Tagiarkisto: TIDforum

Väärää vientiä

Kim Väisänen, bisnesenkeli

”Oikea vienti on suunnittelua ja analysointia peukalo herkeämättä vientivaltimolla.”

Vientikaupan piristymistä odotettiin laskukauden syvinä hetkinä kuin kuuta nousevaa pelastamaan Suomi talousahdingosta. Viennin merkityksestä puhuttiin paljon. Niin paljon, että jotkut yrittäjät ottivat siitä jopa itseensä. Yrityskentällä liikkui uskomuksia, että arvostusta ei riitä niille, jotka toimivat ainoastaan kotimaan markkinoilla.

Onko kaikkien ihan pakko viedä? No ei tosiaan, mutta vientikaupan kiemuroita voi silti jokainen yrittäjä hahmottaa. Se ei vielä tarkoita, että saa vientihypetyksestä tartunnan tai jos ei vie, kuuluisi yrittäjien kuvitteelliseen kakkoskastiin.

Tammikuussa ilmestynyt Kim Väisäsen kirja Väärää vientiä on tiedontarpeeseen juuri paikallaan, jouhevasti ja lukijaa virkistävästi provosoiden kirjoitettu.

Epäselvät käsitteet Väisänen tyrmää heti kättelyssä. Kirja käsittelee vientiä, ei kansainvälistymistä, jonka kirjoittaja määrittelee konsulttikieleksi. Kansainvälistyminen on Väisäsen sanoin söpöä pikkupuuhastelua, jota rahan sijasta mitataan enemmänkin Finnairin lentopisteillä.

Sekin tulee kirjassa mainittua, että suomalaisten yritysten helmasynti on kasvuhaluttomuus. Mutta sitten kun kasvuhaluja löytyy, tulevatkin pian jo kotimarkkinoiden rajat vastaan. Valtaosa näistä yrityksistä suuntaa ulkomaille. Kasvuhalu ja vientimotivaatio linkittyvät yhteen.

Kotimarkkinoiden kiistaton etu on kulujen ja erityisesti henkilökulujen ennakoitavuus. Kirja saattaakin vahvistaa ajatuksia pysytellä kotimarkkinoilla. Ainakin se kehottaa lopettamaan ajoissa väärän viennin, sillä väärä vienti johtaa tyhjentyvään kassaan.

Viedäkö vai eikö viedä – go or no-go. Ainakaan viennin perusteena ei pitäisi olla yrityksen omistajan matkailun rahoittaminen. Päätös viennin aloittamisesta tulisi perustua ajatusprosessiin ja omiin laskuharjoituksiin.

Kirjassa esitellään mm. erilaiset vientiin sovellettavat liiketoimintamallit. Mukana on myös kiinnostavia yrityshaastatteluja.

Yksi haastatelluista on ravintolayrittäjä Matti Wikberg, joka kertoo ravintola Farangin konseptin viennistä Tukholmaan. Vientiä harkitseville yrityksille Wikberg vinkkaa, että menestyäkseen kilpailluilla markkinoilla on hullun lailla uskottava itseensä ja omaan asiaansa. Lisäksi yrityksen rahoituksen ja kassan on oltava kunnossa, koska vienti on aina kalliimpaa kuin alun perin arvioidaan.

Vienti ei ole itseisarvo eikä siihen kannata ryhtyä kevein perustein. Nimenomaan ei kannata, sillä kuten Kim Väisänen painottaa, viennin onnistumista mitataan ainoastaan rahalla.

Teksti: Tuula Lukic

Kim Väisänen on start-up sijoittaja, Vuoden 2017 bisnesenkeli ja tuttu myös Leijonan luola -sarjasta. Tasavallan presidentin kansainvälistymispalkinnon hän on saanut kahdesti, vuosina 2013 ja 2017. Väisänen myi tiedonhävitysohjelmia kehittäneen yrityksensä Blanccon brittiläiselle Regenersikselle 60 miljoonalla eurolla vuonna 2014. Noin 97 prosenttia Blanccon liikevaihdosta tuli Suomen rajojen ulkopuolelta.

Kim Väisänen on mukana TID Business Forumissa Porvoon Taidetehtaalla perjantaina 9.3.2018 klo 15:30 paneelikeskustelussa ”Megatrendit ja mahdollisuudet elinkeinoelämälle”. Vapaa pääsy. Striimataan ja nähtävillä YouTube TID BusinessForum -kanavalla. Seuraa ja kommentoi #tidforum.

Kim Väisänen: Väärää vientiäKim Väisänen: Väärää vientiä. Mene itään tai länteen, mutta tee kotiläksysi. 230 s. Alma Talent 2018.

ТИД Бизнес ФОРУМ семинар

ТИД Бизнес ФОРУМ семинар, Порвоо Тайдэтехдас

Программа

ТИД Бизнес ФОРУМ семинар

Porvoon Taidetehdas  (Порвоо Тайдэтехдас ), Läntinen Aleksanterinkatu 1, Porvoo, FINLAND

Четверг 8.3.2018

Выступления высокопоставленных представителей и ведущих бизнесменов, а так же, дискуссиии на тему экспорта и международной торговли между Россией и финскими компаниями Сleantech (Клинтэк).

Добро пожаловать для расширения и развития связей

Билеты:  lippu.fi  цена 145 e включает в себя программу, обед, кофе и сервисный сбор lippu.fi.

Link to lippu.fi

Возможны изменения в программе .

8 : 30  Регистрация участников

9 : 00  Открытие семинара . Вступительная речь  мэра города Юкка – Пекки Уюла (Jukka-Pekka Ujula )

9 : 15  Пекка Сутела  ( Pekka Sutela , профессор,  технический университет г. Лаппеенранта )

9 : 45  Сари Сиитонен ( Sari Siitonen , генеральный директор компании ” Clonet” )

10 : 15  Ари Виртанен  ( Ari Virtanen, генеральный директор компании ”Ensto” )

10 : 45  Дискуссии

11 : 15  Обед

12 : 15  Илкка Хоманен  ( Ilkka Homanen, head of industry  ” Cleantech Finland ” )

12 : 45  Посол России в Финляндии Павел Кузнецов

Удаленно  на связи бизнесмен Пекка Вильякайнен ( Pekka Viljakainen )

13 : 15  Восток встречает Запад

  • Илкка Салонен ( Ilkka Salonen , ген.директор East Office )
  • Ристо Пенттиля ( Risto E.J. Penttilä , ген.директор Nordic West Office )

13 : 45    Дискуссии

14 : 00   Кофейный перерыв.  E4B –Experts for Business ,  Бизнес  – эксперты к услугам предпринимателей

Торгово-экономическое сотрудничество России и Финляндии

Торгово-экономическое сотрудничество России и Финляндии

15 : 00   Торгово-экономическое сотрудничество России и Финляндии

Яна Реколайнен ( Jaana Rekolainen , ген.дир. ”SVKK” ),  Сергей Синельников (торгпред России в Финляндии),   Ари Курви ( Ari Kurvi,   менеджер  ”Yandex” ) ,  Харри Кари ( Harri Kari ,  ген.дир  Mäntsälän Yrityskehitys ) . Ведущий Яри Ханска ( Jari Hanska )

16 : 15   Виртуальная валюта

Главными партнерами ТИДмедиа мероприятия являются : Хельсинская торговая палата,  г. Хельсинки,  Мерия города Порвоо,  компании : ”Lujatalo” ” Ensto”, ” Point College” .

Экспертами финскороссийского торгово-экономического партнерства являются: Торговое представительство Российской Федерации в Финляндии,  Финско-Российская Торговая Палата (SVKK) , а так же East Office .

Ведущие мероприятия : ректор Point College Oy  Сари Густафссон (Sari Gustafsson ) и лектор Point College Oy  Брайан Робертс ( Bryan Roberts )

Mы оставляем за собой право вносить изменения в программу.

Подробнее: tidforum(at)tuulet.fi (по будням 10 – 15 )

General information of TID Business Forum in the Russian language (pdf):
Программа семинара / E4B

Link to lippu.fi

Tuomittuja laatikkoarkkitehtuuriin?

Kestävä rakentaminen Porvoon Taidetehdas

Estetiikka on tärkeää, mutta kestävä arkkitehtuuri ei synny pelkästä kauneudesta

 

Pelkistettyjä muotoja. Jugendlinnoja. Suojeltuja puutaloja. Yksi pitää minimalismista, toinen vanhojen talojen yksityiskohdista. Mutta miten estetiikka suhteutuu kestävään rakentamiseen? Olemmeko tuomittuja laatikkoarkkitehtuuriin?

– Estetiikalla on kytkös kestävään rakentamiseen, mutta pelkästä kauneudesta ei kestävä arkkitehtuuri voi lähteä, Porvoon kaupunginarkkitehti Markku Partanen sanoo.

Markku Partanen Porvoo kaupunginarkkitehti Hyvä rakennus on kestävä, toimiva ja kaunis. Puhutaan harmoniasta, mittasuhteista, materiaaleista. Suunnittelusta, joka kestää aikaa ja sopii rakennuksen käyttötarkoitukseen.

– Tyylit vaihtelevat, mutta ajattomuus ja harmonia on hyvä lähtökohta. Toisaalta laatikkokin voi olla hyvännäköinen, jos siinä on hyvät mittasuhteet, Partanen pohtii.

Harmonia syntyy hyvällä suunnittelulla. Visuaalisen kauneuden lisäksi se tarkoittaa myös teknisiä ratkaisuja ja toiminnallisuutta.

Partasen mielestä arkkitehdin tehtävä onkin ratkaista tekniset ja toiminnalliset kysymykset esteettisesti kestävällä tavalla. Sellainen luo rakennuksia, jotka eivät vanhene hetkessä. Rakennuksia, jotka koetaan merkityksellisiksi, omiksi ja joissa viihdytään.

Hyvä rakennus vanhenee kauniisti

Toinen tärkeä on aika. Kestävän suunnittelun rakennus vanhenee kauniisti. Tämä liittyy myös käytettyihin materiaaleihin.

– Esimerkiksi ruostumattomasta teräksestä tehdyt julkisivut ovat nyt näyttäviä, mutta kun menee 15 vuotta ja sade on piiskannut siitä, voi näky olla toinen.

Partasen luottaakin perinteisiin materiaaleihin, kuten puu, tiili ja betoni.

– Ne tunnetaan pitkältä ajalta, tiedetään niiden ominaisuudet ja mihin ne sopivat. Ongelma uusissa materiaaleissa on, että niistä on kokemuksia vasta aika lyhyeltä ajalta, hän sanoo.

Täydennysrakentaminen asettaa toisenlaiset vaatimukset kuin tyhjä tontti

Rakennusta ei myöskään suunnitella tyhjiöön. Sitä, mikä on kaunista, määrittää myös miljöö. Täydennysrakentaminen keskelle kaupunkia asettaa suunnittelulle tiukemmat raamit kuin tyhjä tontti keskellä metsää.

– Kun rakennus tehdään valmiiseen miljööseen, täytyy suunnitella suhteessa olemassa oleviin rakennuksiin. Uuden täytyy tehdä ympäristöstä aiempaa parempi.

Jos kyseessä on julkinen rakennus, odotetaan myös tiettyä arvokkuutta. Se syntyy hyvästä suunnittelusta ja siitä, että rakennus on käyttötarkoituksensa näköinen.

– Koulu ei saa näyttää asunnolta tai supermarketilta. Julkisen rakentamisen ei pitäisi kuitenkaan olla wau-rakentamista, yliampuvaa. Tärkeintä olisi saada kohtuullista ja hyvää.

**

Kestävä rakentaminen jugendEntä ne jugendtalojen julkisivut? Onko niiden aika kokonaan ohi? Tuntuisivatko ne nykyrakennuksessa päälleliimatuilta?

– Ne ovat ajalta, jolloin rakentaminen on paljolti käsityötä. Nykyään sellaisten toteuttaminen olisi kallista. Toisaalta viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana on tullut uudenlaista, graafista koristeellisuutta sekä uusin tekniikoin toteutettuja yksityiskohtia, kuten silkkipainettu lasi, Partanen sanoo.

Teksti: Leena-Kaisa Laakso, Kuvat: TIDmedian arkisto

Lujatalo Oy mukana TID Business Forumissa 8.-10.3.2018.Kestävästä rakentamisesta keskustellaan Tid Business Forumin paneelikeskustelussa perjantaina 9.3.2018 kello 11 Porvoon Taidetehtaan Tehdassalissa. Vapaa pääsy, keskustelu striimataan, osallistu #tidforum.

Keskustelua johtaa Jani Kemppainen (asiamies DI, Rakennusteollisuus).
Keskustelemassa Lauri Porokka (aluejohtaja, Lujatalo), Toni Lökfors (projektipäällikkö, Porvoon kaupunki), Markku Partanen (kaupunginarkkitehti, Porvoon kaupunki), Frank Wendelin (toimitusjohtaja, REIM Porvoo).

Pöytävarauksella varmistat parhaan paikan ja sujuvan tarjoilun (maksullisia), lisätiedot puh. 044 980 5510 (arkisin klo 10-15) tai tidforum(at)tuulet.fi

TID Business Forum TID Media Café 8.-10.3.2018

 

Vauhtia bisneksille

Timo Vuori Kansainvälinen kauppakamari ICC

Huippupuheenvuoroja ja innostavia keskustelunavauksia viennistä ja kansainvälisestä kaupasta teemoina Venäjän kauppa ja Cleantech.

Porvoon Taidetehtaalla toista kertaa järjestettävä TID Business Forum 8.-10.3.2018 tarjoaa jälleen yrityksille ja yrittäjille areenan bisneksen vauhdittamiseen.

Nimekkäät puhujat elinkeinoelämän huipulta jakavat tietoa ja kokemusta tapahtuman avajaispäivän seminaarissa torstaina 8.3. Mukana ovat mm. professori Pekka Sutela (Lappeenrannan teknillinen yliopisto) sekä toimitusjohtaja Ari Virtanen (Ensto). East meets West -keskustelussa kohtaavat Ilkka Salonen (CEO, East Office) ja Risto E.J. Penttilä (toimitusjohtaja, Nordic West Office).

TID Business Forum koosuu kolmesta osasta: Seminaari, E4B-tapahtuma ja Yritysmessut. Tapahtuman on mahdollistanut yhteistyö Helsingin seudun kauppakamarin, Porvoon kaupungin, Lujatalo Oy:n, Ensto Oy:n ja Point Collegen sekä lukuisten muiden tapahtumassa mukana olevien yritysten ja organisaatioiden kanssa.

Seminaariliput 8.3.2018: à 145 € Lippu.fi (sis. ohjelman, lounaan, kahvit ja lippu.fi -palvelumaksut).

TID Business Forum 8. – 10.3.2018

Ajattele paikallisesti – Toimi globaalisti

#tidforum @tidmedia_fi

Lisätiedot: puh. 044 980 5510 (arkisin klo 10-15), tidforum (at) tuulet.fi

Artikkelikuva vuoden 2017 seminaarista, puhumassa Timo Vuori, Kansainvälisen kauppakamari ICC:n maajohtaja.

Itä-Uudenmaan parhaat

Yriitysmessut TID Business Forum Sirpa Hanska ja Srba Lukic

Yritysmessuja viritetään Porvoossa uudestaan parinkymmenen vuoden jälkeen. Nyt hihat on kääritty silmällä pitäen 8.-10.3.2018 TID Business Forumia, jonka osana Yritysmessut järjestetään Porvoon Taidetehtaalla. Kuvassa tapahtuman vastuuhenkilöt Srba Lukic ja Sirpa Hanska.

Järjestäjän puolelta messuvastaavana toimii monille porvoolaisille tuttu Sirpa Hanska, jolla vastaavien messutapahtumien organisointi on jo syvällä selkäytimessä. Hän ideoi aikanaan Porvoon Yritysmessut, jotka toteutuivat Nimbus-kauppakeskuksessa vuosina 1995-1999. Vuosittainen mittava tapahtuma jatkui vielä Porvoon urheiluhallilla ja sen jälkeen Kokonniemen urheiluhallilla vuosina 2000-2005.

  • Edellisiä messuja tein päätyöni ohessa. Nyt pääsen tekemään täysillä ja messuosastojen myynti onkin jo hyvässä vauhdissa. Ehkä olen vähän yllytyshullukin, mutta tavattoman innostunut herättämään Yritysmessut taas eloon, Sirpa Hanska kertoo.

Ilmassa on siis jonkin verran nostalgiaa, mutta ajat ovat toki jo toiset ja TID Business Forumin yhteydessä Porvoon Yritysmessut kiinnittyvät vahvasti tämän ajan tarpeisiin. TID Business Forumin tavoitteena on innostaa ja tukea itäisen Uudenmaan elinkeinoelämää ja sitä kautta buustata koko alueen elinvoimaa.

Itäisen Uudenmaan parhaimmistoa

Yritysmessuilla nähdään laaja otos alueen yritysten parhainta antia. Perjantaille ja lauantaille 9.-10.3.2018 osuvat messupäivät ovat yleisölle avoimia – sisäänpääsymaksua messuille ei ole.

  • Messuilla yritykset myyvät suoraan omia tuotteitaan ja palveluitaan. Tavoitteemme on saada paikallisyrityksiä esille ja yleisölle tarjontaa monipuolisesti muun muassa rahoituksen, rakentamisen, sisustuksen ja hyvinvoinnin aloilta.

Sirpa Hanska tähdentää myös Taidetehtaan keskeistä sijaintia ja hyviä pysäköintimahdollisuuksia.

Ensi maaliskuun Yritysmessujen osastopaikat vahvistetaan vuodenvaihteen molemmin puolin ja yritykset saavat heti näkyvyyttä markkinoinnissa. Osastopaikasta kiinnostuneet voivat olla yhteydessä Sirpa Hanskaan puh. 044-2385016, tidforum@tuulet.fi.

Koko TID Business Forum -tapahtumassa uutta ovat Yritysmessujen lisäksi TID Media Cafén paneelikeskustelut ja haastattelut. Luvassa suoraa puhetta suorana lähetyksenä. #tidforum

Dynaamiset organisaatiot yritysten tueksi

Toista kertaa järjestettävän TID Business Forumin pääteemoina ovat cleantech ja Venäjän kauppa, joihin syvennytään torstaina 8.3.2018 seminaariluennoilla.

Oma osa-alueensa tapahtumassa on E4B – Experts for Business eli asiantuntijat yritysten ja yrittäjien palveluksessa. Yrittäjillä ja yritysten avainhenkilöillä on tapahtumassa mahdollisuus kartoittaa eri organisaatioiden palveluita ja keskustella asiantuntijoiden kanssa. E4B sopii myös yritystoiminnan aloittamista suunnitteleville.

TID Business Forum on itäisellä Uudellamaalla ensimmäinen talouteen ja yrittäjyyteen keskittyvä suurtapahtuma. Se järjestettiin ensimmäisen kerran viime maaliskuussa, jolloin seminaarissa oli puhujia Suomen elinkeinoelämän huipulta. Mukana olivat ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Kai Mykkänen, St1 perustaja ja omistaja Mika Anttonen, Kansainvälisen kauppakamari ICC:n maajohtaja Timo Vuori, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sekä tietokirjailija ja liikkeenjohdon konsultti Timo Rope (Rope-yhtiöt). Lisäksi Iso-Britannian Suomen suurlähettiläs Sarah Price kertoi kansainvälisesti paljon puhuttaneesta Brexitistä. Puheenvuorot Youtubessa: TID Business Forum.

Tulevan seminaarin pääyhteistyökumppanit ja puhujat julkistetaan myöhemmin.

Teksti ja kuva: Tuula Lukic