Sipoossa uskotaan yrityksiin

ja panostetaan matkailuun.

Rauno Tiainen

Tulevaisuudessa kunnista parhaiten pärjäävät ne, jotka pystyvät houkuttelemaan uutta yritystoimintaa ja pitämään olemassa olevat yritykset alueellaan – mieluiten siten, että ne, joilla on halua ja kykyä kasvaa ja työllistää, pystyisivät suunnittelemaan toimintaansa pitkäjänteisesti.

Kaavoituksella ja käsittelyajoilla on yritystoiminnan dynamiikassa suuri merkitys – siksi Sipoossakin on panostettu viime vuosina vahvasti joustavaan elinkeinopolitiikkaan.

Kaavoitus vie väistämättä aina oman aikansa, mutta sen päälle tulee vielä toteutusvaihe, joka voi viedä useita vuosia. Myös kunnan byrokratia saattaa epäilyttää yrittäjiä, siksi hyvin toimiva elinkeinopolitiikka edellyttää, että kynnys pidetään matalana. On oltava taho, jonne on helppo mennä keskustelemaan ja josta saa apua. Sipoossa tätä tehtävää hoitaa elinkeinopäällikkö Rauno Tiainen.

Sipoo Saaristoretki

Panoksia matkailuun

Sipoota ei yleisesti mielletä matkailukohteeksi, mutta kunnassa on vahvat näkymät muutokseen tällä saralla.

  • Tavoitteena on, että 5-10 vuoden aikajänteellä Sipoo tunnetaan myös matkailusta. Matkailija tarvitsee persoonallisia palveluita ja pienilläkin toimenpiteillä voi saada suuria tuloksia. Tässäkin mielessä niin luottamushenkilöiden kuin viranomaisten on tärkeää tiedostaa kaikkien päätösten vaikutukset yritystoimintaan, Rauno Tiainen toteaa.

Saaristomatkailu on yksi osa-alue, jolta odotetaan tulevaisuudessa paljon. Kalkkirannan kehittäminen satamapalveluiden kera kuuluu tähän olennaisesti. Samalla jo nyt monet yritykset tarjoavat niin matkailijoille kuin yritysryhmille erilaisia majoitus- ja ohjelmapalveluita. Esimerkiksi Seasong Travelsin kokous- ja juhlatilat luonnonkauniilla Norrkullalandetin saarella houkuttelevat kansainvälisiäkin vieraita.

Muita Sipoon matkailun kesäisiä vetonauloja ovat mm. Gumbostrand Konst & Form, Talma Active Park, Golf Talma, Nevas Golf ja kansallispuisto Sipoon korpi, jonne voi varata myös oppaan mukaan. Lisätietoja www.visitsipoo.fi.

Saaristokuva: Suvi Suovaara

Kuva Rauno Tiaisesta: Tuula Lukić

Lue TID-artikkeli: Sipoo – Suomen nopein

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.Vaaditut kentät on merkitty *-merkillä

Voit käyttää näitä HTML -avainsanoja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>