajat oppivat perustaitoja ensin luistelukoulussa, josta ohjataan joko yksinluistelun tai muodostelmaluistelun puolelle. Yksinluistelusta voi siirtyä muodostelmaluisteluun, mutta toisin päin ei onnistu. Yksinluistelun hypyt ja piruetit vaativat paljon, joten niiden harjoittelu on aloitettava pienenä.
Muodostelmaluistelun paras anti on yhdessä tekeminen. Epäonnistutaan yhdessä ja onnistutaan yhdessä. Tällä kaudella Ad Aurumin luistelijoilla on voitto tähtäimessä. Edes yksi mitali, mieluiten kultainen, ettei tarvitsisi aina kuunnella vain muiden riemunkiljuntaa.
”Kyllä mekin kiljuttaisiin, jos voitettaisiin, mutta ei niin kovaa” Anni miettii.
Kiira tiivistää tunnelmat:
”Se olisi onnenpäivä!”

Monipuolista liikuntaa
Essi Bruun, 28, on aloittanut Ad Aurumin valmentajana viime toukokuussa. Muodostelmaluistelua hän kuvailee monipuoliseksi liikunnaksi, jossa lajitaitojen ohella opitaan myös rytmisyyttä.
Jäällä harjoittelun lisäksi tehdään ns. oheisia, kuten tanssia. On kehonhuoltoa ja lihaskuntoliikkeitä. Luistellessa koko keho on hallittava, erityisesti keskivartalo, samalla kun pää, kädet ja jalat liikkuvat.
Laji opettaa myös toisten huomioimista.
”Ryhmäytyminen on jatkuva prosessi. Jäällä tavoitteena on yhdenmukaisuus, tarkoitushan on, että luistelijat tekevät samaa asiaa samaan tahtiin samalla tavalla” Essi Bruun kertoo.
Keskeisimpänä tavoitteena hän pitää kuitenkin sitä, että harrastus tuottaa lapsille iloa.
Porvoon Taitoluistelijat eli PTL ry täyttää tänä vuonna 40 vuotta. Eri-ikäisiä luisteluharrastajia, myös aikuisia, on seurassa noin 300.
Teksti: Tuula Lukic 20.8.2018
PTL-kuvat: Amelie Enroth