Näsin kartanon vasta avatuissa galleriasaleissa katseeni pysähtyy kuin magneetin vetämänä muutamaan taideteokseen. Jokainen löytää esillä olevien 85 teoksen joukosta varmasti omansa ja koskettavimmat.
Kuvanveistäjä Kaj Lindgårdin Princess and the Frog on huikean herkkä. Melkein järkyttää ajatus, kuinka teoksen äärellä syntyy niin suuri houkutus koskettaa prinsessan kauniisti kaartuvaa selkää. Ikään kuin halu lohduttaa tai olla osa ihmettelyä, toivoa, epäuskoa. Lindgårdin taito pysäyttää hetki ja synnyttää mielikuvia sadusta ja samaan aikaan elämästä yleensä ja katsojan omasta elämästä on uskomaton. Siis omasta elämästäni. En voi tietää muiden mielleyhtymiä tämän teoksen kohdalla, mutta olen onnellinen omasta taidekokemuksestani.

Veistos on lehmuspuuta. Taustaltaan Kaj Lindgård on puuseppä ja koriste-veistäjämestari ja kotoisin Jurvasta. Hän toteaa olevansa perfektionisti ja työstävänsä teoksia ehkä liiankin kauan. Sanoisin, että ei. Näsin kartanon kesänäyttelyn veistoksissa tekemisen raja on jopa taianomaisesti hallussa.
Näillä lauseilla olen oikeastaan jo ainakin osittain lunastanut galleristi Hanna-Kaarina Syrjäläisen odotukset. Hän kertoo, että näyttelyn punainen lanka on kauneus. Hän toivoo jokaisen kokevan näyttelyssä hyvää oloa, hyviä tunteita. Maailman kuohujen keskellä taide on terapiaa.
”Taiteen kautta suodatamme niin hyviä kuin huonoja tunteita” Syrjäläinen totesi kutsuvierasyleisölle, joka pakahduksiin asti täytti näyttelysalit avajaistapahtumassa 30.5.
Hanna-Kaarina Syrjäläisen ajatus myös ärsyttää, jos kokee kauneuden vain bluffina. Kauneushan voi olla myös naiiviutta, sinisilmäisyyttä. Mutta niin voi rumuus ja realismikin olla pelkkää bluffia. Miksi karu on todellisempaa kuin kauneus? Yhtä lailla ne molemmat voivat tainnuttaa katsojan huomaamatta kuin häkä.
Oodi Suomelle -kesänäyttelyn avajaiset olivat yksi tämän vuoden merkkitapahtumista Porvoossa. Näsin kartano Näsin mäellä on jo pitkään odottanut kohtalonkellon lyöntiään. Ymmärrän Hanna-Kaarina Syrjäläisen intohimon paikan suhteen, ja on hienoa, että hän kaivoi naftaliinista aiemmat suunnitelmansa ja tekee nyt kartanosta elävän taide- ja kulttuurikohteen. Kuten hän toteaa, ikkunoista huoneisiin lankeava luonnonvalo on mahtava ja talo soveltuu galleriatoimintaan erinoimaisesti.
Porvoon kaupungilla ei kaiketi ollut toteuttamiskelpoisia suunnitelmia. Taiteilija Christer Åbergin terävä lausunto kuuluikin: ”Kaupungin linja on antaa kaikkien Porvoon vanhojen talojen lahota.”
Mutta palataanpa takaisin taideteoksiin. Näyttelyssä on kymmenen taiteilijaa: Tero Annanolli, Carin Bengts, Riikka Juvonen, Kaj Lindgård, Johanna Lumme, Johanna Oras, Paula Salmela, Tiina Suikkanen, Mika Törrönen ja Christer Åberg.
Viiva vetää minua puoleensa. Sipoolaisen Tero Annanollin Hymne à lámour on isokokoinen tussityö kankaalle heti pääsalissa. Taiteilija kertoo ottavansa vaikutteita ja tekevänsä luonnoksia ulkomaanmatkoilla. Tämän teoksen kohdalla arkistosta on putkahtanut muistikuvia mm. Ranskasta ja Italiasta ja näiden maiden hautausmaaperinteestä. On näkyvää maailmaa kauniine veistoksineen, ihmisen käden jälkeä. Kuvia kauneudesta.
Seuraavassa salissa, Näse-Jutten salongissa, Johanna Lumpeen Monet-vaikutteiset lumpeet pysäyttävät ihmettelemään voimakkaita sinisävyjä, veden välkehdintää, laitureita, siveltimen paksuja rouheisia vetoja. Lumme tekee impressionistisia teoksia tietoisesti lempitaiteilijaansa mukaillen.

”Suomalaisessa luonnossa on mystiikkaa, mutta haluan tuoda esiin myös ihmisen tekemiä rakennelmia. Luonto ja ihminen ovat vuorovaikutuksessa, ihminen vaikuttaa luontoon ja luonto ihmiseen. Toivon, että katsoja voi kuvitella astuvansa laiturille ja menevänsä sinne istumaan. Taide on onnistunutta silloin, kun se herättää tunteita” taiteilija pohdiskeli näyttelyn avajaispäivänä.
Onko kauneus helppoa? Ei todellakaan. Se on ihan yhtä ristiriitaista kuin vastakohtansa. Ehkä kaunis kuitenkin myy paremmin. Tässä artikkelissa annan talousteeman kuitenkin jäädä omaan arvoonsa, vaikka talousmediasta onkin kyse. Toivon, että taide löytää gallerioissa ostajansa ja museotkin kävijänsä.
Teksti ja kuvat: Tuula Lukic, 1.6.2017
Oodi Suomelle näyttely on avoinna 27.8.2017 asti ti-pe klo 11-18, la-su klo 12-16, tilauksesta myös muina aikoina. Vapaa pääsy. Näsin kartanon galleria, Näsinmäentie 1, Porvoo. www.nasinkartano.fi.