Liikkumisen vapautta

Porvoon Autokoulu 70v

Porvoon Autokoulu

Mopojen reipas pörinä kuuluu kevään ja kesän varmoihin merkkeihin. Nuorelle mopo antaa liikkumisen vapauden, ja mopokortti suoritetaankin heti kun mahdollista eli pääsääntöisesti 15-vuotiaana.

– Viimeiset kymmenen vuotta ovat olleet mopobuumin aikaa. Samalla mopoautojakin on tullut liikenteeseen enemmän, mutta mopokortin suorittajia on nuorissa selvä enemmistö. Kortti on yhtä lailla suosittu niin tyttöjen kuin poikien keskuudessa, kertoo Miko Högström Porvoon Autokoulusta.

Porvoon Autokoulu henkilökunta

Porvoon Autokoulu juhlisti huhtikuussa 70-vuotista toimintaansa. Kuvassa Miko Högström (vas.), Helen Högström, Arto Talander, Saija Paldanius ja Jan-Erik Andersson.

Mopokortti on ollut pakollinen vuodesta 2011 lähtien ja se näkyy tilastoissa myönteisesti – mopo-onnettomuudet ovat vähentyneet huomattavasti. Nyt tuntuukin oudolta, että liikenteeseen on joskus saanut lähteä ilman ajo-opetusta pelkän teoriakokeen varassa. Miko Högström tähdentää, että ajo-opetus tuo varmuutta liikennekäyttäytymiseen, mikä on kaikille parhaaksi.

– Myös ajo-opetukseen tulevat nuoret ymmärtävät, että liikenne ei ole leikkikenttä. Aikuiset saattavat joskus ajatella, että oma lapsi itsestään selvästi pärjää, mutta moni nuori jännittää ensimmäistä ajokertaansa. Huolimatta siitä, että on ehkä jo kokeillutkin ajamista sivuteillä kaverin kanssa.

Porvoon Autokoulussa opetuksessa käytetään skootteria, jonka helppous perustuu automaattivaihteisiin. Mopokortin suorittaminen sisältää minimissään kuusi teoriatuntia ja kolme ajotuntia sekä teoriakokeen ja ajoneuvon käsittelykokeen.

– Käytännössä teoriatunneilla käydään meillä kolmesti eli kaksi tuntia kerrallaan. Se ei ole nuorille mikään kynnyskysymys, kun innostus lähtee omasta itsestä. Tunneilla käydään läpi muun muassa väistämissäännöt, ryhmittymiset ja mopon käsittelyä, Miko luettelee.

Yksi tunti pyhitetään ajovarusteille. Ainut pakollinen varuste on kypärä, mutta oikealla pukeutumisella voi suojautua mahdollisen kaatumisen aiheuttamilta jäljiltä.

– Tavoite on saada nuori itse miettimään, voisiko yllä olla muutakin kuin T-paita ja shortsit. Nuoret voivat ajatella ajavansa niin hyvin, ettei kaatumisia tule, mutta ainahan onnettomuudet eivät riipu mopoilijasta itsestään, kun autokin voi tulla kolmion takaa.

Ajotunneista ensimmäinen pidetään Porvoon katsastuskonttorin käsittelykoeradalla. Siellä treenataan tehtäviä, joista on suoriuduttava varsinaisessa kokeessakin. On muun muassa osattava pitää tasapaino hitaassa ajossa, ajaa kaarteessa 30 kilometrin nopeudessa ja jarruttaa hallitusti lyhyellä matkalla.

Liikenteessä harjoitellaan kahden ajotunnin verran. Opettaja ajaa autolla mopon perässä ja pitää oppilaaseen yhteyttä radiopuhelimella.

– Toisin kuin auton ajo-opetuksessa, jossa opettaja istuu vieressä, minä en voi jarruttaa mopoilijan puolesta, joten pyrin äänenpainoillakin ilmaisemaan huomion paikat ja tilanteen vakavuusasteen, etenkin, jos näen, että vauhti ei vähene ajoissa.

Toisinaan harjoitteluun tarvitaan lisätunteja. Jokaisella nuorella on omat vahvuutensa eikä koulussa kympin oppilas ole välttämättä heti mestari liikenteessä.

Porvoon Autokoulu järjestää mopokursseja ympäri vuoden, mutta ajoharjoitteluja ei ole talvisin turvallisuussyistä. Aina maaliskuusta alkaen loppukesään asti kursseja on joka viikko, vuoroviikoin suomeksi ja ruotsiksi.

Lue lisää Porvoon vanhimman, jo 70 vuotta toimineen autokoulun monipuolisesta tarjonnasta:

www.porvoonautokoulu.fi

Porvoon Autokoulu sai alkunsa vuonna 1947, kun autojen yleistyessä syntyi tarve saada ajokorttikoulutusta myös Porvoossa. Tänään Porvoon Autokoulu on toisessa polvessa toimiva perheyritys, jossa yrittäjinä toimivat sisko ja sen veli, Helen Högström ja Miko Högström.

 

Porvoon Autokoulu

Porvoon Autokoulu Oy Piispankatu 22
06100 Porvoo
puhelut 010 235 2200
tekstiviestit 050 593 4878
toimisto@porvoonautokoulu.fi
Facebook: Porvoon Paras Autokoulu

Teksti: Tuula Lukić

Kuvat: Porvoon Autokoulu

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.Vaaditut kentät on merkitty *-merkillä

Voit käyttää näitä HTML -avainsanoja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>