Tagiarkisto: TID Business Forum 2018

Venäläistä arkea

East meets West -keskustelussa East Officen ja Nordic West Officen toimitusjohtajat Ilkka Salonen (vas) ja Risto EJ Penttilä.

Venäläiseen arkeen sopeutumisessa auttoivat vaimon työ ja lasten koulu

Ilkka Salonen

TID Business Forumissa Porvoon Taidetehtaalla 8.3.2018 puhunut East Officen toimitusjohtaja Ilkka Salonen on tehnyt pitkän uran pankkimaailmassa ja asunut Venäjällä parikymmentä vuotta.

Ensimmäisen kerran Salonen suuntasi itään vuonna 1985. KOP haki työntekijöitä Moskovaan ja Salosesta tuli yksi heistä. Moskova oli vielä Neuvostoliiton pääkaupunki.

– Silloin en oikein puhunut Venäjää, mutta kyllä minusta on aina ollut aika helppoa toimia siellä sekä työ- että yksityiselämässä. Vielä 80-luvulla ei ollut mahdollista integroitua yhteiskuntaan, mutta kyllä sitten myöhemmin monessa kohtaa näin kävi. Saimme esimerkiksi hyviä venäläisiä ystäviä, joiden kanssa pidämme yhtä edelleen, hän kertoo.

80-luvulla Salosen mukaan Moskovaan lähti myös perhe. Alku ei ollut ihan helppo, mutta pian kulmakiviksi perheen sopeutumisessa muodostuivat vaimon työpaikka ja lasten koulu.

– Suurin haaste liittyi alussa siihen, että vaimoni Anne löysi työtä, joka antoi hänelle ikään kuin oman elämän. Ensimmäisellä ”keikallamme” hänellä oli aluksi hankalaa. Kun Annen työ järjestyi, viihdyimme perheenä erinomaisesti ja asiat sujuivat hyvin. Myös lapset viihtyivät erinomaisesti. Moskovassa keskeinen asia oli suomalainen koulu, joka oli pieni ja erinomaisen mukavalla hengellä varustettu. Molemmilla, nyt jo aikuisilla, lapsillani on säilynyt ystävyyssuhteita, jotka rakennettiin Moskovassa 80- ja 90-luvulla, Salonen kertoo.

Haastetta tuoneiden pikkuasioiden kanssa Salosta auttoi aina työnantaja.

Kun perheen elämä pääsi Moskovassa vauhtiin, oli arki hyvää.

Leijonanosan Salosen ajasta vei työ, päivät venyivät helposti 14-16 -tuntisiksi. Juuri työkeskeisyys onkin hänestä suurin ero Suomeen verrattuna. Vapaa-ajalla perhe tapasi ystäviä, kävi konserteissa ja opetteli pelaamaan tennistä.

– Minulta tennis ei oikein onnistunut, mutta pojastani tuli ihan kelpo pelaaja. Kaikkiaan perheeni viihtyi Moskovassa jopa niin hyvin, että he suuttuivat minulle varsin syvästi, kun kerroin 1997, että muutamme takaisin Suomeen, hän kertoo.

Työelämässä välit paikallisiin olivat mutkattomat

– Yllättävän usein olin ihmisille vain Ilkka. Jostain syystä suurin osa ihmisistä kutsui minua etunimellä. Ollessani Sberbankissa kollegat lisäsivät kurillaan nimeeni patronyymin ja minusta tuli Ilkka Seppovitsh. Kaiken kaikkiaan sain kyllä aina sen kohtelun, minkä ansaitsinkin.

– Se täytyy kyllä myöntää, että kesti jonkin aikaa tottua siihen, että venäläiset tulevat sekä henkisesti että fyysisesti paljon lähemmäksi ihoa kuin suomalaiset.

Kaiken kaikkiaan Venäjällä vietetyt vuodet olivat kuin matka venäläisyyteen ja nyky-Venäjän syntymiseen.

– Siinä tuli lähietäisyydeltä seurattua uuden Venäjän muodostumista. Koen olevani etuoikeutettu siinä, että minulle tällainen mahdollisuus suotiin, Salonen sanoo.

Teksti: Leena-Kaisa Laakso

Artikkelikuva (Sara Lukic) TID Business Forum -seminaarista 8.3.2018. East meets West -keskustelussa East Officen ja Nordic West Officen toimitusjohtajat Ilkka Salonen (vas) ja Risto EJ Penttilä.

KATSO keskustelu TID BusinessForum -kanavalta:

 

Hyvinvointia, autoja, rahaa…

Joensuun Sänkytehdas

TID-Yritysmessut Porvoon Taidetehtaalla 9.-10.3.2018 kokosi saman katon alle mahtavan kattauksen tuotteita ja palveluita. Yleisölle avoimilla messuilla tehtiin suoraa myyntiä ja luotiin asiakassuhteita.

Seuraavassa messutunnelmia kuvin:

Mukana Yritysmessuilla Avanti-salissa ja Lämpiössä:

  • Aktia
  • Alexandria Pankkiiriliike
  • AnnMar Optiikka
  • Antti Evävaara design
  • Autosalpa
  • Candyteam
  • Eccola
  • Elfin ja Porvoon Sähkötyö
  • Ensto
  • Finahem
  • Fitness24seven
  • HomCare – Bioswipe-tuotteet
  • Huoneistokeskus ja FH-Rakentajat
  • Itä-Uudenmaan Osuuspankki Ja OP-Kiinteistökeskus
  • Itä-Uudenmaan Sammutinhuolto
  • Joensuun Sänkytehdas
  • JS Turvapalvelut – Verisure
  • Järvileasing
  • Kauneushoitola Tiara
  • Kauneussalonki Lena Melkko
  • Kiinteistömaailma
  • Kymen Kattokeskus
  • Leipomo Henriksson
  • Linexpo
  • LKV Hemma Leena Lindroos
  • Lujatalo
  • Mary Kay -itsenäiset ihonhoitokonsultit
  • MaxBuild
  • Minta -korut
  • NCC
  • Noora Sport
  • Oriflame
  • Polygon
  • Porvoon Energia
  • Porvoon Vaihtokaluste
  • Ramirent
  • Sp-koti ja Myrskylän Säästöpankki
  • Specsavers
  • Studio Energia – Forever-tuotteet
  • Toimistotukku Talka

Suorapuheisuus tehoaa

Pekka Viljakainen etäyhteydessä TID Business Forumissa 2018

”Venäläiset tykkäävät suorapuheisesta tyylistä”

Skypen välityksellä Tid Business Forumiin osallistunut liikemies Pekka Viljakainen kertoi kokemuksiaan bisneksen teosta Venäjällä ja patisti suomalaisia rakentamaan luottosuhteita itään.

TID Business Forumin aikaan liikemies Pekka Viljakainen oli Länsi-Siperiassa Tjumenissa, jossa hän oli parhaillaan startup-kierroksella. Skypen välityksellä tilaisuuteen osallistunut Viljakainen kertoi, miten hän on päätynyt tekemään bisnestä Venäjällä sen jälkeen, kun hän jäi Tieto Oyj:stä eläkkeelle 38-vuotiaana.

”Sain silloiselta presidentiltä Dmitri Medjedeviltä kutsun tulla auditoimaan projektia nimeltä Skolkovo. Venäläiset tykkäävät käyttää suorapuheisia asiantuntijoita. Kun menin Kremliin, sain määräyksen, että kaikki kivet pitää kääntää ja kaiken saa kyseenalaistaa. Tärkeintä oli vain, että Skolkovo onnistuu”, Viljakainen kertoi.

Skolkovo on Moskovan lähellä sijaitseva keskittymä, jota kutsutaan myös Venäjän Piilaaksoksi. Nyt Venäjän hallitus on päättänyt, että Skolkovo laajennetaan valtakunnalliseksi hankkeeksi, ja eri puolille Venäjää rakennetaan 5–10 pienempää Skolkovoa.

Hanke on edistynyt. Nyt Viljakaisen luotsaamassa verkostossa on jo 154 000 yrittäjää tai medianedustajaa, jotka ovat kiinnostuneita startup-maailmasta – ja määrä kasvaa parilla tuhannella joka viikko.

3 askelta idän markkinoille

Miten suomalaiset sitten pääsisivät tekemään kauppaa idän valtavilla markkinoilla? Viljakaisen mukaan yhtälössä kolmen asian pitää loksahtaa kohdilleen. Ensinnäkin tarvitaan suorapuheisuutta. Toiseksi tuotteen pitää olla absoluuttisen hyvä, sillä venäläiset ovat erittäin laatutietoisia. Kolmanneksi tarvitaan luottosuhteita, sillä ilman niitä venäläisten kanssa on erittäin vaikea tehdä kauppaa. Luottosuhteita voi rakentaa vaikkapa lähtemällä sienimetsään, kuten Viljakainen itse tekee.

”Suomalaiset ovat luottosuhteiden rakentamisessa yllättävän huonoja. Eikä luottosuhteilla ole mitään tekemistä ryyppäämisen kanssa. Se vaatii vain, että on kiinnostunut ihmisistä ja se vaatii työtä”, Viljainen sanoi.

Viljakainen on itse sijoittanut 18 startup-yritykseen, joista peräti 12 on Venäjällä tai liittyy Venäjään. Monet yrityksistä on yhteisyrityksiä venäläisten kanssa.

”Tottakai voisimme mennä Kiinaan tai Intiaan, mutta venäläisten kanssa on sata kertaa helpompaa rakentaa luottosuhde”, Viljakainen sanoo.

Viljakainen on muun muassa perustanut kirjolohen kasvattamon Varkauteen, jossa tavoitellaan Suomen lisäksi idän valtavia markkinoita. Toimintaa on tarkoitus skaalata Venäjälle. Bisnestä vauhdittavat suomalainen osaaminen lohen kasvattamisessa, asiantunteva LUKE (Luonnonvarakeskus), vahva Suomi-brändi, pääomat ja muun muassa suomalaisten elintarvikkeiden hyvä maine Venäjällä.

”Jos teitä kiinnostaa nähdä, mitä Venäjällä todella tapahtuu, tulkaa 31.5.–1.6.2018 startup-village-tapahtumaan Moskovaan Skolkovon kylään. Minä järjestän tapahtuman, jossa on 25 000 ihmistä ja parhaat venäläiset yritykset edustettuina eri aloilta. Takaan, että jos vietätte siellä kaksi päivää, teillä on hyvä käsitys siitä, mitä bisnestä Venäjällä voisi tehdä.”

Teksti: Outi Airaksinen

Kuvat: Sara Lukic

KATSO Pekka Viljakainen etäyhteydessä TID Business Forumissa 8.3.2018:

 

Avaria ajatuksia…

Katarina Enholm, Brunberg, Itä-Uudenmaan kauppakamariyksikkö

Verkostoja ja avaria ajatuksia

Kauppakamarin jäsenyrityksille TID Business Forum tarjosi tilaisuuden verkostoitua sekä poimia uusia näkökulmia ja ajatuksia, joita voi soveltaa omaan arkeen.

Kauppakamarin jäsenyrityksissä puurretaan usein omassa arjessa, mutta välillä on hyvä laajentaa näkökulmaa. Helsingin seudun kappakamarin Itä-Uudenmaan kauppakamariyksikkö näkyi vahvasti TID Business Forumissa.

Mitä tilaisuus tarjosi Kauppakamarin jäsenyrityksille?

”Halusimme olla mukana tukemassa korkealaatuista tapahtumaa Itä-Uudellamaalla. Yrityksillä on helppo osallistua tapahtumaan, koska se on lähellä”, Itä-Uudenmaan kauppakamariyksikön varapuheenjohtaja Katarina Enholm sanoo.

Enholmin mukaan yritykset näkevät asiat pääosin yksittäisen yrityksen näkökulmasta, mutta tilaisuuksien avulla perspektiiviä saadaan laajennettua.

”Monesti yrityksissä katsotaan asioita paikallisesta näkökulmasta. Tällaisten tilaisuuksien avulla näkökulmaa saadaan laajennettua ja ulotettua myös globaalille tasolle. Esimerkiksi Suomalaisvenäläisen Kauppakamarin toimitusjohtajan Jaana Rekolaisen esitys tarjosi laajemman näkökulman asioihin.”

Katarina Enholm (Brunberg), Itä-Uudenmaan kauppakamariyksikön varapuheenjohtaja.

Megatrendejä voi jatkojalostaa

TID Business Forumin aiheista Enholmin mielestä erityisen kiinnostava olivat megatrendit, joista hänen mielestään jokaisen yrityksen olisi hyvä olla perillä. ”Megatrendit ovat globaaleja, mutta yritykset voivat omalta osaltaan miettiä, mitä ne merkitsevät omalle yritykselle. Jokainen voi jatkojalostaa laajoja ajatuksia ja miettiä, mitä ne tarkoittavat omalla kohdalla”, Enholm sanoo.

Vaikka nopeita ratkaisuja yrityksille ei ole välttämättä luvassa, asioiden käsittely yleisemmällä tasolla avartaa ajatuksia ja voi kantaa pitemmällä aikavälillä. Enholm kannustaakin pysähtymään hetkeksi arjen keskellä miettimään asioita myös laajemmasta näkökulmasta.

Laajempien näkökulmien lisäksi TID Business Forum tarjosi kauppakamarin jäsenyrityksille tilaisuuksia verkostoitua.

”Tilaisuus kokosi yhteen ihmisiä ja yrityksiä lähialueelta, ja Kauppakamari pääsi samalla kertomaan omasta toiminnastaan”, Enholm sanoo.

Teksti: Outi Airaksinen, Kuva: Sara Lukic

Ylös sohvilta suomalaiset

TID Business Forum 2018 videotiivistelmä.

KATSO YOUTUBE VIDEOT:

TID Business Forum 2018 Youtube-videot

Kuvalinkistä TID BusinessForum -kanavan videosivulle, jossa on katsottavissa kaikki seminaaripuheet sekä paneelikeskustelut.

Seminaaripäivän puheenvuoroissa korostui yhdessä tekeminen, verkostoituminen. Yksin puurtamalla on vaikea edetä ja saada bisnestä menestymään. Kuulostaa kliseeltä, mutta totta se vain on. Liikemies Pekka Viljakainen totesi skype-yhteyden kautta suoraan Siperiasta, että jos venäläisten kanssa aikoo tehdä kauppaa, on oltava luottosuhteet. Suhteiden luominen vaatii aina aikaa ja vaivaa, ja tässä vaivannäössä suomalaisilla olisi petrattavaa niin Venäjän kuin muunkin maailman markkinoilla, ehkä myös kotimaassa.

Kuvakavalkadi torstai-päivältä:

TID Business Forum seminaari 8.3.2018

Juontajat Point Collegen rehtori Sari Gustafsson ja lehtori Bryan Roberts.

Juontajat Point Collegen rehtori Sari Gustafsson ja lehtori Bryan Roberts.

Porvoon kaupungin apulaiskaupunginjohtaja Fredrick von Schoultz avasi seminaarin.

Enston toimitusjohtaja Ari Virtanen puhui megatrendeistä.

Clonet Oy:n yrittäjä-omistaja Sari Siitonen tuo clenatechin yrityksen arkeen.

Cleantech-toimialajohtaja Ilkka Homanen Business Finlandista: cleantech mahdollistaa uusia markkinoita.

Suomalais-Venäläisen kauppakamarin toimitusjohtaja Jaana Rekolainen tietää käytännön Venäjän-kauppaan liityvät sudenkuopat ja neuvot.

Venäjän Suomen-suurlähettiläs Pavel Kuznetsov näkee Suomen ja Venäjän yhteistyön mahdollisuuksia erityisesti ns puhtaassa teknologiassa.

East meets West -keskustelussa East Officen ja Nordic West Officen toimitusjohtajat Ilkka Salonen (vas) ja Risto EJ Penttilä.

Suomen ja Venäjän kauppasuhteet puhuttivat panelisteja Tehdassalissa.

Virtuaalivaluutta – monipolvinen teema. Toimittaja Outi Airaksinen haastattelee Finanssivalvonnan digitalisaationasiantuntija Hanna Heiskasta.

TIDforum puhujakaarti 8.3.2018

tulevaisuussilmä

Ajatukset ja bisnekset vauhtiin!

TID Business Forum -seminaari torstaina 8.3.2018 klo 9-14 Porvoon Taidetehdas

Huippupuhujia, katseita tulevaisuuteen, mahdollisuuksiin, muutoksiin. Teemoina Venäjä ja Cleantech.

Puheenvuorot:

klo 9:15 Pekka Sutela

Pekka Sutela

Pekka Sutela on arvostettu kansantaloustieteilijä, jonka erikoisalana on ollut Neuvostoliiton ja Venäjän taloudellinen kehitys ja talouspolitiikka. Usean vuosikymmenen ansiokas ura mm. Helsingin yliopistossa ja Suomen Pankissa on antanut hänelle vahvan perustan asiantuntijatehtäviin. Hän on toiminut neuvonantajana niin kotimaisille ja kuin kansainvälisille päätöksentekijöille ja on kysytty luennoitsija. Hän on myös julkaissut useita tieteenalansa artikkeleita ja kirjoja. Sutela on Lappeenrannan teknillisen yliopiston professori sekä Aalto-yliopiston dosentti.

klo 9:45 Ari Virtanen

Ari VirtanenAri Virtanen on toiminut Ensto-konsernin toimitusjohtajana huhtikuusta 2016 lähtien. Hänellä on yli 20 vuoden kokemus erilaisista johtotehtävistä kansainvälisissä yrityksissä, mm. Koneella, Elektrobitissa ja Nokialla. Virtasen vahvaa osaamisaluetta ovat nopeasti kehittyvän liiketoiminnan sekä kansainvälistyvien yritysten strateginen ja operatiivinen johtaminen.

”Avainasia maailmalla menestymiseen on markkinatrendien ja asiakastarpeiden ymmärtäminen. Lisäksi innovatiivisten ratkaisuiden ketterä toteuttaminen on erittäin tärkeää kansainvälisillä markkinoilla.”

klo 10:15 Sari Siitonen

Sari Siitonen

Sari Siitonen on konsulttitoimisto Clonetin perustaja ja toimitusjohtaja. Clonetin tavoitteena on kääntää yritysten kohtaamat ilmastovaatimukset mahdollisuuksiksi. Palveluvalikoimaan kuuluu hiilijalanjäljen mittaaminen, päästövähennyspotentiaalin kartoitus ja ilmastomyönteisen liiketoiminnan kehittäminen. Aiemmissa tehtävissään Siitonen on vastannut energia- ja ilmastoasioista ja Cleantech Finland -brändistä EK:ssa, kestävästä kehityksestä ja innovaatioista Gasumilla sekä ilmastopalveluista Pöyryllä. Koulutukseltaan hän on tekniikan tohtori ja eMBA.

klo 12:15 Ilkka Homanen

Ilkka Homanen

Ilkka Homanen on toiminut 2013 alkaen Finpro Oy:n ja 2018 alkaen Business Finland Oy:n cleantech toimialajohtajana. Yli 20 vuoden kokemus johtotehtävissä kansainvälisissä yrityksissä (mm. ABB, Rautaruukki ja Stemcor) on tuonut hänelle vahvaa osaamista kansainvälisen liiketoiminnan johtamisessa sekä isoissa konserneissa että P&K sektorin yrityksissä.

”Tunne asiakkaasi tarpeet muuttuvissa markkinaolosuhteissa ja pysy asiakkaiden iholla, se palkitsee. Pyri haistamaan tulevaisuuden markkinat ja asiakastarpeet ja kehitä tuotteesi ja ratkaisusi mahdollisimman hyvin näihin vastaaviksi.”

klo 12:45 Pavel Kuznetsov

Pavel Kuznetsov

Pavel Kuznetsov nimitettiin Venäjän Suomen-suurlähettilääksi elokuussa 2017. Hän on kokenut ammattidiplomaatti, joka siirtyi Helsinkiin Venäjän ulkoministeriön pääsihteeristön päällikön paikalta. Kuznetsov on valmistunut Moskovan MGIMO-yliopistosta ja hän osaa suomea ja englantia. Hän on toiminut erilaisissa Neuvostoliiton ja Venäjän ulkoministeriön tehtävissä 1980-luvun alusta lähtien ja on työskennellyt muun muassa Neuvostoliiton Suomen-suurlähetystössä ja Venäjän Viron-suurlähetystössä. Vuosina 2010-2014 Kuznetsov toimi suurlähettiläänä Slovakiassa.

Pekka Viljakainenetäyhteydessä Pekka Viljakainen

Liikemies Pekka Viljakainen tunnetaan bisnesosaamisestaan kansainvälisessä toiminnassa, erityisesti Venäjällä, jossa hän toimii pääministeri Dmitri Medvedevin innovaationeuvonantajana. Hän on mm. Venäjän postin hallituksen jäsen ja pääomasijoitusyhtiö Skolkovo Venturesin hallituksen puheenjohtaja. Hän perusti 14-vuotiaana IT-alan yrityksen, Visual Systemsin, jonka myi vuonna 1998 TietoEnatorille.

Viljakainen sijoittaa bisnesenkelinä startup-yrityksiin Suomessa ja Venäjällä. Skolkovon Startup Village –tapahtuma on yksi hänen monista konsultointihankkeistaan.

klo 13:15 East meets West:

Ilkka Salonen / Risto E.J. Penttilä

Ilkka Salonen

Ilkka Salonen on suomalaisen teollisuuden Venäjä-suhteita edistävän yhtiön, East Office of Finnish Industries, toimitusjohtaja. Hänen ainutlaatuinen Venäjä-asiantuntemuksensa sai alkunsa 1985 KOP:n edustajana Moskovassa ja on täydentynyt monissa johtotehtävissä pankkisektorilla mm. International Moskow Bankissa ja Sperbankissa.

East Officen johtoon Salonen astui vuonna 2017. Vuonna 2008 perustettu yhtiö mm. kokoaa omistajiensa käyttöön tietoja Venäjän taloudesta ja poliittisesta kehityksestä.

Risto EJ PenttiläRisto E.J. Penttilä on vuonna 2017 perustetun Nordic West Officen toimitusjohtaja ja yksi sen perustajajäsenistä. Tämä think tank – ajatushautomo – on erikoistunut läntistä maailmaa mullistavien muutosten analysointiin ja hallintaan. Risto E.J. Penttilä siirtyi Nordic West Officeen Keskuskauppakamarin toimitusjohtajan tehtävistä. Koulutukseltaan hän on filosofian tohtori ja väitellyt Oxfordin yliopistossa vuonna 1989. Hän on toiminut myös muun muassa tutkijana, kansanedustajana sekä erilaisissa kansainvälisissä tehtävissä ja julkaissut useita kirjoja.

Tapahtuman juontavat Point College Oy:n rehtori/toimitusjohtaja Sari Gustafsson ja lehtori Bryan Roberts.

Torstaina 8.3.2018, ilmoittautumiset alkaen klo 8:30 Porvoon Taidetehdas. Lue lisää: TID tapahtumat

 

Tietoa ja tukea yrittäjille

E4B Experts for Business Porvoossa 8.-9.3.2018

E4B-tapahtuma on osa TID Business Forumia – itäisen Uudenmaan suurinta talous- ja yrittäjyystapahtumaa Porvoon Taidetehtaalla.

Yrittäjillä, yritysten avainhenkilöillä ja yrityksen perustamista suunnittelevilla on mahdollisuus tavata kasvokkain eri asiantuntijatahoja ja saada helposti tietoa mm. rahoituksesta, liiketoiminnan kehittämisestä, yrityskaupoista, koulutuksesta, oppilaitosyhteistyöstä, markkinoinnista ja vientikaupasta. Katso palveluntarjoajien lista sivun lopusta.

VAPAA PÄÄSY

Tietoa ja tukea saman katon alla

  • torstaina 8.3.2018 klo 15-18
  • perjantaina 9.3.2018 klo 11-18

Väärää vientiä ja virtuaalivaluuttaa

Tapahtumapaikalla Tehdassalissa on samaan aikaan myös paneelikeskusteluja ajankohtaisista aiheista. Mukana mm. tulevaisuustutkija Ilkka Halava, bisnesenkeli suoraan Leijonan luolasta Kim Väisänen (lue TID artikkeli ”Väärää vientiä”), ex-lumilautailija, luova johtaja Jukka Erätuli sekä monet monet muut. Koko ohjelma: TID tapahtumat.

Kim Väisänen, bisnesenkeli

Kim Väisänen, bisnesenkeli, sarjayrittäjä

torstaina 8.3.

klo 15 Suomen ja Venäjän kauppasuhteet (kuvagalleriasta puuttuu Sergei Sinelnikov, Venäjän Federaation kaupallinen edustusto):

klo 16:15 Virtuaalivaluutta

perjantaina 9.3.

klo 11 Kestävä rakentaminen

klo 12:20 Tulevaisuustutkija Ilkka Halavan alustus #porvoo2030 -paneelisarjalle: ”Megatrendien mahdollisuudet”

klo 13 Kiertotalous

klo 14 Nuoret ja tulevaisuuden työ

klo 15:30 Megatrendien mahdollisuudet elinkeinoelämälle

Järjestäjä: TIDmedia pääyhteistyökumppaneina Kauppakamari, Ensto, Lujatalo, Porvoon kaupunki ja Point College. Lisätiedot puh. 044 980 5510 (arkisin klo 10-15).

Logolinkeistä pääset asiantuntijoiden kotisivuille (Tehdassalin osastojärjestyksessä):

Point College mukana TID Business Forumissa 8.-10.3.2018

Alexandria

Autosalpa

Borgå Energi PBE

Kauppakamari - Helsinki Chamber

Suomen Yrityskaupat

 

Haaga-Helia

Venäjän Federaation kaupallinen edustusto Suomessa #tidforum

Suomalais-Venäläinen Kauppakamari mukana TID Business Forumissa 8.-10.3.2018

Finnvera mukana TID Business Forum 8.-10.3.2018

JärviLeasing

Markkinointipalvelut Meks

Kehitysyhtiö Posintra

Yrityskummit

 

 

Koulutusvienti kasvussa

Haaga-Helia Campus Porvoo

Koulutusviennistä kaavaillaan viennin pelastajaa ja miljoonabisnestä. Suomalaisen koulutuksen brändi on vahva ja haluttu maailmalla. Siihen yhdistyvät määreet kuten tasa-arvo, laatu ja lapsi-tai nuorikeskeisyys. Porvoosta koulutusta viedään maailmalle jo nyt.

Haaga-Helian Reija Anckar uskoo koulutusviennin kasvuun.

– Koko Haaga-Heliassa koulutusvientiä tehdään vajaa kahdella miljoonalla vuodessa. Eniten viedään opettajakoulutusta, Porvoon Haaga-Helian koulutusohjelmajohtaja Reija Anckar sanoo.
Opettajakoulutuksen lisäksi maailmalle lähtee myös johdon koulutusta ja pedagogista kehittämistä.

– Porvoosta myytiin Kiinaan 80 opintopisteen Aviation-koulutus. Myös esimerkiksi MBA-koulutukset ovat menneet hyvin, ja kesällä Porvooseen on tulossa viisi kiinalaista opettajakoulutukseen opiskelemaan, Anckar sanoo.

Käytännössä koulutusvientiä tehdään joko niin, että ostaja tulee Suomeen tai niin, että täältä lähtee opettaja kohdemaahan.

Porvoon kampuksesta on tullut potentiaalisten ostajien suosikkivierailukohde. Siitä on tullut vähän kuin ihannemalli sille, mitä suomalainen koulutus parhaillaan on.

– Porvoon kampuksen valoisa ja avara arkkitehtuuri ja koko toimintamalli ihastuttaa ja sitä tullaan katsomaan. Täällä on käynyt lähiaikoina ihmisiä muun muassa Etelä-Koreasta, Hollannista, Perusta ja lukuisista muistakin maista. Porvoon kampus on sellainen, että usein täällä kaupat kyllä syntyvät, Anckar sanoo.

Myös saman kaupungin Point Collegesta katsotaan maailmalle.

– Ammatillisen koulutuksen lait ovat muuttuneet niin, että nyt koulutusta saa viedä millä kielellä hyvänsä, se antaa vapaammat kädet toimia, Point Collegen rehtori Sari Gustafsson sanoo.

Sari GustafssonPointCollege on mukana BusinessFinland-delegaatioissa sekä Omnian Educational Partner -organisaatiossa.

– Olemme pieni toimija, joten aluksi on hyvä mennä jonkun kylkeen. Koulutusviennissä on paljon tapahtumassa. Meillä on hyviä alkuja vientiprojekteissa Arabiemiraatteihin ja Afrikan maihin ja kun yhdistymme, rahkeet kasvavat, Gustafsson kertoo.

Gustafsson uskoo, että myös oppilaitoksen lukuisat kansainväliset projektit luovat hyvää pohjaa koulutusviennille. Viime kädessä kyse on kansainvälisyydestä, monikulttuurisuudesta ja siitä, miten se tuodaan osaksi arkea.

– Moni ei hahmota, miten paljon teemme jo tällä saralla. Meillä kansainvälisissä projekteissa liikkuu vuosittain noin puoli miljoonaa euroa, ja voimme auttaa myös yrityksiä kansainvälistymään.

Teksti: Leena-Kaisa Laakso

Tid Business Forum 8.-10.3.2018 Porvoon Taidetehtaalla.

Tule tutustumaan koulutustarjontaan ja yritysyhteistyöhön Haaga-Helian ja Point Collegen osastoille Tehdassaliin E4B- asiantuntijatapahtumaan, vapaa pääsy to 8.3. klo 15-18 ja pe 9.3. klo 11-18.

Seminaaripäivä to 8.3. klo 9-14, puhujat elinkeinoelämän huipulta Porvoossa!

 

 

Venäjä-kauppa on taas pop

Jaana Rekolainen toimitusjohtaja SVKK

Suomen vienti Venäjälle kasvoi vuonna 2017 lähes viidenneksen edellisvuodesta. Kasvu näkyy mukavana vilkkautena myös Suomalais-Venäläisen kauppakamarin arjessa. Venäjän-kaupan neuvontamme palveli viime vuonna lähes 450 yrittäjää. Uudet yrittäjät suhtautuvat Venäjän-markkinoihin neutraalisti ja markkinalähtöisesti. He lähtevät liikkeelle heti tuotteen tai palvelun markkinapotentiaalin, jakeluteiden ja asetusympäristön selvittämisen kautta. Viesti huolellisen valmistautumisen tärkeydestä on ymmärretty. Hyvä niin.

Suomalais-Venäläisen kauppakamarin syksyllä julkaiseman tuoreimman Venäjän-kaupan barometrin mukaan suomalaisilla yrittäjillä on vahva usko Venäjän talouden kasvuun. Peräti 65 prosenttia yrityksistä uskoo, että Venäjän talous kasvaa ainakin ”jonkin verran”. Puolet yrityksistä kertoi liiketoimintansa Venäjällä kasvaneen viimeisen puolen vuoden aikana ja saman verran vastaajista uskoo kasvuun myös jatkossa. Viennin kasvusta kertoi syksyllä 45 prosenttia vastaajista, kun puoli vuotta aiemmin kasvua kokeneita oli vain 37 prosenttia.

Yrittäjien positiivista suhtautumista tukevat myös viralliset arviot Venäjän talouden vähittäisestä kasvusta. Suomen Pankki on asettanut oman Venäjän BKT:n kasvuennusteensa lähivuosille 1,5 prosentin tasolle.

Useamman vuoden taantuman jälkeen paine teollisuuden korvausinvestointeihin on kasvava, joten suomalaiselle teknologiaosaamiselle on kysyntää. Uusia tuotannollisia investointeja syntyy vielä maltillisesti, mutta potentiaalia on mm. elintarviketeollisuudessa, kaivosteollisuudessa ja metsäsektorilla. Mittavimmat investoinnit kohdistuvat vielä infrastruktuurin kehittämiseen. Viime vuonna vietetty ympäristövuosi herätteli Venäjää vihdoin toimiin jätehuollon kuntoon laittamiseksi. Suomalainen osaaminen energiatehokkuuden ratkaisuissa herättää myös kiinnostusta.

Muuan maailman tavoin myös Venäjällä puhutaan paljon digitaalisista alustoista ja tekoälystä. Maa haluaa hyödyntää uusimman osaamisen ja teknologian. Digiloikka voi Venäjällä olla yllättävänkin nopea.

Suurimpina haasteina Venäjän markkinoilla ovat pakotetilanne ja muut kaupanesteet. Kasvava protektionismi asettaa ulkomaisia yrityksiä epäedulliseen asemaan ja nostaa kotimaisuusasteen vaatimuksia. ”Made in Russia” on nyt yksi markkinoiden trendeistä, mikä on saanut jotkut suomalaisyrityksetkin harkitsemaan tuotannon lokalisointia. Valmistusmaasta huolimatta oma brändi kannattaa säilyttää kirkkaana ja korostaa suomalaisuutta. Suomalaisuus on vahva brändi Venäjällä.

Venäjän-markkinoille ei kannata eikä tarvitse lähteä yksin. Tietoa on tarjolla ja muiden yrittäjien jakamat kokemukset ovat arvokkaita. Suomalais-Venäläinen kauppakamari on Venäjän-kauppaa tekevien yritysten ainutlaatuinen verkosto. Osana aktiivista verkostoamme jäsenemme saavat täsmätietoa Venäjän-markkinoista ensimmäisten joukossa ja pääsevät tutustumaan Venäjän markkinoiden mahdollisuuksiin eturivin näköalapaikalta.

Jaana Rekolainen
toimitusjohtaja
Suomalais-Venäläinen kauppakamari SVKK

Jaana Rekolainen on mukana TID Business Forumissa torstaina 8.3.2018 klo 15 alkavassa paneelikeskustelussa ”Suomen ja Venäjän kauppasuhteet ja yhteistyö” Porvoon Taidetehtaalla. Vapaa pääsy. Keskustelemassa myös Sergei Sinelnikov (Venäjän Federaation kaupallinen edustusto Suomessa),  Ari Kurvi (datacenter manager, Yandex) ja Harri Kari (toimitusjohtaja, Mäntsälän Yrityskehitys). Paneelia johtaa toimittaja Jari Hanska.

TID Media Café 8.-9.3.2018 Porvoon Taidetehdas

TID Business Forum