Tagiarkisto: herkuttelijan Porvoo

Fryysarinrannan kesämakuja

Fryysburgeri

Porvoon kesään kuuluu erottamattomasti herkuttelu, johon kaupungin kukoistava ja monipuolinen ravintolamaailma tuo omat mukavat lisämausteensa.  Vaihtoehtoja on runsaasti. Yksi mielenkiintoisista ravintoloista on Fryysarinranta. Vanhan kaupungin ranta-aitoilla, historiallisessa miljöössä sijaitseva ravintola tarjoaa makuelämyksiä niin ruuan kuin juoman parissa. Ravintolassa riittää vilskettä aamusta iltaan, ja asiakasjoukossa näkyvät viihtyvän niin ulkomaalaiset kuin suomalaisetkin turistit. Myös porvoolaiset ovat löytäneet tiensä tähän uniikkiin jokirannan ravintolaan.

Fryysarinranta sijaitsee sisäpihalla.

Ravintola Fryysarinranta sijaitsee sisäpihalla, josta on kaunis näkymä Porvoonjoelle.

Fryysarinranta on auki vain kesäisin, joka vuosi erilaisella, uudella menyyllä*. Ravintolapäällikkö Susan Öhman sanoo tämän kesän menneen hyvin, vaikka sää ei olekaan aina suosinut. Kesän suosituimpia annoksia ovat alkuruoista valkosipuli roquefort etanat ja pääruoista ravintolan oma Fryysburger sekä savustettu lohi. Kävimme lounasaikaan testaamassa Fryysburgerin, savustetun lohen sekä grillatun härän entrecôteen, eikä yksikään annos pettänyt.

Savustettu lohi ja kukkakaalicreemi.

Savustetun lohen kera maistuivat parsa ja kukkakaalicreemi.

Asettelu on houkutteleva, ja mikä parasta, tyylillä ei hämätä, vaan ruoka-annokset ovat juuri sopivan kokoisia. Kun mautkin ovat kohdillaan, jää tunne reilusta ravintolasta, jossa asiakas saa rahalleen vastinetta. Erityismaininnan saavat Fryysburgerin ranskalaiset sekä savustetun lohen kera tarjottu kukkakaalicreemi.

Ystävällinen palvelu on puoli ruokaa!

Ystävällinen palvelu on puoli ruokaa!

Terassille paistaa päivällä aurinko ja illemmalla sijainti aittojen välissä suojaa hyvin tuulelta. Aika ajoin terassilla fiilistellään myös elävän musiikin parissa. Sisätiloissa vanhan aittarakennuksen osittain alkuperäiset rakenteet luovat ravintolasaliin kiehtovan tunnelman.

Fryysarinrannan kesämenyy.

Fryysarinrannan menyy on voimassa kesäkauden.

* Tarkennus 26.7. (ks artikkeliin liittyvä kommentti kasvisruuasta): Menyystä osa uusitaan.

Teksti: Johanna Lukic – Kuvat: Sara Lukic

Mikä on fryysari? Seuraavassa tietoa ravintolan kotisivuilta:

Harry ”Fryysari” Gustafsson

Muistatteko Fryysarin nakkisämpylät? Harry Gustafsson aloitti nakinmyyjänä 11-vuotiaana. Kojua pidettiin Seurahovia vastapäätä torin kulmassa, ja myöhemmin liike siirtyi vanhaan kaupunkiin Kirkkokadulle. Fryysari teki valtavan pitkää päivää ja ajan myötä hänen liiketoimintansa menestyi ja hän osti kiinteistöjä. Ravintola Fryysarinranta sijaitsee Fryysarin aikanaan omistamassa kiinteistössä.

Sisäpihalle jokimaisemiin, olkaa hyvät...

Sisäpihalle jokimaisemiin, olkaa hyvät…

Mistä nimi ”Fryysari”?

Nakkisämpylöiden lisäksi Fryysarin kioskissa oli kaupan jäätelöä ja Keisarin sinappia, joka oli äänestetty Suomen parhaaksi. Sinappi oli hyvin vahvaa, reseptin siihen ja jäätelöön oli Harryn isä ostanut laukkuryssältä kymmenellä kilolla karamelleja. Nakkeja myyvän kauppiaan lempinimi ”Fryysari” eli jäädyttäjä tulikin juuri jäätelöstä. Hänen piti koulun jälkeen rientää töihin isän kioskiin ja kun muut pojat pyysivät häntä leikkimään, hän vastasi ettei ehdi, koska täytyy mennä fryysaamaan jäätelöä.

fryysarinranta.fi
Jokikatu 20, sisäpiha, Vanha Porvoo

 

Uusi kesäterassi Porvooseen

Kivan kliffat

Porvooseen on vappuna avautunut vihdoin uusi terassi, jota on odotettu jo pitkään. Kiva cafe-streetfood-bar on pienikokoinen terassikahvila Aleksanterinsillan kupeessa, syrjässä muiden jokirannan terassien hälinältä. Kivaan paistaa aurinko aina sen laskuun saakka ja edestä lähtevät saaristolaivat tuovat paikkaan vielä hieman lisää tunnelmaa. Ruoka on maukasta ja palvelu rennon ystävällistä, kokit tekevät kaiken itse majoneeseista ranskalaisiin ja raaka-aineet ovat tuoretta lähiruokaa.

Kiva-cafe-streetfood-bar

Ruokalistat ovat kaunista ja yksityiskohtaista käsityötä.

Yksi Kivan perustajista, baarimikkona toimiva Tony Klemets, kertoi tämän olleen unelma jo pitkään, kun alalla on vierähtänyt jo 15 vuotta. Paikan varmistuessa häntä pelotti hieman sijainti, mutta menestyksekkään avajaisviikon myötä tuokin pelko hävisi. Terasseja Porvoon jokirannassa riittää, mutta Tony ei koe niitä niinkään koviksi kilpailijoiksi, sillä paikka ja konsepti ovat kovin erilaisia. Ruoka poikkeaa muista täysin ja jokaisella terassilla on oma tunnelmansa ja asiakaskuntansa. Rankka, mutta antoisa kuukausi on takana ja Tony huokuu vieläkin innostusta ja energiaa. Fiilikset hänellä ovat huipussaan hyvin alkaneen viikon myötä ja hän odottaa innolla tulevaa kesää. Itse kävin testaamassa parhaimmat wingsit, eli kanansiivet, mitä olen koskaan syönyt.

Suosittelen paikkaa siis lämpimästi, ja eihän tässä voi enää muuta kuin todeta, että Kiva on todella kiva paikka!

Kiva-cafe-streetfood-bar

Ei malta kuin hymyillä tiskin molemmin puolin. Tony Klemets (oik) ja Juho Tanska.

Kiva-cafe-streetfood-bar
Teksti ja kuvat: Johanna Lukic

Kiva cafe-streetfood-bar