Liidit loppuun asti

Askolan Monninkylässä toimivan SimFors Oy:n kansainvälistymisen askeleet näyttävät viimeisten vuosien aikana olleen huikeita. Vuonna 2012 käynnistyivät ensin toimitukset Malesiaan ja USA:han, vuonna 2013 Saksaan ja Kiinaan.

Yrityksen kivijalka on tuotannossa, joskaan yrityksellä ei ole omia tuotteita, vaan se toimii alihankintakonepajana panostaen huippulaatuun ja toimittaen osat ja laitekokonaisuudet valmiina pintakäsittelyineen, merkintöineen ja tarvittavien dokumenttien kera. SimFors tarjoaa yrityksille nimenomaan tuotantokykyä, ja kansainvälistyminen tapahtuu välillisesti asiakkaiden kautta. Yhteistyökumppaneita ovat muun muassa KaVo Kerr Group, Rosendahl Nextrom, Patria Oy, Valmet ja Finndent Oy.

Toimitusjohtaja Antti Koskelainen toteaa, että hyvät referenssit antavat uskottavuutta neuvottelupöydissä, mutta myyntityö on aina pitkä prosessi. Kun esimerkiksi messuilla luodaan kontakteja potentiaalisiin asiakkaisiin, on nämä niin sanotut ”liidit” vietävä loppuun asti.

  • Liidejä pitää seurata ja olla asiakkaaseen yhteydessä, jos näin on sovittu. On hyvä tiedostaa, että aikajänne etenkin kansainvälisillä markkinoilla on pitkä. Usein hedelmää kannetaan vasta parin vuoden tai vielä pidemmän ajan päästä. Tarvitaan kärsivällisyyttä ja näkymää tulevaisuuteen, Koskelainen sanoo.

Tässä kohtaa korostuu yritysjohdon rooli ja strategiatyö.

  • Yrityksellä on oltava toimintatapa, jolla edetään. Pidän erityisen tärkeänä johtoryhmätyöskentelyä, jossa yhdessä punnitsemme ideoita, joita sitten hallituksen päätöksillä voidaan viedä eteenpäin.

Varsinaista myyntityötä Antti Koskelainen kuvailee taitolajiksi. SimForsilla myynnistä vastaa hänen lisäkseen suunnittelupäällikkö Risto Ryytty. He käyvät alan messuilla ja kontaktoivat asiakkaita niin Suomessa kuin maailmalla. Antti Koskelainen tähdentää, ettei myy omaa osaamistaan.

  • Käytännössä voin saada tänne tehtaalle lähes kenet tahansa tutustumaan ja paljon täällä on käynytkin ihmisiä, mutta loppukädessä menestys on kiinni henkilökunnan suorituskyvystä. Myyn tuotannon osaamista, laatua ja toimitusvarmuutta.
SimFors Askola

Jouni Heikkonen (vas) ja Antti Koskelainen SimForsin tuotantotiloissa Askolassa, taustalla Robottisolu.

Maailmaa ei valloiteta yksin

SimFors valmistaa muun muassa mekaanisia komponentteja ja kokoonpanoja elektroniikkateollisuudelle, aseteknologian tuotteisiin, paperikoneisiin, venttiileihin, analysaattoreihin ja hammaslääkäreiden röntgenlaitteisiin. Tuotteet tehdään ja pakataan Askolassa ja lähetetään asiakkaan tarpeiden mukaan mihin päin maailmaa tahansa.

Uusin toimintakenttä on avautunut ilmailualalla, jossa SimForsin yhteistyökumppaneita ovat Patria ja Tammers Aviation. Patria on iso toimija. Viime kesänä se sai Airbusilta uuden sopimuksen A320-malllin hiilikuiturakenteista ja tilauskantaa on seitsemäksi vuodeksi eteenpäin (Ilta-Sanomat 17.1.2017). Suomen talouden kannalta tällaiset hyvät uutiset ovat enemmän kuin tervetulleita. Uusien kauppojen vaikutukset alihankintaketjun eri vaiheisiin näkyvät viiveellä, mutta ovat varmaankin merkittäviä.

Viime lokakuussa SimFors oli Patrian ja Tammers Aviationin kanssa yhteisosastolla Amsterdamissa ilmailualan MRO-messuilla. Nostetta kansainvälistymiseen SimFors on saanut ELY-keskuksen kansainvälistymishankkeessa.

  • Uusille markkinoille lähdettäessä on tiedostettava omat vahvuudet ja mietittävä, mihin haluaa yrityksen liiketoimintaa viedä. Tärkeää on myös määritellä asiakaskunta ja minkälaisella tarjonnalla heitä lähestyy ja keiden kanssa, Antti Koskelainen sanoo ja painottaa nimenomaan viimeksi mainittua.
  • Yksin on hankala valloittaa maailmaa eli yleensä kannattaa lähteä kumppanin tai useamman yrityksen kanssa. Asiat voivat joskus liikahtaa eteenpäin hyvin pienistä seikoista tai yhteensattumista, joten siinäkin mielessä kannattaa tarkkailla eri teollisuudenaloja ja miettiä, mitä kenellekin voisi tarjota, hän jatkaa.
Simfors TIDmedia

Investoinnit harkiten

Sertifikaatit ja aukoton dokumentointi ovat olennaisia yritykselle, jonka asiakaskunnan laatuvaatimukset ovat korkealla. SimFors täyttää alan vaaditut standardit ja lisäksi sillä on parhaillaan hyväksyntäprosessissa POA-lupa*.

Tuotanto on keskittynyt Askolaan, josta SimFors on ostanut jo lisää tonttimaatakin.

  • Ostimme laajennustontin tulevaisuuden varalle. Teollisuusrakentaminen on kallista ja moni yritys ajattelee, että investointeihin lähdetään vasta, kun asiakkuudet ovat olemassa. Näin mekin ajattelemme ja investoimme uuteen rakennukseen, kun toteamme nykyiset tilat riittämättömäksi tuotantoomme, Antti Koskelainen kertoo.

Nykyisissä tiloissa investointeja tehdään koko ajan. Muun muassa hitsaus- ja hiontaosastoa on laajennettu pari vuotta sitten ja uusi hammaslääkärituolien kokoonpano-osasto vihittiin käyttöön viime vuonna. Robotiikkaa kehitetään jatkuvasti ja tänä vuonna yhtiö modifioi jo olemassa olevaa Robottisolua vastaamaan kasvavaa kysyntää.

SIMFORS OY

Perustettu v. 2001, perustajina Tommi Simola ja Robert Forsman

Vuonna 2009 yhtiömuoto Ky:stä Oy:ksi

Liikevaihto 5,6 miljoonaa euroa (v. 2015)

Työntekijöitä noin 40

* Trafin myöntämä lupa

POA (Production Organisation Approval)

Hyväksyntä oikeuttaa organisaation valmistamaan tuotteita (lentokoneet, moottorit ja potkurit) ja osia sekä laitteita ilmailuvälineisiin.

DOA (Design Organisation Approval)

Hyväksynnän haltijalla on oikeus suunnitella ilma-aluksia ja niiden osia.

Teksti ja kuvat: Tuula Lukic 17.2.2017

Vastaa