Reittikartta koostuu kahdeksasta hevosmatkailupalvelusta, jotka on merkitty ruskeilla kuvakkeilla. Lisäksi kartassa näkyy ehdotuksia oheispalveluista: ruokailumahdollisuuksista sekä majoituksesta alueella. Oheispalvelut on valittu oman tiedon pohjalta, eli ne on testattu ja todettu hyödyllisiksi reittikokonaisuuden toimivuuden kannalta. Klikkaamalla kartan kuvakkeita saat lisätietoa kohteista. Löydät kohdeluettelon myös sivun lopusta.
Ympyräreitti on helposti saavutettavissa pääkaupunkiseudulta. Matkan voi kulkea autolla, julkisilla tai vaikka pyörällä! Reitin voi räätälöidä itselleen sopivaksi, mutta mikäli haluaa käydä kaikki kohteet läpi, suositeltu kesto matkalle on noin 4-5 päivää. Ideaali vuodenaika reitistä nauttimiselle on kesä. Huomioithan, että kaikki kohteet eivät ole ympäri vuoden aktiivisia. Vierailu kannattaa aina varata etukäteen.

Tiedä taitotasosi hevosta käsitellessä

Tutustu aina kohteeseen ennen vierailua

Kunnioita kohteiden sääntöjä ja toiveita

Huolehdi siisteydestä ja pese huolellisesti kenkäsi ennen toiseen kohteeseen saapumista

Kunnioita luontoa ja eläimiä